Lauantai
Jostain syystä minua alkaa aina nukuttaa, kun pääsen lentokoneeseen. Johtuuko se matkustustavan tylsyydestä? Siitä, että on henkisesti hetken aikaa vapaalla ja saa nukkua? Kun nukkuu istuessaan, niska kipeytyy.
* * *
Yhteyshenkilöni Laura tunnistaa minut heti. Hänen netistä löytämänsä valokuva on kuulemma näköinen. Jään miettimään: olenko jonkin edustavan vaiko epäedustavan valokuvan näköinen?
* * *
Illallispaikkaa etsiessäni epäorientoidun nopeasti. Toisin kuin suomalaisia kaupunkeja, Brysseliä hallitsee epäeuklidinen geometria. Tämä lupaa hyvää huomiseksi.
* * *
Hotellikämppäni vessanpönttö on liian lyhyt, kuten on moni muukin vessanpönttö maailmassa. On epämiellyttävää, kun etu-uloke osuu istunnon aikana pöntön reunaan.
.
Sunnuntai
Istun muna kädessä, toisessa kädessä iskuun kohotettu veitsi. Mutta jokin saa minut epäröimään, jokin juuri ja juuri tietoisuuden kynnyksen ylittävä aistimus. Vanha kunnon pyöritystesti paljastaa: raaka. Huh, mikä läheltä-piti-tilanne! Muna pitääkin keittää itse.
* * *
Laura kertoi kanavan toisella puolella olevasta siirtolaispainotteisesta kaupunginosasta. Kävelen sinne tänne, yhä syvemmälle sinne, missä naiset pitävät huivia, kaupoissa myydään halal-lihaa, ja missä osa liikekylteistä on kirjoitettu ainoastaan arabiaksi. Kääntyilen sinne tänne, panematta reittiäni sen tarkemmin merkille, kunnes olen tullut tarpeeksi pitkälle. Hyvä. Ja nyt takaisin hotellille.
Epämuotoiset korttelit, raskaan pilviverhon taakse kätekytynyt aurinko ja olemattomat korkeuserot asettavat paluumatkalle haasteita. Kuljenko kenties täysin väärään suuntaan? Miksei mikään näytä tutulta? Kun aikanani löydän kanavan, luovutan ja kaivan varmuuden vuoksi mukaan ottamani kartan esille. Kanava kääntyy noin… siispä olen poissa kartalta!
Miltä nyt tuntuu? Hieman huolestuttavalta. Toivottavasti en joudu vielä turvautumaan taksiin, että pääsisin takaisin hotellille.
En joudu. Koko derivointihanke kestää vain kaksi ja puoli tuntia.
* * *
Belgia on sarjakuvamaa, Bryssel sarjakuvakaupunki. Kaupungissa on Egmont-palatsi, Belgian sarjakuvakeskus ja siinä aivan lähellä myös strippiklubeja. Tutustun tarkemmin ainoastaan sarjakuvakeskukseen.
* * *
Erästä Bob Morane -aukeamaa museossa ihastellessani tajuan tärkeän jutun. Koska sarjakuvaoriginaalit tyypillisesti piirretään isommassa koossa kuin mitä lopullinen painotuote on, saavat lukijat eteensä väärän, etäännytetyn perspektiivin. Se teos, jonka taiteilija on piirtänyt on sellainen, jossa katsoja on lähempänä tapahtumia. Jotta kuvat avautuisivat alkuperäisessä vaikuttavuudessaan, olisi useimpia sarjakuva-albumeja luettava vain noin 20 cm etäisyydeltä.
* * *
Se taas rasittaa silmiä.
* * *
Hotellin sääntöjen mukaan sängyssä ei saa tupakoida.
Kylvyssä saa kuitenkin juoda olutta.
.
Maanantai
Brysselin Eurooppa-koulu on suuri, maailma pieni: kaksi harjoitteluajoilta tuttua opettajaa ja kaksi Sveitsin Suomi-kouluista tuttua oppilasta.
* * *
Opettajainhuoneessa on vanha kunnon opettajainhuonetunnelma. Kotoisaa. Tunnen itseni taas opettajaksi.
* * *
Erojakin on. Myös Suomessa opetushenkilökunnan pitäisi saada nauttia viiniä sekä opettajainhuoneessa että lounaalla. Se olisi usein tarpeen ja parantaisi työskentelyilmapiiriä sekä työssä jaksamista.
* * *
Minua hemmotellaan. Kollegat tarjoavat minulle ravintolaillallisen upeassa seurassa. Tämä se on elämää! Kania kaljassa; jälkiruoaksi Kriek-sorbetti.
.
Tiistai
4-5 -vuotiaiden kanssa syntyy aina aivan mahtavia keskusteluja. Nimet muutettu.
PIKKUPOIKA: Tunnetko sinä minun isäni?
MINÄ: Ehkä. Mikä hänen nimensä on?
POIKA: Antti.
MINÄ: Entä sukunimi?
POIKA: Inkonen.
MINÄ (pinnistelen tovin): Öö, enpä taida tuntea.
OPETTAJA: Kyllä sinä tunnet. Hän oli eilen kanssamme syömässä.
MINÄ (Yhdistän nimen ja naaman. Nolona): Joo, tietenkin tunnen! (Voi näitä hämääviä asiayhteyksiä ja minun surkeaa nimimuistiani.)
TYTTÖ (pyytää puheenvuoron kauniisti viittaamalla): Minun äitini nimi on Elina.
MINÄ: Sama nimi kuin tuossa kirjassa äsken.
TYTTÖ: Niin. Elina Vihermäki.
TOINEN POIKA (viittaa myös ja odottaa, kunnes saa puheenvuoron): Minun isäni nimi on Ilkka.
MINÄ (nyökyttelen): Joo-o. Haluaisiko joku ehkä kysyä jotakin?
KOLMAS POIKA (nostaa kätensä): Minun isäni nimi on Sauli.
* * *
Enemmänkin olisi kerrottavaa, ja valikointi on aina kivuliasta. Isot kiitokset kaikille teille opettajille ja oppilaille siellä kaukana, ja aivan erityisesti Lauralle ja Astalle! Teitte tästä kouluvierailusta aivan erityisen.
Kiva, että oli kiva reissu. Matkailu avartaa ja silleen.
Tuo ”Minun isäni nimi on…”-tyyppinen keskustelu on hyvin tuttu kouluvierailuilta. Kerrankin (kun en vielä osannut tomertua tarpeen tullen edes sen vertaa kuin nykyään)keskusteltiin melkein koko tunti lähisukulaisten ikäasioista. ”Minun äitini on saman ikäinen kuin sinä!” ”Minun isäni taas on kolme vuotta nuorempi.” ”Arvaas, minkä ikäinen minun tätini on?” ”Mummo se vasta vanha onkin.”
Ja kun tästä oli päästy yli, menin puhumaan lemmikeistä. Sitten kaikki tietenkin halusivat kertoa millainen koira tai kissa heillä on tai on ollut ennen (”Arvaa, miten sille kävi!”)ja että mummollakin on kissa, harmaa.
No, ehkä onkin pohjimmiltaan itsekästä keskittyä vain puhumaan tuotannostaan, kun aivan muunlaiset asiat painavat yleisön mieltä.
🙂
Ja nuo tuommoiset keskustelut sitä paitsi ovat (ainakin minulle) hirmuisen antoisia ja hauskoja. Ainoa huono puoli niissä on se, että esiintyjältä saattaa mennä pasmat sekaisin, ja äkkiä onkin tilanteessa, jossa ei ole enää aavistustakaan siitä, pitäisikö juttua yrittää ohjata johonkin suuntaan vai antaisiko sen mennä omalla painollaan ihan mihin tahansa.
Liian pieni vessanpönttö? Mikä moka vierailun isänniltä! Heidän olisi luonnollisesti pitänyt tavalla tai toisella selvittää kirjailijan mitat ennen majapaikan varaamista. 🙂