Leena Krohn vastaili Kirsi Pihan Lukupiirissä Valeikkunaa koskeviin kysymyksiin. Erääksi kysymykseksi nousi, mitä on pitänyt tapahtua henkilölle, joka harrastaa seksiä julkisella paikalla (eräs kirjan aiheista) toisten katsellessa. Kysymyksenasettelu oli psykologinen, mutta filosofisesta kirjasta puhuttaessa olisi voitu esittää myös toisenlainen kysymys: mistä doggailussa on kysymys?
Ja heti ensimmäiseksi tulee mieleen nimityksellisestikin kiinnostava tapaus: kyynikkofilosofit Krates ja Hipparkhia, joiden kerrotaan harjoittaneen sukupuoliyhteyttä julkisesti. Sana ”kyynikko” tullee kreikan koiraa merkitsevästä sanasta κύων, jolla näitä eläimellisesti käyttäytyviä viisaita ja aivan erityisesti Diogenesta pilkattiin.
Mitä dogging heille merkitsi?
Se oli irtisanoutumista ihmisyhteisöstä ja sen normien alistavuudesta. Kyynikot pitivät esikuvinaan eläimiä ja lapsia ja pyrkivät saavuttamaan mielentyyneyden itseään karaisemalla sekä harjoittelemalla riippumattomuutta muiden mielipiteistä. Yrityksenä oli päästä jonkinlaiseen henkiseen luonnontilaan, vapaaksi toisten asettamista konventioista ja ulkokultaisuudesta. Olisikohan ollut Diogenes tai ehkä Antisthenes, joka totesi myös jotakin sen suuntaista, että se, mikä on hyvää, on hyvää kaikkialla. Jos seksi kerran on hyväksyttyä ja tunnustettua toimintaa, miksi se tulisi kätkeä makuuhuoneisiin?
Myös nykyaikainen doggaaja saattaa ajatella hieman edellä mainittuun tapaan, mutta luulen, että kyse on kuitenkin jostakin muusta. Valeikkunassaan Krohn yhdistää doggailuun sadomasokismin. Voisin kuvitella, että koiruuksien harrastajat saavat julkisuudesta lisäkiihoketta. Tekemällä itsestään julkisen eläimen he masokistin tavoin esineellistävät itseään. He tekevät itsestään yleisönsä objektin, yrittävät melkoisen äärimmäisellä vapaudenilmaisulla tehdä itsestään epävapaan, jotakin, joka nimenomaan määrittyy siitä, että toiset katsovat. Kysymys on vapaudesta vapautumisesta, siis sartrelaisittain tarkasteltuna eräästä huonon uskon ilmenemistavasta (kuten on lähes kaikessa muussakin itsereflektion tuottamassa käyttäytymisessä).
Kuvassa Hipparkhia
Jukka Laajarinne 
Mielenkiintosta järkeilyä. Ihmisen tarve muuttua objektiksi edes hetkelisesti johtuu varmaan subjektin vastuutaakan tiedostamisesta. Varsinkin seksuaalisuuden alueella sehän on varsin yleistä, eikä vain niin sanotuilla ”vähemmistöillä”. Johtuu ilmeisesti siitä, että seksuaalisuus on niitä alkukantaisia vaistoja, jotka sitovat ihmisen muuhun eläinkuntaan.
Totta.
Se, mikä tuossa on erityisen mielenkiintoista, on se, että häiritsevää ja vastuuttavaa itsereflektiota, joka on pohjimmiltaan yhteisön sisäistetty katse, paetaan doggaamisessa suoraan yhteisön todelliseen ja ulkoiseen katseeseen. Ikään kuin ei jäädä maahan makaamaan vaan painellaan suoraan tulta päin.
Riippumattomuudesta, tuossahan se taitaa olla mikä häiritsee monia puistoseksissä ja jossain määrin myös ostoseksissä, se että jotkut *shock* haluavat seksiä joka ei ole mitään muuta kuin seksiä *horror*. Siis ilman tunnesiteitä yms. Eläimellistä, ja luonnonvastaista touhua moinen.
”Lähtisipä nälkäkin vatsaa hieromalla”, on hienoimpia mietelauseita joita tiedän. Mutta, tosiaan, kuten tässäkin blogikirjoituksessa ja sen kommenteissa on ollut puhetta, eivät nämä ”doggaajat” taida olla samalla asialla kuin antiikin koirastelijat. Luulin, että minulla olisi ollut jotakin kehittävää sanottavaa, mutta eipä ollut.
Ei minullakaan mitään kehittävää sanottavaa ole, paitsi että kyllä, anekdooteista hienoin, tuo Diogenes-juttu.
Ja tietenkin täytyy todeta, että ristiriitojen ystävänä arvostan hdcanisin viimeistä lausetta kovasti.