Toisinaan sienet vaativat poimijaltaan fyysisiä suorituksia, jyrkänteillä kiipeilemistä ja hulluutta.
Etenkin hulluutta.
Tähänastisen elämäni ajan olen vältellyt valkoisten sienten poimimista, ellei jotain villakarvarouskuja ja lampaankääpiä lasketa. Viimeaikainen lehtikirjoittelu ”En enää ikinä poimi metsästä mitään” -lausuntoineen on kuitenkin saanut herkkusienten poimimisen näyttämään kiehtovalta ja jännittävältä äärimmäisyysurheilulta. Niinpä eilen söin ensimmäistä kertaa aterian, johon olin käyttänyt itse poimimiani herkkusieniä (munakasta, ihan hyvää).
Osin kyse on silkasta uhmaikäisyydestäni, yrityksestä osoittaa itsenäisyyttäni tekemällä juuri sitä, mistä on varoitettu. Toisaalta ilmiö on kiehtova: media sinänsä tekee ilmiöstä kuin ilmiöstä kiinnostavan ja houkuttelevan. Ei ole huonoa julkisuutta, niin kuin vanha markkinamiesten sanonta kuuluu.
Mutta niin, sienestäminen äärimmäisyysurheiluna…
(Kuvassa suppilovahvero)
Tunnetaan ihmisiä, jotka ovat kokeilleet useita satoja eri sienilajeja ja jääneet henkiin. Jonkunhan täytyy se perustutkimuskin tehdä, sillä kuinka muutenkaan tietäisimme, mitkä sienet ovat myrkyllisiä. Tuntemattomien sienien syöminen on siis – paitsi vaarallista – myös uhrautuvaista ja hyödyllistä touhua. Kunhan muistaa myös täsmällisesti raportoida, mitä on mennyt syömään.
Sitten on tietenkin näitä rohkeita nuorukaisia, jotka tieten tahtoen syövät punaista kärpässientä. Olen tuntenut heitä useita ja muistan kuulleeni monista eri metodeista saada hallusinogeenit päähän mutta välttää maksan tuhoutuminen. Ajoissa oksentaminen taisi olla yksi. (Huom! Sienestäminen on vaarallista, eikä tämä blogi ole mikään oppikirja.) Miten tuohon sitten pitäisi suhtautua? Tiedä häntä. Kysymys on monimutkainen, koska ihminen on aina osa ympäröivää yhteisöä. Maksavaurioiset berserkit tuntuu näin äkkisiltään huolestuttavahkolta ajatukselta.
Jotkut näistä nuoruuden tuttavuuksistani söivät myös suippumadonlakkeja. Sienen käyttö levisi suomessa 80-luvulla, kun sen kuva oli ajattelemattomasti julkaistu jossakin lääkärilehdessä. Pitkään sen lajikuvaus ja kuvat yritettiin pitää visusti piilossa kansalaisilta – nuorisolta erityisesti – mutta näin internetin aikana tuommoista informaatiota ei tietenkään pysty pimittämään. On joka tapauksessa mielenkiintoista, että jos sienen sisältämän psilosybiinin vaikutuksetkin ovat tällaisia, niin minkä vuoksi jopa sienen poimiminen on lailla kielletty?
Luonnosta minkä tahansa uusiutuvan, ei-uhanalaisen keräilemisen kieltäminen on mielestäni jokseenkin radikaali määräys, jonka taustalla luulisi olevan aivan erityisen painavia perusteita. Niin kuin onkin! Kaikkien kansalaisten on ajateltava, koettava ja toimittava jokseenkin samalla tavoin… Ja nytpä sain myös yhden ajatuksen. Huomenna sitten siitä.
(Kuvassa enimmäkseen karvarouskuja.)
Jukka Laajarinne 