Tänään kapakassa selvisi seuraavaa:
Esityksen muuttuessa täysin abstraktiksi muuttuu se jälleen konkreettiseksi, olioksi, ei-esitykseksi. Jos vaikkapa musiikki on abstraktia, se on sävelkulkuja, äänenvärejä jne. mitään esittämättä. Siispä se on pelkkiä aistimuksia, toisin sanoen niin konkreettinen ilmiö kuin ilmiö voi olla.
Poistin tästä toisen ymmärryksen. Väärinymmärrysten välttämiseksi.
.
.
Enten, tenten, teelika menten,
Eller, teller, teelika Meller,
puh, pah, pelistä pois!
.
.
Eräänä päivänä muistin, että lapsena olin useinkin kuullut kiinalaisesta pääskynpesäkeitosta. Ruokalajista ei ole ollut puhetta pariinkymmeneen vuoteen, ja äkkiä aloin epäillä. Näin lintuinfluenssan aikakaudella tuntuu vähintäänkin epäuskottavalta, että joku uuttaisi hyvät liemet sellaisesta tikkurakennelmasta, joka on liimattu kasaan linnun syljestä, ja johon linnunpoikaset ovat sitten ruikkineet ulosteitaan. Oli aivan pakko tarkistaa, ettei kyseessä sittenkin ollut jokin lapsille kerrottava höynäytysjuttu. Mutta ei. Kyllä se on ihan oikea ruokalaji.
.
Samaan outouden kategoriaan kuuluu kaktusviikuna, jollaisia ostin kokeen vuoksi. Varsin pian sekä tyttäreni että minä huomasimme seikan, josta ei hedelmäosastolla varoiteltu: kaktusviikunaan ei pidä koskea paljain käsin. Sen pintaa peittävät hennot näkymättömät piikit, jotka ihoon asettuessaan aiheuttavat tuskaa ja ärtymystä. Sisällä on puolikarkeaa soraa, jonka seassa vähän vesimelonia. Kuka tämmöisen on mennyt keksimään ja miksi näitä myydään?
.
Yritän tässä miettiä, mitkä muut ruokalajit olisivat yhtä kummallisia. Ihan heti en keksi; moneen olemme tottuneet. Muistan tosin elävästi eräänkin puolitoistavuotiaan naurahduksen ja epäuskoisen ilmeen, kun hän sai ensimmäisen kerran spagettia syödäkseen.
.
Huom!
Esitys sisältää savua, tupakointia,
kiroilua, alastomuutta, kovia ääniä,
improvisoitua puhetta ja tulta.
.
.
Heh. Varoituksen pohjalta pidin Teatterikorkean Mrozek-sovituksesta jo ennen kuin esitys oli alkanut.
Aloitan nyt siitä, mistä en pitänyt, niin pääsen sen jälkeen tärkeämpiin asioihin.
Ensinnäkin esityksen alkupuoli oli perin hyperaktiivinen, hanat kaakossa koko ajan, mikä heikensi sen nautittavuutta hivenen. Jos paahtaa eteenpäin koko ajan täysillä, ei voi enää kiihdyttää. Sitä varten intensiteettiä sopii hetkittäin myös pudottaa. Toiseksi. Jälkipuoliskon metateatteriosio venähti vähän liikaa. Esityksen intensiteetti pääsi siinä hetkeksi putoamaan.
Muuten näytelmä oli kyllä hyvä.
Näytelmän asetelma on jokseenkin tämä: avantgardisti-isän ja muiden vapautuneiden hippivanhusten kasvattamalla nuorella Arturilla ei ole tilaa kapinoida. Vapaa seksi ei maita, isukin pienelle sisäpiirille järjestämät performanssit eivät tunnu tärkeiltä, merkitykset ovat muutenkin nihilistis-ironisen sekoilun melskeessä päässeet hiukan kadoksiin. Niitä sitten etsitään uuden, uljaamman maailman perustaksi; vastakkainasettelun aika ei ole ohi.
Avangardeparodiointi, erinäiset terävät huomiot siitä sun tästä, ja monet hillittömyydessään tehokkaat visualisoinnit pitivät naamani virneessä suurimman osan esityksen ajasta. Hyvää, ironista huumoria, joka tuli hetkittäin kiusallisenkin lähelle, niin että pohjimmiltaan vakavat teemat jäivät vielä kotiin vietäviksi ja päässä pyöriteltäviksi.
Erityisesti minua pohdituttivat taiteen etiikkaa koskevat kysymykset ja esityksen itseanalyyttinen ja -kriittinenkin metaosio. Paljonko teatteriopiskelijoiden lopputyössä on kyse vain siitä, että näytetään kaikki mitä osataan? No, nämä tyypit kyllä osasivat, kaikenlaista. Mutta kuten lienee jo tullut ilmi, eivät ”vain”.
Ja vähän aiheen ohi: Riittävän oikean näköisen pistoolin kanssa sohiminen on nykyaikana yllättävän vahva, levottomuutta herättävä ärsyke. Paljon voimakkaampi kuin mitä se oli ennen surullisenkuuluisia kouluammuskelutapauksiamme. Joihin näytelmässä viitattiin kyllä tietoisestikin.
Suosittelen.
Kissojen ja koirien nahkoja ei pian saa enää myydä. Lakimuutos tapahtuu oikeaan suuntaan, vaikka perustuukin vähintään puoliksi ihmisten irrationaalisuuteen. Tarhakissa ja -koira kun eivät ole lemmikkieläimiä sen enempää kuin ketut tai minkitkään. Jos nyt oikeasti eläimistä välitetään, voitaisiin saman tien kieltää kaikkien turkistuotteiden myynti. (Kannatan!)
EU-alueelle tuotavista turkiksista tuodaan melkoinen osa Kiinasta. Tässä vähän tilastotietoa.
Täällä taas elokuvaa Kiinalaisen turkistarhauksen menetelmistä. Katsokaapa! Kissojen ja koirien lisäksi erinäisiä uhanalaisia eläinlajeja suojellaan tuontirajoituksin, mutta videolla esitettäviin käytänteisiin ei meikäläisten lainsäädännöllä puututa.
Pitäisi ehkä puuttua?
Aivan kuten meille usein väitetään, että Suomessa vallitsisi demokratia, meille väitetään myös, että maassamme toteutettaisiin niin sanottua vallan kolmijakoa.
Niille, jotka nukkuivat yhteiskuntaopin tunneilla, kerrottakoon, että Montesquieu-niminen kaveri esitti aikoinaan ajatuksen, että vallan väärinkäytön estämiseksi valtiollinen lainsäädäntövalta, toimeenpanovalta ja tuomiovalta olisi erotettava selkeästi toisistaan. Suomen perustuslain 3 §:ssä ”toimeenpanovalta” on korvattu termillä ”hallintovalta”, mutta muuten periaate on olevinaan sama.
Entä käytäntö?
Kun lainsäädäntövaltaa edustaa eduskunta ja toimeenpanovaltaa hallitus, niin miten nämä kaksi on erotettu toisistaan?
Esimerkiksi siten, että Suomen hallituksen 18 jäsenestä kaksi ei ole kansanedustajia. Toinen näistä kahdesta on kuitenkin vihreiden puoluejohtaja. Myös keskustan, kokoomuksen ja RKP:n puheenjohtajat ovat hallituksessa – keskustasta ja kokoomuksesta myös varapuheenjohtajat.
Summa summarum: vallan kolmijako-oppi ei ensinkään toteudu Suomessa, kun samat tyypit pyörittävät sekä suurimpia eduskuntaryhmiä että hallitusta, ja kun suurin osa lainsäädäntötyöstäkin tapahtuu hallituksen aloitteista.
Eihän tämä mikään uusi asia tai yllätys ole, mutta harmittaa kuitenkin. Elämme perustuslain hengen vastaisessa harvainvallassa.
Jostain syystä minua alkaa aina nukuttaa, kun pääsen lentokoneeseen. Johtuuko se matkustustavan tylsyydestä? Siitä, että on henkisesti hetken aikaa vapaalla ja saa nukkua? Kun nukkuu istuessaan, niska kipeytyy.
* * *
Yhteyshenkilöni Laura tunnistaa minut heti. Hänen netistä löytämänsä valokuva on kuulemma näköinen. Jään miettimään: olenko jonkin edustavan vaiko epäedustavan valokuvan näköinen?
* * *
Illallispaikkaa etsiessäni epäorientoidun nopeasti. Toisin kuin suomalaisia kaupunkeja, Brysseliä hallitsee epäeuklidinen geometria. Tämä lupaa hyvää huomiseksi.
* * *
Hotellikämppäni vessanpönttö on liian lyhyt, kuten on moni muukin vessanpönttö maailmassa. On epämiellyttävää, kun etu-uloke osuu istunnon aikana pöntön reunaan.
.
Istun muna kädessä, toisessa kädessä iskuun kohotettu veitsi. Mutta jokin saa minut epäröimään, jokin juuri ja juuri tietoisuuden kynnyksen ylittävä aistimus. Vanha kunnon pyöritystesti paljastaa: raaka. Huh, mikä läheltä-piti-tilanne! Muna pitääkin keittää itse.
* * *
Laura kertoi kanavan toisella puolella olevasta siirtolaispainotteisesta kaupunginosasta. Kävelen sinne tänne, yhä syvemmälle sinne, missä naiset pitävät huivia, kaupoissa myydään halal-lihaa, ja missä osa liikekylteistä on kirjoitettu ainoastaan arabiaksi. Kääntyilen sinne tänne, panematta reittiäni sen tarkemmin merkille, kunnes olen tullut tarpeeksi pitkälle. Hyvä. Ja nyt takaisin hotellille.
Epämuotoiset korttelit, raskaan pilviverhon taakse kätekytynyt aurinko ja olemattomat korkeuserot asettavat paluumatkalle haasteita. Kuljenko kenties täysin väärään suuntaan? Miksei mikään näytä tutulta? Kun aikanani löydän kanavan, luovutan ja kaivan varmuuden vuoksi mukaan ottamani kartan esille. Kanava kääntyy noin… siispä olen poissa kartalta!
Miltä nyt tuntuu? Hieman huolestuttavalta. Toivottavasti en joudu vielä turvautumaan taksiin, että pääsisin takaisin hotellille.
En joudu. Koko derivointihanke kestää vain kaksi ja puoli tuntia.
* * *
Belgia on sarjakuvamaa, Bryssel sarjakuvakaupunki. Kaupungissa on Egmont-palatsi, Belgian sarjakuvakeskus ja siinä aivan lähellä myös strippiklubeja. Tutustun tarkemmin ainoastaan sarjakuvakeskukseen.
* * *
Erästä Bob Morane -aukeamaa museossa ihastellessani tajuan tärkeän jutun. Koska sarjakuvaoriginaalit tyypillisesti piirretään isommassa koossa kuin mitä lopullinen painotuote on, saavat lukijat eteensä väärän, etäännytetyn perspektiivin. Se teos, jonka taiteilija on piirtänyt on sellainen, jossa katsoja on lähempänä tapahtumia. Jotta kuvat avautuisivat alkuperäisessä vaikuttavuudessaan, olisi useimpia sarjakuva-albumeja luettava vain noin 20 cm etäisyydeltä.
* * *
Se taas rasittaa silmiä.
* * *
Hotellin sääntöjen mukaan sängyssä ei saa tupakoida.
Kylvyssä saa kuitenkin juoda olutta.
.
Brysselin Eurooppa-koulu on suuri, maailma pieni: kaksi harjoitteluajoilta tuttua opettajaa ja kaksi Sveitsin Suomi-kouluista tuttua oppilasta.
* * *
Opettajainhuoneessa on vanha kunnon opettajainhuonetunnelma. Kotoisaa. Tunnen itseni taas opettajaksi.
* * *
Erojakin on. Myös Suomessa opetushenkilökunnan pitäisi saada nauttia viiniä sekä opettajainhuoneessa että lounaalla. Se olisi usein tarpeen ja parantaisi työskentelyilmapiiriä sekä työssä jaksamista.
* * *
Minua hemmotellaan. Kollegat tarjoavat minulle ravintolaillallisen upeassa seurassa. Tämä se on elämää! Kania kaljassa; jälkiruoaksi Kriek-sorbetti.
.
4-5 -vuotiaiden kanssa syntyy aina aivan mahtavia keskusteluja. Nimet muutettu.
PIKKUPOIKA: Tunnetko sinä minun isäni?
MINÄ: Ehkä. Mikä hänen nimensä on?
POIKA: Antti.
MINÄ: Entä sukunimi?
POIKA: Inkonen.
MINÄ (pinnistelen tovin): Öö, enpä taida tuntea.
OPETTAJA: Kyllä sinä tunnet. Hän oli eilen kanssamme syömässä.
MINÄ (Yhdistän nimen ja naaman. Nolona): Joo, tietenkin tunnen! (Voi näitä hämääviä asiayhteyksiä ja minun surkeaa nimimuistiani.)
TYTTÖ (pyytää puheenvuoron kauniisti viittaamalla): Minun äitini nimi on Elina.
MINÄ: Sama nimi kuin tuossa kirjassa äsken.
TYTTÖ: Niin. Elina Vihermäki.
TOINEN POIKA (viittaa myös ja odottaa, kunnes saa puheenvuoron): Minun isäni nimi on Ilkka.
MINÄ (nyökyttelen): Joo-o. Haluaisiko joku ehkä kysyä jotakin?
KOLMAS POIKA (nostaa kätensä): Minun isäni nimi on Sauli.
* * *
Enemmänkin olisi kerrottavaa, ja valikointi on aina kivuliasta. Isot kiitokset kaikille teille opettajille ja oppilaille siellä kaukana, ja aivan erityisesti Lauralle ja Astalle! Teitte tästä kouluvierailusta aivan erityisen.
.
.
greetz, it’s me again,
remember me?
hey hey, its me again,
it’s me
guess who, guess who
remember me?
greetz, guess who
greetz, greetz,
Hello
It’s me, I’ts me again,
.
It’s me
.
again
.
somebody here?
hey hey
greetz, guess who, hey,
.
anybody here?
anybody here?
.
it’s me, guess who,
Trying to reach you
.
again
.
.
Taloustieteilijä Steven D. Levittin ja toimittaja Stephen J. Dubnerin Freakonomics on vetävää luettavaa. Tilastolliset menetelmät työkalunaan Levitt on tutkinut yhtä sun toista kysymystä ja selvittelee niitä sitten Dubnerin kanssa suurelle yleisölle.
Levitt asemoituu hieman humanistiseen syrjään siitä, miten taloustiede helposti näin maallikkopiireissä hahmotetaan. Kokoomus-tyyppisessä talouspuheessahan kannustimilla tavallisesti tarkoitetaan vain ja ainoastaan rahaa. Freakonomicsin kirjoittajat näkevät kannustimet laajemmin: on myös moraalisia ja sosiaalisia kannustimia, jotka ovat usein paljon voimakkaampiakin kuin materiaaliset. Tämä on kirjan tärkein teema, jota tekisi mieli painottaa poliitikoillemme hiukan. Etteivät olisi ihan niin pihalla kaikesta, kuin mitä usein näyttävät olevan.
Tieteellisesti tarkasteltuna Levitt ja Dubner eivät tee sen paremmin metodisesti kuin lähtökohdiltaankaan mitään järin erityistä. Heidän tekemisensä ovat hyvää tavaraa juuri siksi kuin tieteen popularisointi aina on: valottaa maailmaa, paljastaa sen, miten ilmiöt toimivat.
Osa kirjan väitteistä raapii nieltäessä kurkkua. Lisäksi teoksen sisältö käsittelee ennen kaikkea Yhdysvaltoja, ja siksi useimpien tapauskertomusten relevanssi meille on varsin pieni. Aiheet ovat kuitenkin mielenkiintoisia ja kirjoittajien kyky kertoa tarinoita mitä mainioin.
Freakonomics (vuoden 2006 laajennettu painos) vastailee esimerkiksi tämän tapaisiin kysymyksiin: Miksi provikkapalkkiolla toimivien kiinteistövälittäjien ei kannata myydä asiakkaidensa taloja parhaalla mahdollisella hinnalla? Miten sumopainissa huijataan? Miten opetuslastensa koetuloksia parantelevat opettajat saadaan kiinni? Miksi kotoa äänestämisen mahdollistaminen saattaakin yllättäen pienentää äänestysaktiviteettia? Miten kasvattajan pyrkimykset vaikuttavat lasten koulumenestykseen? Ja niin edelleen.
Yksi teoksen mielenkiintoisimpia nippelitietoja oli itsepalvelupohjalta toimivan välipalakauppiaan havainto, että epärehellisyys on tavallisempaa yritysten johtoportaassa kuin alemmilla tasoilla.
.
Levitt: ”I am the first to admit that if all economists were like me, the field would probably be a disaster.”
Minä: ”But it is. It is.
Kappas. Kuvahakua tehdessäni huomaan, että kirja on julkaistu suomeksikin. Täytyy kyllä ihmetellä normaalihintaa, jolla esim. Yrityskirjat teosta myy. Kaikelle kansalle suunnattu pop-kirja, josta pyydetään 34,50 euroa. Ilmeisesti bisnesalan toimijoita on helpompi vedättää kaupoissa kuin muuta kansaa? Muuthan ostavat kirjan hintaan 14,90.
Jukka Laajarinne 