Kategoria: Ulkona

Extreme mushrooming

Kiipeily Kvarnby syyskuun alku 09 069Toisinaan sienet vaativat poimijaltaan fyysisiä suorituksia, jyrkänteillä kiipeilemistä ja hulluutta.

Etenkin hulluutta.

Tähänastisen elämäni ajan olen vältellyt valkoisten sienten poimimista, ellei jotain villakarvarouskuja ja lampaankääpiä lasketa. Viimeaikainen lehtikirjoittelu ”En enää ikinä poimi metsästä mitään” -lausuntoineen on kuitenkin saanut herkkusienten poimimisen näyttämään kiehtovalta ja jännittävältä äärimmäisyysurheilulta. Niinpä eilen söin ensimmäistä kertaa aterian, johon olin käyttänyt itse poimimiani herkkusieniä (munakasta, ihan hyvää).

Osin kyse on silkasta uhmaikäisyydestäni, yrityksestä osoittaa itsenäisyyttäni tekemällä juuri sitä, mistä on varoitettu. Toisaalta ilmiö on kiehtova: media sinänsä tekee ilmiöstä kuin ilmiöstä kiinnostavan ja houkuttelevan. Ei ole huonoa julkisuutta, niin kuin vanha markkinamiesten sanonta kuuluu.

Mutta niin, sienestäminen äärimmäisyysurheiluna…

P8310005(Kuvassa suppilovahvero)

Tunnetaan ihmisiä, jotka ovat kokeilleet useita satoja eri sienilajeja ja jääneet henkiin. Jonkunhan täytyy se perustutkimuskin tehdä, sillä kuinka muutenkaan tietäisimme, mitkä sienet ovat myrkyllisiä. Tuntemattomien sienien syöminen on siis – paitsi vaarallista – myös uhrautuvaista ja hyödyllistä touhua. Kunhan muistaa myös täsmällisesti raportoida, mitä on mennyt syömään.

Sitten on tietenkin näitä rohkeita nuorukaisia, jotka tieten tahtoen syövät punaista kärpässientä. Olen tuntenut heitä useita ja muistan kuulleeni monista eri metodeista saada hallusinogeenit päähän mutta välttää maksan tuhoutuminen. Ajoissa oksentaminen taisi olla yksi. (Huom! Sienestäminen on vaarallista, eikä tämä blogi ole mikään oppikirja.) Miten tuohon sitten pitäisi suhtautua? Tiedä häntä. Kysymys on monimutkainen, koska ihminen on aina osa ympäröivää yhteisöä. Maksavaurioiset berserkit tuntuu näin äkkisiltään huolestuttavahkolta ajatukselta.

Jotkut näistä nuoruuden tuttavuuksistani söivät myös suippumadonlakkeja. Sienen käyttö levisi suomessa 80-luvulla, kun sen kuva oli ajattelemattomasti julkaistu jossakin lääkärilehdessä. Pitkään sen lajikuvaus ja kuvat yritettiin pitää visusti piilossa kansalaisilta – nuorisolta erityisesti – mutta näin internetin aikana tuommoista informaatiota ei tietenkään pysty pimittämään. On joka tapauksessa mielenkiintoista, että jos sienen sisältämän psilosybiinin vaikutuksetkin ovat tällaisia, niin minkä vuoksi jopa sienen poimiminen on lailla kielletty?

Luonnosta minkä tahansa uusiutuvan, ei-uhanalaisen keräilemisen kieltäminen on mielestäni jokseenkin radikaali määräys, jonka taustalla luulisi olevan aivan erityisen painavia perusteita. Niin kuin onkin! Kaikkien kansalaisten on ajateltava, koettava ja toimittava jokseenkin samalla tavoin… Ja nytpä sain myös yhden ajatuksen. Huomenna sitten siitä.

(Kuvassa enimmäkseen karvarouskuja.)P8310001

Koiruuksia

Leena Krohn vastaili Kirsi Pihan Lukupiirissä Valeikkunaa koskeviin kysymyksiin. Erääksi kysymykseksi nousi, mitä on pitänyt tapahtua henkilölle, joka harrastaa seksiä julkisella paikalla (eräs kirjan aiheista) toisten katsellessa. Kysymyksenasettelu oli psykologinen, mutta filosofisesta kirjasta puhuttaessa olisi voitu esittää myös toisenlainen kysymys: mistä doggailussa on kysymys?

Ja heti ensimmäiseksi tulee mieleen nimityksellisestikin kiinnostava tapaus: kyynikkofilosofit Krates ja Hipparkhia, joiden kerrotaan harjoittaneen sukupuoliyhteyttä julkisesti. Sana ”kyynikko” tullee kreikan koiraa merkitsevästä sanasta κύων, jolla näitä eläimellisesti käyttäytyviä viisaita ja aivan erityisesti Diogenesta pilkattiin.

Mitä dogging heille merkitsi?

Se oli irtisanoutumista ihmisyhteisöstä ja sen normien alistavuudesta. Kyynikot pitivät esikuvinaan eläimiä ja lapsia ja pyrkivät saavuttamaan mielentyyneyden itseään karaisemalla sekä harjoittelemalla riippumattomuutta muiden mielipiteistä. Yrityksenä oli päästä jonkinlaiseen henkiseen luonnontilaan, vapaaksi toisten asettamista konventioista ja ulkokultaisuudesta. Olisikohan ollut Diogenes tai ehkä Antisthenes, joka totesi myös jotakin sen suuntaista, että se, mikä on hyvää, on hyvää kaikkialla. Jos seksi kerran on hyväksyttyä ja tunnustettua toimintaa, miksi se tulisi kätkeä makuuhuoneisiin?

Myös nykyaikainen doggaaja saattaa ajatella hieman edellä mainittuun tapaan, mutta luulen, että kyse on kuitenkin jostakin muusta. Valeikkunassaan Krohn yhdistää doggailuun sadomasokismin. Voisin kuvitella, että koiruuksien harrastajat saavat julkisuudesta lisäkiihoketta. Tekemällä itsestään julkisen eläimen he masokistin tavoin esineellistävät itseään. He tekevät itsestään yleisönsä objektin, yrittävät melkoisen äärimmäisellä vapaudenilmaisulla tehdä itsestään epävapaan, jotakin, joka nimenomaan määrittyy siitä, että toiset katsovat. Kysymys on vapaudesta vapautumisesta, siis sartrelaisittain tarkasteltuna eräästä huonon uskon ilmenemistavasta (kuten on lähes kaikessa muussakin itsereflektion tuottamassa käyttäytymisessä).

Hipparchia_of_Maroneia_Villa_Farnesina

Kuvassa Hipparkhia

Ajoituksen tärkeydestä

Kävimme Jannen kanssa tänään Jätkänsaaressa äänittelemässä psykomaantieteellisen runotutkimuksemme W-osiota. Ei jonoja. Ei pääsymaksua. Rauhaa. Tilaa! Naamaa kohden suunnilleen sata sinistä vessaa. Yhdessä niistä Janne huomasi aikuisten kokoa olevan vaipan. Jos sellaisia täytyy käyttää kiinalaisessa tehtaassa, se on synti, mutta jos niitä joutuu käyttämään poptähden esityksessä, se on ylpeyden aihe.

Hieno paikka häiriöttömään porukointiin. (Eilen oli tosin varmaan vähän huonompi meininki.)

P8060010

P8060016

Mitä me vedettiin?

Ensin objektiivinen totuus (omat liidiköydenpituuteni boldattu). Listoja ja tilastoja on aina hauska laatia.

18.7. Gandalf (5, 5-, 5-)

19.7. Svolværgeita, Forsida (3+, 4, 5, 5, 5+)

20.7. Pianohandler Lunds rute (4, 4+, 4+, 4+)

21.7. Bare blåbær (4, 5-, 5-, 5-, 5-)

23.7. Presten, Vestpillarenin alku (5+, 6-, 6, 5-)

24.7. Lys og skygge (5+, 4+), Applecake Arete (4+, 5+)

Sitten subjektiivinen. Ei mitään urotöitä (olisi pitänyt kuunnella Annamaria!), mutta säät suosivat, ja joka päivä ehdittiin. Yksi ihan selkeästi parhaista kiipeilyreissuistani tähän mennessä.

P7190022

Kuva 1: Svolværgeita. Reitillä jotain tyyppejä.

P7180012

Kuva 2: Oskari Sneck tulossa Forsidan ekalle ständille. Kuten kuvasta näkyy, ovat virheliikkeiden suorittajille hautauspalvelut lähellä.

P7200039

Kuva 3: Ossi ja Ode Bare blåbærin juurella.

P7200040

Kuva 4: Ruuhka-aika.

P7210055

Kuva 5: Joka reissuun kuuluu helikopteripelastuksen todistaminen. Joku putosi ja murskasi kantapäänsä.

P7210057

Kuva 6: Annamari liidaa Bare blåbærin 5. köydenpituutta. Upeaakin upeampi halkeama!

P7220066

Kuva 7: Antti ja Ilkka viettävät lepopäivää Gandalf-seinällä (tuo vasemmanpuoleinen tiimi).

P7230074

Kuva 8: Prestenin länsipilari. Ode laskeutumassa koko kahden pikselin komeudessaan.

P7230076P7230081

Kuvat 9 ja 10: Pilvibongausta.

Subjekti ja meri

Valtaosa maapallosta on valtamerten peitossa. Subjekti on syntynyt maailmankolkkaan, jossa ja josta matkusteleminen on helppoa ja kuluttamisen mahdollisuudet miltei rajattomia. Onkin huomionarvoinen ja hivenen kummallinen tosiasia, että jo 39 vuotta elänyt subjekti ei ole aiemmin ollut lähikosketuksessa valtamerten kanssa.

P7190033P7190024

Heti ensimmäiseksi hän panee merkille vuoroveden vaikutukset. Laskuvesi paljastaa asioita, jotka eivät varsinaisesti ole ihmissilmälle tarkoitettuja. Limaisia, lahoavia, ällöttäviä, tuoksahtavia, runsaita ja muuten vain ihastuttavan kummallisia juttuja. Monimuotoisuus on melkoinen. Subjekti ajattelee, että nämä oudot paljastukset, pinnanalinen maailma, edustaa planeettamme alitajuntaa. Subjekti kokee yhteenkuuluvuutta koko planeetan kanssa, sillä hänen oma alitajuntansa koostuu hyvin samantapaisesta materiaalista.

P7190027P7190029P7190032

Elämänmuotojen diversiteetti muuttaa myös subjektin käsitystä suolavedestä. Järvi-Suomessa lapsuutensa kasvaneena hän ei koskaan ole tottunut meriveteen. Se on aina tuntunut lähinnä likaiselta ja vastenmieliseltä. Nyt hän ymmärtää, että kyseessä ei olekaan ollut meri- vaan murtovesi, ja Itämeri todella on likainen ja vastenmielinen. Atlantin valtameri on sen sijaan tulvillaan elämän nestettä, jonkinlaista monimuotoisuuden mahdollistavaa ravintoliuosta.

P7210058P7190028

Subjekti jaksaa ihmetellä voimakkaita vuorovesivirtoja. Paikoin ne ovat korvin kuultavia. Alle sadan kilometrin päässä tarkkailupisteestä muodostuu aivan erityisen voimakkaita vuorovesipyörteitä, kuten Moskstraumenin ja Saltstraumenin kurimukset, ja ajatus on subjektista aivan erityisen kiehtova.

Tuttava on vain viikkoa aiemmin nähnyt lahdessa valaita. Tästä johtuen subjektin katse pyyhkii merialuetta jatkuvasti. Valaita hän ei kuitenkaan näe, ellei yön hämärissä liikkuvaa moottorivenettä lasketa, ja hän päättelee valaiden olevan harvinaisia. Merikotkan havaitseminen lähietäisyydeltä saa hänet riemastumaan.

P7230081P7210060

Ensi yrittämältä kuivattu turska maistuu vaikealta ja työläältä. Viskin kanssa paremmalta. Ajan myötä subjekti voisi jopa tottua siihen.

P7210062P7210061

Yllä esitetyin perustein suositamme subjektia EU-rahoitteiseen pyöriäistarkkailijan toimeen.

Vyöhyke

Ydinkaupunki on rakennettu tehokkaasti. Lähes jokainen neliömetri palvelee jotakin tarkoitusta. Maa on valjastettu kuluttamiseen, tuottamiseen, virkistäytymiseen tai palvelemiseen. Siellä täällä systeemissä on kuitenkin aukkoja, joutomaita. Yllättävän keskellä kaupunkia on pitkä valjastamaton repeämä: entinen ratakuilu, joka johtaa Kiasman nurkalta Ruoholahteen. Liikenteen melu kuuluu rotkon pohjalle vain vaimeana, ja kontrasti ympäröivään yhteiskuntaan on melkoinen.

P7090002

Toisessa todellisuudessa elää toisenlaisia olentoja. Ne ovat jättäneet merkkejä olemassaolostaan:

P7090004

P7090007

Portti maanaliseen, portaat ei-mihinkään:

P7090010

P7090016

P7090019

Näin paljon tyhjää tilaa:

P7090020

Jotain ne ovat varmasti siihen jo kaavoittaneet. Mutta mitä?

Stalkerit tuovat vyöhykkeeltä jotakin viehättävää mutta käyttökelvotonta:

P7120002

Meren kauhut

Klo 10.49 Saavun rantakahvilaan ja paikannan Ossi Eskolan melkein heti. Hän on juuri sellainen voimakasrakenteinen karpaasi, josta on varmasti hyötyä suunnittelemallani matkalla. Juttelemme niitä näitä, ja pahaa aavistamatta hän mutustelee sokeripullaansa.

Klo 11:07 Shanghaijaus onnistui ongelmitta. Kun hän havahtui tajuihinsa, tappeli hän vastaan vain vähän, ja on omaksunut tehtävänsä nopeasti. Keulat ovat suunnatut kohti aurinkoa, siellä meitä odottaa myyttinen etelä!

Klo 11:31 Ankara vastatuuli pullistaa lihaksemme pinkeiksi. Natisemme ja narahtelemme verkkaisesti vellovassa aallokossa.

Klo 11:49 Auringon paahde on sietämätön. Juomanamme pelkkää suolavettä, ruokaa emme ole saaneet melkein tuntiin. Miehistön moraali alkaa murentua: en tiedä harittavatko enemmän hänen silmänsä vai ruokkoamaton partansa.

Klo 12:02 Hän vilkuilee minua syrjäsilmin ja hänen halkeilleiden huuliensa välistä kuuluu kähinää. Tunnistan sanan: ”vihollinen”.

P6240001

Klo 12:09 Maata näkyvissä!

Klo 12:15 Saari on täysin autio. Ei edes minkäänlainen kasvillisuus ole juurtunut tähän kiviseen hedelmättömään maaperään, paitsi yksittäinen appelsiini, joka ei myöskään ole juurtunut. Onko se kellunut tänne haaksirikkoutuneesta laivasta, vai onko se viimeinen muistuma täällä joskus kasvaneesta appelsiinipuusta?

Miehistö heittää appelsiinin mereen ja selittää, että se on pilalla, että siihen on imeytynyt suolavettä. Tarraan hänen kurkkuunsa koko nälkiintyneellä raivollani, taistelemme kuin eläimet, kunnes emme enää jaksa.

P6240007

Klo 12:20 Rannassa kasvaa sentään rakkolevää.

Klo 12:45 Olemme jo tottuneet tähän luotoon, mutta emme voi jäädä. Autiolle saarelle olemme kumpikin saaneet aivan väärää seuraa.

P6240010

Klo 13:26 Voimani alkavat olla lopuillaan. Rakkolevästä ei lopulta saanut kovinkaan paljon vitamiineja. Kuulen meriraukkojen kuiskeen korvissani, ja välillä kuvittelen näkeväni niiden niljaiset kourat kapuamassa partaan yli. Toistaiseksi ne ovat kuitenkin olleet pelkkiä harhoja. Tämä kirottu meri!

P6240017

Klo 13:45 Laskemme maihin idyllisellä hiekkarannalla, jossa vähäisiin lannevaatteisiin pukeutuneet alkuasukkaat palvovat Aurinkoa. Saamme kuulla, että läheinen asutus on nimeltään Matin Kylä. Kuka tai mikä on tuo Matti? Nektareiden vahvistamina päätämme ottaa asiasta selvän.

(Käsikirjoituksen loppu puuttuu.)

Tyhjyyden äärellä

Vedokset ovat (posti)paketissa, ja nyt alkaa… loma? Osaisikohan sitä ollenkaan vain olla? Onhan tuolla pari uutta projektia tausta-ajossa, ne voisi aktivoida. Mutta toisaalta on sellainen olo, että pitäisi olla hetki kirjoittelematta, palautua vähän.

Jos vaikka lähtisin merelle melomaan? Tai kaupungille maisemia katselemaan?

Itse asiassa meidän piti Oskarin kanssa käydä melomassa jo eilen. Säätiedotus ei kuitenkaan pitänyt kutinsa, joten menimme Kirkkonummelle hiomaan ständityöskentelyä. Norjan-matkaa varten. Yleensä en pidä minkään harjoittelusta, koska harjoittelussa päämäärä on jossakin muualla kuin itse tekemisessä. En esimerkiksi juurikaan harjoittele kiipeämistä, koska se ei kerta kaikkiaan motivoi. Minä vain kiipeän.

Jotenkin tuo ständien rakenteleminen oli kuitenkin hauskaa. Ehkä se johtuu siitä, että noilla lyhyilläkin reiteillä, jos niihin kerran rupeaa ankkuripaikkoja pykäämään, on ne tehtävä ihan oikeasti.

P6110002

Kuva: Oskari on liidannut Kiilahalkeaman tokan köydenpituuden ja rakentanut esittelykelpoisen ankkurin.

Suomalaisia lintuja (triptyykki)

Käki

Käki kukkuu suloisesti ja tekee kesäisen idyllin,
mokoma loinen, julma paskiainen.
.
.
Varis

Variksen katse on niin älykäs, että sen kanssa haluaisi kommunikoida. Kerran eräs ystäväni yritti. Pihalla oli varisparvi, jolle ystäväni huusi: ”Kraaak!” Ei saanut ymmärrystä osakseen: linnut pakenivat paikalta.

Eilen oli orava liiskaantunut auton alle, ja varis kävi sitä syömässä. Syödessään se seurasi valppaana liikennettä ja lensi tarvittaessa pientareelle. Jonon ajettua ohi se hyppäsi takaisin raadon ääreen. Tuli autoilija, joka ei halunnut ajaa linnun päälle, vaan alkoi hyvissä ajoin hidastaa. Niinpä variksellakaan ei ollut mikään kiire väistää. Auto miltei pysähtyi, ja vasta äänimerkistä lintu käveli keskiviivan tuntumaan, väisti laiskasti juuri sen verran kuin oli pakko.
.

.
Harakka

Harakka on yksi kauneimmista ja samalla aliarvostetuimmista linnuistamme. Katsokaa sen loisteliasta väritystä ja komeaa pyrstöä! Kappale trooppista sademetsää! Täällä pohjoisessa!

Kotona taas

Kuten useimmat tietävät, hienosti alkanut kiipeilylomamme muuttui keskiviikkoiltana painajaiseksi (noloa lööppikieltä. toim. huom.) , kun kaksi porukkamme jäsenistä putosi inhimillisen virheen seurauksena pimeään. Joskus pienestäkin virheestä joutuu maksamaan ison, jopa kohtuuttoman hinnan. Tämän asian kanssa me nyt painiskelemme, omaiset ja paikallaolijat, ja sulattelemme tapahtunutta varmasti pitkään.