Meren kauhut

Klo 10.49 Saavun rantakahvilaan ja paikannan Ossi Eskolan melkein heti. Hän on juuri sellainen voimakasrakenteinen karpaasi, josta on varmasti hyötyä suunnittelemallani matkalla. Juttelemme niitä näitä, ja pahaa aavistamatta hän mutustelee sokeripullaansa.

Klo 11:07 Shanghaijaus onnistui ongelmitta. Kun hän havahtui tajuihinsa, tappeli hän vastaan vain vähän, ja on omaksunut tehtävänsä nopeasti. Keulat ovat suunnatut kohti aurinkoa, siellä meitä odottaa myyttinen etelä!

Klo 11:31 Ankara vastatuuli pullistaa lihaksemme pinkeiksi. Natisemme ja narahtelemme verkkaisesti vellovassa aallokossa.

Klo 11:49 Auringon paahde on sietämätön. Juomanamme pelkkää suolavettä, ruokaa emme ole saaneet melkein tuntiin. Miehistön moraali alkaa murentua: en tiedä harittavatko enemmän hänen silmänsä vai ruokkoamaton partansa.

Klo 12:02 Hän vilkuilee minua syrjäsilmin ja hänen halkeilleiden huuliensa välistä kuuluu kähinää. Tunnistan sanan: ”vihollinen”.

Klo 12:09 Maata näkyvissä!

Klo 12:15 Saari on täysin autio. Ei edes minkäänlainen kasvillisuus ole juurtunut tähän kiviseen hedelmättömään maaperään, paitsi yksittäinen appelsiini, joka ei myöskään ole juurtunut. Onko se kellunut tänne haaksirikkoutuneesta laivasta, vai onko se viimeinen muistuma täällä joskus kasvaneesta appelsiinipuusta?

Miehistö heittää appelsiinin mereen ja selittää, että se on pilalla, että siihen on imeytynyt suolavettä. Tarraan hänen kurkkuunsa koko nälkiintyneellä raivollani, taistelemme kuin eläimet, kunnes emme enää jaksa.

Klo 12:20 Rannassa kasvaa sentään rakkolevää.

Klo 12:45 Olemme jo tottuneet tähän luotoon, mutta emme voi jäädä. Autiolle saarelle olemme kumpikin saaneet aivan väärää seuraa.

Klo 13:26 Voimani alkavat olla lopuillaan. Rakkolevästä ei lopulta saanut kovinkaan paljon vitamiineja. Kuulen meriraukkojen kuiskeen korvissani, ja välillä kuvittelen näkeväni niiden niljaiset kourat kapuamassa partaan yli. Toistaiseksi ne ovat kuitenkin olleet pelkkiä harhoja. Tämä kirottu meri!

Klo 13:45 Laskemme maihin idyllisellä hiekkarannalla, jossa vähäisiin lannevaatteisiin pukeutuneet alkuasukkaat palvovat Aurinkoa. Saamme kuulla, että läheinen asutus on nimeltään Matin Kylä. Kuka tai mikä on tuo Matti? Nektareiden vahvistamina päätämme ottaa asiasta selvän.

(Käsikirjoituksen loppu puuttuu.)