Epäilyksen alaisia?

En ole Anna Kontulan uutta kohukirjaa lukenut. Parin haastattelua kuultuani olen kuitenkin ruvennut ajattelemaan, että ehkä minä voisin sittenkin alkaa pitää itseäni taas feministinä. Jos vain muistan aina lisätä, että olen kolmannen aallon feministi. Ne toisen aallon tyypithän ovat vähän sellaisina jälkimarxilaisia luokkataistelijoita, joille minä olen sukupuoleni vuoksi luokkavihollinen. Ehkä me kolmannen aallon feministit voisimme päästä sukupuolten välisestä sotatilasta yli ja etsiä ennemminkin oikeudenmukaisuutta kuin toisen ihmisryhmän dialektista kumoamista?

Mutta sitä minun oikeastaan piti sanomani, että eikö se kansanedustaja raiskaajana -osio ole saanut vähän hassuakin kritiikkiä osakseen? Lähinnä ihmettelen Kontulalle esitettyä vaatimusta kohdentaa kertomus henkilöön sillä perusteella, että nyt ovat kaikki mieskansanedustajat leimattuja ja epäilyksen alaisia. Kuinka kyseisen kritiikin logiikka toimii? Kuvitellaanpa, että ”kansanedustaja” korvattaisiin ”helsinkiläisellä”. Vaatisivatko kaikki helsinkiläismiehet rötöstelijän nimeä esiin sillä perusteella, että tapahtunut heittää varjon (leijan?) koko helsingin ylle? Tuskin.

On totta, että vähän päälle sata mieskansanedustajaa on melkoisesti vähemmän kuin vähän päälle 200 000 helsinkiläismiestä, mutta ei ihan pieni ryhmä kuitenkaan. Jotta rinnastus olisi tässä suhteessa vertailukelpoisempi, kysyttäköön, nostettaisiinko sama argumentti pöydälle, jos raiskaaja olisi ”kuvanveistäjä”? Epäilen.

On voitava kirjoittaa olennainen ilman, että kirjoittaa kaiken.

Vallan kolmijako Suomessa

Aivan kuten meille usein väitetään, että Suomessa vallitsisi demokratia, meille väitetään myös, että maassamme toteutettaisiin niin sanottua vallan kolmijakoa.

Niille, jotka nukkuivat yhteiskuntaopin tunneilla, kerrottakoon, että Montesquieu-niminen kaveri esitti aikoinaan ajatuksen, että vallan väärinkäytön estämiseksi valtiollinen lainsäädäntövalta, toimeenpanovalta ja tuomiovalta olisi erotettava selkeästi toisistaan. Suomen perustuslain 3 §:ssä ”toimeenpanovalta” on korvattu termillä ”hallintovalta”, mutta muuten periaate on olevinaan sama.

Entä käytäntö?

Kun lainsäädäntövaltaa edustaa eduskunta ja toimeenpanovaltaa hallitus, niin miten nämä kaksi on erotettu toisistaan?

Esimerkiksi siten, että Suomen hallituksen 18 jäsenestä kaksi ei ole kansanedustajia. Toinen näistä kahdesta on kuitenkin vihreiden puoluejohtaja. Myös keskustan, kokoomuksen ja RKP:n puheenjohtajat ovat hallituksessa – keskustasta ja kokoomuksesta myös varapuheenjohtajat.

Summa summarum: vallan kolmijako-oppi ei ensinkään toteudu Suomessa, kun samat tyypit pyörittävät sekä suurimpia eduskuntaryhmiä että hallitusta, ja kun suurin osa lainsäädäntötyöstäkin tapahtuu hallituksen aloitteista.

Eihän tämä mikään uusi asia tai yllätys ole, mutta harmittaa kuitenkin. Elämme perustuslain hengen vastaisessa harvainvallassa.