Toisinaan sienet vaativat poimijaltaan fyysisiä suorituksia, jyrkänteillä kiipeilemistä ja hulluutta.
Etenkin hulluutta.
Tähänastisen elämäni ajan olen vältellyt valkoisten sienten poimimista, ellei jotain villakarvarouskuja ja lampaankääpiä lasketa. Viimeaikainen lehtikirjoittelu ”En enää ikinä poimi metsästä mitään” -lausuntoineen on kuitenkin saanut herkkusienten poimimisen näyttämään kiehtovalta ja jännittävältä äärimmäisyysurheilulta. Niinpä eilen söin ensimmäistä kertaa aterian, johon olin käyttänyt itse poimimiani herkkusieniä (munakasta, ihan hyvää).
Osin kyse on silkasta uhmaikäisyydestäni, yrityksestä osoittaa itsenäisyyttäni tekemällä juuri sitä, mistä on varoitettu. Toisaalta ilmiö on kiehtova: media sinänsä tekee ilmiöstä kuin ilmiöstä kiinnostavan ja houkuttelevan. Ei ole huonoa julkisuutta, niin kuin vanha markkinamiesten sanonta kuuluu.
Mutta niin, sienestäminen äärimmäisyysurheiluna…
(Kuvassa suppilovahvero)
Tunnetaan ihmisiä, jotka ovat kokeilleet useita satoja eri sienilajeja ja jääneet henkiin. Jonkunhan täytyy se perustutkimuskin tehdä, sillä kuinka muutenkaan tietäisimme, mitkä sienet ovat myrkyllisiä. Tuntemattomien sienien syöminen on siis – paitsi vaarallista – myös uhrautuvaista ja hyödyllistä touhua. Kunhan muistaa myös täsmällisesti raportoida, mitä on mennyt syömään.
Sitten on tietenkin näitä rohkeita nuorukaisia, jotka tieten tahtoen syövät punaista kärpässientä. Olen tuntenut heitä useita ja muistan kuulleeni monista eri metodeista saada hallusinogeenit päähän mutta välttää maksan tuhoutuminen. Ajoissa oksentaminen taisi olla yksi. (Huom! Sienestäminen on vaarallista, eikä tämä blogi ole mikään oppikirja.) Miten tuohon sitten pitäisi suhtautua? Tiedä häntä. Kysymys on monimutkainen, koska ihminen on aina osa ympäröivää yhteisöä. Maksavaurioiset berserkit tuntuu näin äkkisiltään huolestuttavahkolta ajatukselta.
Jotkut näistä nuoruuden tuttavuuksistani söivät myös suippumadonlakkeja. Sienen käyttö levisi suomessa 80-luvulla, kun sen kuva oli ajattelemattomasti julkaistu jossakin lääkärilehdessä. Pitkään sen lajikuvaus ja kuvat yritettiin pitää visusti piilossa kansalaisilta – nuorisolta erityisesti – mutta näin internetin aikana tuommoista informaatiota ei tietenkään pysty pimittämään. On joka tapauksessa mielenkiintoista, että jos sienen sisältämän psilosybiinin vaikutuksetkin ovat tällaisia, niin minkä vuoksi jopa sienen poimiminen on lailla kielletty?
Luonnosta minkä tahansa uusiutuvan, ei-uhanalaisen keräilemisen kieltäminen on mielestäni jokseenkin radikaali määräys, jonka taustalla luulisi olevan aivan erityisen painavia perusteita. Niin kuin onkin! Kaikkien kansalaisten on ajateltava, koettava ja toimittava jokseenkin samalla tavoin… Ja nytpä sain myös yhden ajatuksen. Huomenna sitten siitä.
(Kuvassa enimmäkseen karvarouskuja.)
Jukka Laajarinne 
Kuuskytälukulaisena muistan hyvin ihmiset hihkumassa madonlakkien löytämistä. Mutta en kuullut kyllä kenenkään kokeneen hallusinaatiota ja muuta mieltäylentävää kahta kuukautta. Otokseni on tottakai täysin satunnainen ja kattaa vain osan Suomen, Ruotsin ja Yhdysvaltain kansan kokemuksista.
Johns Hopkinsin yliopiston pitäisi kyllä olla aika pätevä.
Onnitteluni herkkusienistä! Ne ovat harvinaisia, ainakin mitä minun silmiini on osunut. Valkoisia kärpässieniä taas on paljon enemmän.
Minä teen valkoisista lampaankäävistä pihvejä. Nam.
Ja onnittelut isosta tilasta sunnuntain Hesarissa sen muumikirjan kritiikin muodossa! Minusta kritiikki oli asiantuntevasti kirjoitettu. En ole tosin lukenut kirjaasi vielä, mutta kyllä minä sen tämän kritiikin pohjalta panin lukulistalle.
Minua huvitti kriitikon huomautus muumien seksielämän puuttumisesta. Että se se vielä puuttuukin lastenkirjallisuudesta…
Millaisia pihvejä teet lampaankäävästä? Leivität ja paistat? Oletko kokeillut jauhaa vähän niin kuin jauhelihaksi ja tehdä pyöryköitä tai pihvejä sitten?
Jos lähtisi tekijälähtöisesti liikkeelle, niin kyllähän siellä sitä erotiikkaakin olisi… Tiuhti ja Viuhti rubiineineen, todellakin, ja esi-isän tuleminen ulos komerosta, ja vaikka mitä. Mutta niin on tuo kaikki symbolisessa muodossa, että… Mieluummin kuitenkin lähestyn Tove Janssonia hänen kirjojensa kautta (kuten hän itse asiassa eläessään toivoi, minkä esille ottaminen tässä lyö tietenkin virkkeen alkuun, ehkä koko tähän kommenttiini isomman kuin pienen särön), kuin muumeja hänen kauttaan.
Yleensä leivitän ja paistan. Tärkeää on käyttää oliiviöljyä, sitten vain vähän suolaa ja mausteita, mitä tahtoo.
Eipäs ollut tullut mieleen jauhaminen. Koska yleensä olen tehnyt näitä mökillä, sinne voisi tosiaan kirppikseltä hankkia sellaisen käsikäyttöisen jauhinkoneen. Voisi olla hyvää ruokaa esimerkiksi paistettuna keitettyjen vihannesten, juurten, kanssa, mutta ei minkään väkevän.
Perunaa ja porkkanaa? Ehkä vähän persiljaa sitten lopuksi päälle.
Ja sitten vielä tuoresalaattia. Lihaa ei tarvita lampaankäävän kanssa, joka on tuhtia tavaraa. Lihaa ei oikeastaan tarvita muutenkaan.
Enpäs olisi osannut muuten kuvitella Tiuhtia ja Viuhtia ja punaisia rubiineja! Huh.
Nuo Tiuhti ja Viuhti ovat ilmeisesti Tove Jansson ja Vivica Bandler. He puhuvat salakieltä ja ovat kleptomaaneja aikana, jolloin sensuuri toimii edelleen ja homoseksuaalisuus on rikos. Rinnastus näyttäisi (Taikurin) hatusta vedetyltä, ellei sen avaamiseen olisi olemassa kirjeenvaihtoa.