Kategoria: Elämääni

Kielimatkalla Juutteinmaalla

Oli erilaista matkustaa, kun ei tiennyt, minne. Häät pidettiin Århusissa, jossain päin Tanskaa vaan en tiedä missä päin. Annoin erilaisten logistiikkayhtiöiden hoitaa hommat. Muistiinpano junamatkalta:

.

Istun vaunussa 221

Selkä menosuuntaan

Oikealla poutaa, vasen puoli harmaalla katettu

Aletaan kai tulla perille, kun pilvet äkkiä

peittävätkin kaiken

.

Siltojen yhdistämä saaristo tarjoaisi myös symbolistisia tulkintamahdollisuuksia. Jotkut silloista ovat hyvin pitkiä.

Papin puheesta en paljon ymmärtänyt. Siinä mielessä oli ihan samanlaista kuin Suomessa. Katselin keskiaikaisen kirkon kalkittuja seiniä, lueskelin niihin kirjoitettuja sanoja. Kirjaimet olivat ikivanhoja, en ymmärtänyt niitäkään enkä saanut kunnolla selvää. Mutta alimmalla rivillä kuorin seinässä luki ymmärtääkseni jotakin tämäntapaista:

.

DOS:VAMPY/GNOMES/SS:BRDSERKER

.

Mielenkiintoista, eikö totta? Kielimatkalla kun oltiin, aloin miettiä myös sitä, mitä tarkoittaa ”juuttisäkki”. Entä millaista on ”juuttisäkkipimeä”?

Tanskalaisilla on kaikenlaisia jännittäviä hääperinteitä ja juhlat olivatkin mitä onnistuneimmat ja mielenkiintoisimmat. Jotta tämä kirjoitus kuitenkin pysyisi temaattisesti kasassa, en takerru kuin yhteen pieneen yksityiskohtaan, ohjelmanumeroon, jossa testattiin hääparin välistä kommunikointia, ja joka samalla hienosti demonstroi puhutun kielen kömpelyyttä:

Hääparille annettiin Lego-pakkaus, semmoinen aika pieni, parin-kolmenkymmenen palan kokoinen malli, 5+ -vuotiaille suositeltu. Sulhanen sai rakennusohjeet, morsian palikat, ja heidät erotettiin kuulo- vaan ei näköetäisyyden päähän toisistaan. Tehtävänannon lukija varmaan jo arvaakin. Temppua kannattaa kokeilla myös kotona.

Kuolemanlinjan takana

Sain raakileen valmiiksi eilen, kuten oli toivottukin. Eihän kirja vielä valmis ole, mutta nyt on hyvä hiukkasen hengähtää, etenkin kun alkaa hartioiden ja niskan seutu olla tukossa kuin kinshasalainen viemäriverkko.

Mutta siitähän minun oikeasti piti kertoa, että minulla on huomenna esiintyminen, Alvari Lumeen säestämä Psykoanalyyttinen torjuntanäytös. Jaa missäkö?

.

Tuntemattoman musiikin klubi

Aika: 22.1.2009, klo 21 alkaen.

Paikka: Davisto, Kuunkehrä 2, Espoo

Ohjelmassa:

-kuulas sarkio laptop extravaganza
-vuotesi
-alvari lume & jukka laajarinne

Muutoksia työrytmissä

Loppusyksystä lapsi alkoi anella itselleen pidempää eskaripäivää: ”Mä oon ainoa, joka haetaan jo yhdeltä.”

Kaikin puolin tervetullut ehdotus!

Olen nyt jo parin viikon ajan saanut tehdä täysiä työpäiviä.

Mikä muutos! Kaksinkertainen työaika merkitsee vähintään kolminkertaista tulosta, kun masiinan käynnistämiseen ja samuttamiseen kuluva aika jää suhteessa pienemmäksi. Ja puhun siis itsestäni, en tietokoneestani. Kiipeilytermein: säätökerroin on melkoisesti pienentynyt.

Fiilispuolella riittävän pitkät työpäivät merkitsevät nyt sitä, että kun perjantai-ilta koittaa, tunnen viikon mittaan saaneeni kirjoittaa tarpeeksi. Tervehdin viikonloppua iloiten enkä pakotettuna vastentahtoisena taukona. Jännä juttu. Ihan kuin tässä olisi taas saavutettu jonkinlainen miellyttävä uusi tasapainotila.

Mihin se nyt tipahti?

Olette varmasti huomanneet, etten ole viime aikoina sanonut täällä oikein mitään järkevää. Se johtuu ensi tiistain deadlinesta, johon saakka paahdan pää kuumana. Istun tässä koneen ääressä perseeni kipeäksi ja kuivaan silmäni punottaviksi rusinoiksi.

.

Työn alla oleva tekstini edustaa jonkin sorttista kirjallisuustutkimusta, filosofiaa ja eritoten esseistiikkaa. Ensimmäinen versio sisälsi runsaasti suoria sitaatteja sieltä sun täältä, joita olen kustantajan ehdottaman rakenneuudistuksen yhteydessä korvaillut parafraaseilla ja vihjauksilla, mikä taas on pakottanut rakentamaan kirjaan kunnollisen mutta silti häiritsemättömän viittauskoneiston.

.

Eilen viiteapparaatti kirskahti pahan kuuloisesti ja leikkasi kiinni. Etsiskelin yhtä pientä kadonnutta mutteria yli viiden tunnin ajan, ja jatkoin etsimistä vielä tänään. Löytyi! Tuossahan se oli, sivuilla 363-365! Miten minä en sitä heti ensimmäisellä kerralla nähnyt? Miten helpottunut olo.

.

Ja nyt taas takaisin töihin. Kerron myöhemmin keväällä tarkemmin, mistä on kysymys ja missä mennään.

Aika ja blogillisuus, blogi ja ajallisuus

Ei tätä nyt oikein ole ehtinyt päivittää. Kirjalliset kuolemanrajat (jotka eivät hellitä ainakaan puoleentoista kuukauteen) ovat sitoneet ja sitovat tekemisiäni kaikkina kirjoittamiseen soveltuvina hetkinä. Parempi näin. Aina tekstiä ei odota kukaan. Kerrotaan nyt kuitenkin joitakin kuulumisia.

.

1) Kirjoitin WSOY:n Bulevardi-lehteen (vai bulevardilehteen?) kolumnin siitä miksei lasten- ja nuortenkirjallisuudesta olla kiinnostuneita juuri muualla kuin juhlapuheissa. Ehkäpä pistän kirjoituksen tännekin jossain vaiheessa. Niin epäkohtelias en kuitenkaan ole, että julkaisisin tilatun jutun ensin tai edes välittömästi lehden ilmestyttyä täällä. Vähän myöhemmin. Vaikka aihe näyttääkin olevan tapetilla juuri nyt, onhan Kulttuurivihkojen uuden numeron teemana juuri lastenkirjallisuus ja sen arvostus. Sanomalehtien toimituksissa todetaan, että lastenkirja-arviot ovat pieniä ja vähäisiä, koska toimittajia aihe ei kiinnosta. Tuomas Kyröä sen sijaan on kiinnostanut sen verran, että on antanut Lapsen maailmassa seuraavan lausunnon:

90 prosenttia lastenkirjoista on sisällyksetöntä, huumoritonta, teollista kompromissikamaa.

Jätän lausunnon kommentoimatta, koska en ole lukenut sitä alkuperäisessä yhteydessään.

.

2) Innostuin eksistentialismista joskus kahdenkympin kriisin tuiskeissa, kun käsiini sattui Esa Saarisen kirja Sartre – Pelon, inhon ja valinnan filosofia. Olin sitten aika pitkään Sartre-fani. Nykyään olisin kuitenkin valmis asettamaan eksistenssifilosofit luolavertauksen raameihin: Kierkegaard on aurinko, Heidegger se luolan suulla seisoskeleva tyyppi, joka heittää varjon, Sartre varjona siellä luolan seinällä. de Beauvoir voisi ehkä olla jonkun naispuolisen luolamiehen hahmottelema ääriviivapiirros siitä varjosta.

.

3) Kun noin kuukausi sitten näin ensimmäisen kerran ostoshelvetissä noita pieniä kauko-ohjattavia helikoptereita, joiden infrapuna-aseilla voi ampua kaverin kopterin alas, oli se kuin lapsuuteni märkä uni muoviksi tullut. Ei ollut sellaisia silloin joskus! Olinkin aivan sekaisin, vähällä ostaa joululahjan itselleni. Onneksi vähän aikaa viivyttelin. Kun niiden koptereita edes näkee pörräämässä lähes päivittäin, kyllästyy niihin hyvin pian. Olen jo kyllästynyt, kertaakaan kokeilematta. Krääsätön joulu!

.

4) Tennispalatsissa on taas ihan kiva näyttely. Tyhjiä tauluja ja mekaanista kuolemaa. Yläkerran valokuvanäyttely on vähän vähemmän puhutteleva. Jotenkin sitä sitäpaitsi edelleenkin odottaa museoon kohotetulta taiteelta edes vähän virtuositeettia, vaikka periaatteessa itsensä ilmaiseminen kuuluukin kaikille.

.

5) Ei tällä kertaa enempiä. Kerron Tuntemattoman musiikin klubista joskus toiste.

Kaksi ymmärrystä

Tänään kapakassa selvisi seuraavaa:

Esityksen muuttuessa täysin abstraktiksi muuttuu se jälleen konkreettiseksi, olioksi, ei-esitykseksi. Jos vaikkapa musiikki on abstraktia, se on sävelkulkuja, äänenvärejä jne. mitään esittämättä. Siispä se on pelkkiä aistimuksia, toisin sanoen niin konkreettinen ilmiö kuin ilmiö voi olla.

Poistin tästä toisen ymmärryksen. Väärinymmärrysten välttämiseksi.

Pääkaupunkifragmentit

Lauantai

Jostain syystä minua alkaa aina nukuttaa, kun pääsen lentokoneeseen. Johtuuko se matkustustavan tylsyydestä? Siitä, että on henkisesti hetken aikaa vapaalla ja saa nukkua? Kun nukkuu istuessaan, niska kipeytyy.

* * *

Yhteyshenkilöni Laura tunnistaa minut heti. Hänen netistä löytämänsä valokuva on kuulemma näköinen. Jään miettimään: olenko jonkin edustavan vaiko epäedustavan valokuvan näköinen?

* * *

Illallispaikkaa etsiessäni epäorientoidun nopeasti. Toisin kuin suomalaisia kaupunkeja, Brysseliä hallitsee epäeuklidinen geometria. Tämä lupaa hyvää huomiseksi.

* * *

Hotellikämppäni vessanpönttö on liian lyhyt, kuten on moni muukin vessanpönttö maailmassa. On epämiellyttävää, kun etu-uloke osuu istunnon aikana pöntön reunaan.

.

Sunnuntai

Istun muna kädessä, toisessa kädessä iskuun kohotettu veitsi. Mutta jokin saa minut epäröimään, jokin juuri ja juuri tietoisuuden kynnyksen ylittävä aistimus. Vanha kunnon pyöritystesti paljastaa: raaka. Huh, mikä läheltä-piti-tilanne! Muna pitääkin keittää itse.

* * *

Laura kertoi kanavan toisella puolella olevasta siirtolaispainotteisesta kaupunginosasta. Kävelen sinne tänne, yhä syvemmälle sinne, missä naiset pitävät huivia, kaupoissa myydään halal-lihaa, ja missä osa liikekylteistä on kirjoitettu ainoastaan arabiaksi. Kääntyilen sinne tänne, panematta reittiäni sen tarkemmin merkille, kunnes olen tullut tarpeeksi pitkälle. Hyvä. Ja nyt takaisin hotellille.
Epämuotoiset korttelit, raskaan pilviverhon taakse kätekytynyt aurinko ja olemattomat korkeuserot asettavat paluumatkalle haasteita. Kuljenko kenties täysin väärään suuntaan? Miksei mikään näytä tutulta? Kun aikanani löydän kanavan, luovutan ja kaivan varmuuden vuoksi mukaan ottamani kartan esille. Kanava kääntyy noin… siispä olen poissa kartalta!

Miltä nyt tuntuu? Hieman huolestuttavalta. Toivottavasti en joudu vielä turvautumaan taksiin, että pääsisin takaisin hotellille.

En joudu. Koko derivointihanke kestää vain kaksi ja puoli tuntia.

* * *

Belgia on sarjakuvamaa, Bryssel sarjakuvakaupunki. Kaupungissa on Egmont-palatsi, Belgian sarjakuvakeskus ja siinä aivan lähellä myös strippiklubeja. Tutustun tarkemmin ainoastaan sarjakuvakeskukseen.

* * *

Erästä Bob Morane -aukeamaa museossa ihastellessani tajuan tärkeän jutun. Koska sarjakuvaoriginaalit tyypillisesti piirretään isommassa koossa kuin mitä lopullinen painotuote on, saavat lukijat eteensä väärän, etäännytetyn perspektiivin. Se teos, jonka taiteilija on piirtänyt on sellainen, jossa katsoja on lähempänä tapahtumia. Jotta kuvat avautuisivat alkuperäisessä vaikuttavuudessaan, olisi useimpia sarjakuva-albumeja luettava vain noin 20 cm etäisyydeltä.

* * *

Se taas rasittaa silmiä.

* * *

Hotellin sääntöjen mukaan sängyssä ei saa tupakoida.
Kylvyssä saa kuitenkin juoda olutta.

.

Maanantai

Brysselin Eurooppa-koulu on suuri, maailma pieni: kaksi harjoitteluajoilta tuttua opettajaa ja kaksi Sveitsin Suomi-kouluista tuttua oppilasta.

* * *

Opettajainhuoneessa on vanha kunnon opettajainhuonetunnelma. Kotoisaa. Tunnen itseni taas opettajaksi.

* * *

Erojakin on. Myös Suomessa opetushenkilökunnan pitäisi saada nauttia viiniä sekä opettajainhuoneessa että lounaalla. Se olisi usein tarpeen ja parantaisi työskentelyilmapiiriä sekä työssä jaksamista.

* * *

Minua hemmotellaan. Kollegat tarjoavat minulle ravintolaillallisen upeassa seurassa. Tämä se on elämää! Kania kaljassa; jälkiruoaksi Kriek-sorbetti.

.

Tiistai

4-5 -vuotiaiden kanssa syntyy aina aivan mahtavia keskusteluja. Nimet muutettu.

PIKKUPOIKA: Tunnetko sinä minun isäni?
MINÄ: Ehkä. Mikä hänen nimensä on?
POIKA: Antti.
MINÄ: Entä sukunimi?
POIKA: Inkonen.
MINÄ (pinnistelen tovin): Öö, enpä taida tuntea.
OPETTAJA: Kyllä sinä tunnet. Hän oli eilen kanssamme syömässä.
MINÄ (Yhdistän nimen ja naaman. Nolona): Joo, tietenkin tunnen! (Voi näitä hämääviä asiayhteyksiä ja minun surkeaa nimimuistiani.)
TYTTÖ (pyytää puheenvuoron kauniisti viittaamalla): Minun äitini nimi on Elina.
MINÄ: Sama nimi kuin tuossa kirjassa äsken.
TYTTÖ: Niin. Elina Vihermäki.
TOINEN POIKA (viittaa myös ja odottaa, kunnes saa puheenvuoron): Minun isäni nimi on Ilkka.
MINÄ (nyökyttelen): Joo-o. Haluaisiko joku ehkä kysyä jotakin?
KOLMAS POIKA (nostaa kätensä): Minun isäni nimi on Sauli.

* * *

Enemmänkin olisi kerrottavaa, ja valikointi on aina kivuliasta. Isot kiitokset kaikille teille opettajille ja oppilaille siellä kaukana, ja aivan erityisesti Lauralle ja Astalle! Teitte tästä kouluvierailusta aivan erityisen.