Ei tätä nyt oikein ole ehtinyt päivittää. Kirjalliset kuolemanrajat (jotka eivät hellitä ainakaan puoleentoista kuukauteen) ovat sitoneet ja sitovat tekemisiäni kaikkina kirjoittamiseen soveltuvina hetkinä. Parempi näin. Aina tekstiä ei odota kukaan. Kerrotaan nyt kuitenkin joitakin kuulumisia.
.
1) Kirjoitin WSOY:n Bulevardi-lehteen (vai bulevardilehteen?) kolumnin siitä miksei lasten- ja nuortenkirjallisuudesta olla kiinnostuneita juuri muualla kuin juhlapuheissa. Ehkäpä pistän kirjoituksen tännekin jossain vaiheessa. Niin epäkohtelias en kuitenkaan ole, että julkaisisin tilatun jutun ensin tai edes välittömästi lehden ilmestyttyä täällä. Vähän myöhemmin. Vaikka aihe näyttääkin olevan tapetilla juuri nyt, onhan Kulttuurivihkojen uuden numeron teemana juuri lastenkirjallisuus ja sen arvostus. Sanomalehtien toimituksissa todetaan, että lastenkirja-arviot ovat pieniä ja vähäisiä, koska toimittajia aihe ei kiinnosta. Tuomas Kyröä sen sijaan on kiinnostanut sen verran, että on antanut Lapsen maailmassa seuraavan lausunnon:
90 prosenttia lastenkirjoista on sisällyksetöntä, huumoritonta, teollista kompromissikamaa.
Jätän lausunnon kommentoimatta, koska en ole lukenut sitä alkuperäisessä yhteydessään.
.
2) Innostuin eksistentialismista joskus kahdenkympin kriisin tuiskeissa, kun käsiini sattui Esa Saarisen kirja Sartre – Pelon, inhon ja valinnan filosofia. Olin sitten aika pitkään Sartre-fani. Nykyään olisin kuitenkin valmis asettamaan eksistenssifilosofit luolavertauksen raameihin: Kierkegaard on aurinko, Heidegger se luolan suulla seisoskeleva tyyppi, joka heittää varjon, Sartre varjona siellä luolan seinällä. de Beauvoir voisi ehkä olla jonkun naispuolisen luolamiehen hahmottelema ääriviivapiirros siitä varjosta.
.
3) Kun noin kuukausi sitten näin ensimmäisen kerran ostoshelvetissä noita pieniä kauko-ohjattavia helikoptereita, joiden infrapuna-aseilla voi ampua kaverin kopterin alas, oli se kuin lapsuuteni märkä uni muoviksi tullut. Ei ollut sellaisia silloin joskus! Olinkin aivan sekaisin, vähällä ostaa joululahjan itselleni. Onneksi vähän aikaa viivyttelin. Kun niiden koptereita edes näkee pörräämässä lähes päivittäin, kyllästyy niihin hyvin pian. Olen jo kyllästynyt, kertaakaan kokeilematta. Krääsätön joulu!
.
4) Tennispalatsissa on taas ihan kiva näyttely. Tyhjiä tauluja ja mekaanista kuolemaa. Yläkerran valokuvanäyttely on vähän vähemmän puhutteleva. Jotenkin sitä sitäpaitsi edelleenkin odottaa museoon kohotetulta taiteelta edes vähän virtuositeettia, vaikka periaatteessa itsensä ilmaiseminen kuuluukin kaikille.
.
5) Ei tällä kertaa enempiä. Kerron Tuntemattoman musiikin klubista joskus toiste.
Jukka Laajarinne 