Eräänä päivänä muistin, että lapsena olin useinkin kuullut kiinalaisesta pääskynpesäkeitosta. Ruokalajista ei ole ollut puhetta pariinkymmeneen vuoteen, ja äkkiä aloin epäillä. Näin lintuinfluenssan aikakaudella tuntuu vähintäänkin epäuskottavalta, että joku uuttaisi hyvät liemet sellaisesta tikkurakennelmasta, joka on liimattu kasaan linnun syljestä, ja johon linnunpoikaset ovat sitten ruikkineet ulosteitaan. Oli aivan pakko tarkistaa, ettei kyseessä sittenkin ollut jokin lapsille kerrottava höynäytysjuttu. Mutta ei. Kyllä se on ihan oikea ruokalaji.
.
Samaan outouden kategoriaan kuuluu kaktusviikuna, jollaisia ostin kokeen vuoksi. Varsin pian sekä tyttäreni että minä huomasimme seikan, josta ei hedelmäosastolla varoiteltu: kaktusviikunaan ei pidä koskea paljain käsin. Sen pintaa peittävät hennot näkymättömät piikit, jotka ihoon asettuessaan aiheuttavat tuskaa ja ärtymystä. Sisällä on puolikarkeaa soraa, jonka seassa vähän vesimelonia. Kuka tämmöisen on mennyt keksimään ja miksi näitä myydään?
.
Yritän tässä miettiä, mitkä muut ruokalajit olisivat yhtä kummallisia. Ihan heti en keksi; moneen olemme tottuneet. Muistan tosin elävästi eräänkin puolitoistavuotiaan naurahduksen ja epäuskoisen ilmeen, kun hän sai ensimmäisen kerran spagettia syödäkseen.
Jukka Laajarinne 