Hakulla päähän

frittvilt1s

Jäätävän ansan (Fritt vilt, Norja, 2006) juoni on varsin originelli: Joukko nuoria lähtee viettämään viikonloppua ja joutuu olosuhteiden pakosta yöpymään eristyksissä olevassa hylätyssä hotellissa. Ilmassa on vähän seksuaalisuutta, mutta sitten joku alkaa lahdata porukkaa, kunnes viimeinen jäljelle jäänyt onnistuu nitistämään tappajan. Täyttä klassikkomateriaalia siis. Jatko-osakin on puuhattu.

Mikä pistää miettimään, että mikä tässä tarinassa muka on niin erinomaista, että se on täytynyt filmata arviolta sata kertaa ja filmataan yhä uudelleen? Onko kysymyksessä klise vai myytti? Minun silmissäni koko paketti on yksi suuri klise, josta ei paljon ammenneta.

Jos kyseessä on kuitenkin myytti, niin mistä se kertoo?

Joku postmodernin elokuvan tutkija joskus parikymmentä vuotta sitten luennoi, että kyseessä olisi kertomus seksuaalisen heräämisen aiheuttamien tunnonvaivojen kiirastulesta. Jotenkin tuo luenta ei minua hirveästi puhuttele. Puhutteleeko jotakuta muuta?

Klise vai myytti?

Pumppuvika: rakkaudesta ja kuolemasta

.

kohdatessamme

värinöitä

.

aiheutit rytmihäiriöitä

en nukkunut öisin

enkä herännyt aamuisin

.

yritin olla hauska

möläyttelin

läppävikainen

.

.

sydämessäni on sinulle aina

kammio

vasen

kardiologin paikkaama

.

merkitsin sen sinulle

elintenluovutustestamenttiini

ja pahoitteluni

.

muuta jaettavaa ei ole

.

Freud ja Jung

Olen tässä oman toimen ohella lueskellut Jungin omaelämäkertaa, ja jotenkin minua kyllä kiehtoo ja ilahduttaa tuo hänen touhunsa ja ajattelunsa. Paikoitellen hän osoittaa mitä hienoimpia selväjärkisyyden ja itsekriittisyyden taitoja esimerkiksi selvittäessään, että analyysissä olennaista on kahden ihmisen kohtaaminen eikä jokin taustateoria, johon potilas yritettaisiin runnoa.

Ja sitten toisaalla hän on ”katalyyttisine ulkoistamisilmiöineen” varsin sekaisin, omienkin sanojensa mukaan usein aivan psykoosin partaalla.

Erityisen viehättävä on jakso, jossa Jung kuvailee suhdettaan Freudiin. Freud pyörtyilee toistuvasti kuullessaan Jungin kiinnostuksesta vaikkapa suomuumioita kohtaan, tämä kun oli Freudin mielestä osoitus Jungin alitajuisesta, Freudiin kohdistuvasta isänmurhanhimosta.

Tiedostivatkohan nämä vekkulit itse, miten hienosti he toteuttivat hullun tiedemiehen myyttiä? Onnistuivat jopa luomaan hirviöitä.

Ei, älkää lukeko tätä niin, että heidän keksintönsä olisivat mielestäni pötyä. Ne olivat mitä upeimpia sekoituksia arvokkaita löydöksiä ja pötyä.

Olen joskus kuullun kansanomaisen väitteen, jonka mukaan psykiatrit ovat usein vähän hulluja itsekin. Ehkä niin pitääkin olla. Ehkäpä sellaiset psykiatrit ovat juuri oikealla alalla kyetäkseen toimimaan sillanrakentajina mielisairaan ja ”normaalin” maailman välillä.

Eturivin vasemmassa laidassa Freud, oikeassa laidassa Jung
Eturivin vasemmassa laidassa Freud, oikeassa laidassa Jung

Viime viikonlopun keikka

Lauantain slämit oli jotakin melkoista! Väkeä kuin tykillä ammuttuna (onko tämmöinen sanonta ihan oikeasti olemassa?). Reilusti yli satapäinen, tiukan keskittyneesti kuunteleva yleisö. Jos runous on marginaalia, niin tuolla marginaalin marginaalissa onkin poppia ja yleisön kiinnostus. Diggasin: eräitä Juho Niemisen runoja, Harri Hertellin ja Emppu Koivumäen esitystä, Eiríkur Örn Norðdahlin karheaa sonettia open mic -vaiheessa. Sekä valokuvia, jotka saavat jopa minut näyttämään karismaattiselta esiintyjältä:

Kuva: (c) Heini Pirilä
Kuva: (c) Heini Pirilä
Kuva: Heini Pirilä
Kuva: (c) Heini Pirilä

Painossa nyt

t8a4hv

Saattaa sisältää pähkinää.

Kuinka käy, jos nukahtaa kaupan lihatiskille?

Millainen murkina saa lapsen kasvamaan hetkessä jättikokoon?

Mitä tapahtui Mufffslurpfille, joka puhui ruoka suussa?

Saako sinappia sotkea ympäriinsä?

Kahdelle.  Älä niele purematta.

Rivien välit

.

Voit ääntää

Mmmh

seitsemän seitsemättä eri tavalla

Sanoa olennaisen rivien välissä

Tympeät ilmeet ja tyhjä katse: pidä jo turpasi kiinni, kiitos!

Ei kiinnosta yhtään.

Siellä se olennainen aina sanotaan

Rivien välissä

Mutta kuka?

ja siksi

Kuka osaa lukea nykyään? Rautalankaa,

rautalankaa! Sen ne kyllä sulattavat!

Moniko tämänkin löytää? Yksi vai kaksi? Vihjeitä kuitenkin riittää.

välien on oltava isot

.

Ihminen ja aika

Kysymys: Mitä tekisit, jos saisit kuulla kuolevasi kolmen päivän päästä?

Vastaus: Pistäisin elämän risaiseksi. Juhlisin ja tekisin ihan mitä huvittaa, kun millään ei olisi kuitenkaan väliä. En kyllä tekisi yhtään mitään töitä tai muuta tylsää, kun ei niistä tuloksista pääsisi kuitenkaan nauttimaan.

Kysymys: Mitä tekisit, jos saisit kuulla eläväsi ikuisesti?

Vastaus: Pistäisin elämän risaiseksi. Juhlisin ja tekisin ihan mitä huvittaa, kun millään ei olisi kuitenkaan väliä. En kyllä tekisi yhtään mitään töitä tai muuta tylsää, koska ehtisihän sitä myöhemminkin.

Silloin tällöin

Eilen: Luin pitkästä aikaa Nikomakhoksen etiikkaa. En ollutkaan huomannut, että eräs kirjallisuuden historian tunnetuimmista romaanin avauslauseista on melkein suora laina antiikista. Näin siis Aristoteles:

Yhdenlaisia ovat hyvät, huonot monenlaisia.

.

Nyt: Tarkistin juuri Ruoalla ei saa leikkiä -taittovedoksen. Olen innoissani. Odottakaapas vain!


Pari päivää sitten: Luin Ray Bradburyn esseekokoelman Zen sanataiteessa, ja tietyin varauksin uskallan suositella kirjaa muillekin kirjoittamisen harjoittajille. Bradbury on tosin innostavampi omasta tuotannostaan kertoessaan kuin silloin, kun esittää yleisiä ohjeita siitä, miten kaikkien tulisi kirjoittaa. Jälkimmäisessä puuhassa hän suorastaan ärsyttää. (Miten mies voi esimerkiksi katsoa avantgardea viistoon, kun itse käyttää selkeän modernia sana-assosiaatiometodia kirjoittamisessaan ja on muutenkin ilmiselvä surrealisti?) Joka tapauksessa tuli sellainen olo, että pitääpä palata hänen kaunokirjallisen tuotantonsa pariin. Siitä on jo varmaan parikymmentä vuotta, kun viimeksi olen Bradburya lukenut.

Vielä aiemmin: Rosa Liksomin Reitari ilahdutti minua kovasti. Kieli. Silmille hyppimätön huumori. Pohjoinen hulluus.  Elämäkertaromaani oikeasta ihmisestä on mahdollista kirjoittaa näinkin, tyylillä, ilman että kenenkään tarvitsee ruveta voihkimaan, että onko tämä nyt sitten dokumentaarinen teos vai fiktiota.

Kaukana tulevaisuudessa: Kuka tietää?