Avainsana: Ruoalla ei saa leikkiä

Kolme asiantuntijalausuntoa

Ruoalla ei saa leikkä on viime aikoina arvioitu ainakin kolmessa lasten- ja nuortenkirjallisuuden erikoisjulkaisussa.

Vinskissä kirjan esittelee Anna Wessberg, 9 v, eli tämä on nyt niitä arvosteluita, joilla on kirjailijalle henkilökohtaisella tasolla erityisen paljon väliä. Wessberg pitää tarinoita ja henkilöhahmoja hauskoina, ja kritiikin yleisvaikutelma on positiivinen. Kirjoittaja oli kuitenkin jäänyt kaipaamaan pidempiä tarinoita, koska ”halusin kuulla, mitä seuraavaksi tapahtuu.” Joidenkin tarinoiden loppuja Anna Wessberg ei ollut ymmärtänyt, mutta toisin kuin moni aikuiskriitikko, uskaltaa kuin Sokrates hienosti ja rehellisesti myöntää ymmärtämättömyytensä.

Osa kirjan vitseistä ja ”opetuksista” on tosiaan tarkoitettu herättämään keskustelua ja kysymyksiä ennemmin kuin olemaan helposti nieltävissä.

Virikkeitä-lehdessä julkaistu Marja Suojalan arvio on ilahduttavalla tavalla jokseenkin täysin yhtenevä sen kanssa, mihin olemme kirjassa pyrkineet: ”[…] Laajarinne hallitsee lyhyen muodon mainiosti. […] Tarinat sopivat niin lapsille, nuorille kuin aikuisille, sillä niissä on samaan aikaan sekä konkreettinen että abstrakti, jopa filosofinen taso. […] Kirjan monitasoinen huumori viehättää, ja tarinat sopivat mainiosti myös ääneen luettavaksi […] Martti Ruokonen on tehnyt kirjaan graafisen kuvituksen, jossa yhdistyvät yksinkertaiset muodot ja hyvät oivallukset niin kuin tarinoissakin. Tarinan ydin saattaa kiteytyä kuvassa […]. Kirjan kokonaisuus on mietitty, eikä siinä ole mitään ylimääräistä. Nauttikaa, pienin annoksin!”

Onnimanniin kirjoittava Niina Broman on lukenut kirjan opettavaisten pelottelukertomusten pitkää traditiota vasten. ”[Laajarinteen ja Ruokosen] yhteistyö on jälleen kypsyttänyt hedelmän, joka yhtä aikaa hämmentää, naurattaa ja kauhistuttaa. […] Nämä humoristiset tarinat ovat riemastuttavan rehvakkaita, mutta ajoittain väistämättä liiankin rajuja kaikkein pienimmille lukijoille. […] Ruokosen kuvitus on ensi katsomalta suoraviivaista, mutta tarkemmin silmäiltynä merkityksillä leikittelevää.

[…] Lapsille kirjan jutut voivat olla paikoittain liian vaikeasti avautuvia ja aikuisille lastenkirjakonventiota ajatellen yksinkertaisesti liian raakoja ja ronskeja. Näennäisesti rajujen opetustarinoiden pohjalla piilee kuitenkin nerokas ja anarkistinen huumori, jonka vuoksi teosta ei kannata jättää tyystin unholaan. Suosittelen kokeilemaan!”

Lapsia on moneen lähtöön, kuten meitä aikuisiakin. Kirjan jutut on pääosin kirjoitettu tyttärelleni, kun hän oli kolmevuotias. Muistan, miten hän aamuisin heti herättyään taapersi työhuoneeseeni, istui syliini ja pyysi: ”Lue! Mitä sinä tänään olet minulle kirjoittanut?” Moni muukin 2-5 -vuotias lapsi on kuulemma jutuista pitänyt, joten lukijoiden kannalta isoimmaksi ongelmaksi muodostunevat juuri leperteleväiset lastenkirjakonventiot. Rajujen juttujen kun oletetaan sijoittuvan menneille ajoille niin tapahtumiltaan kuin kirjoittamisajankohdaltaankin, eikä sellaisia pitäisi enää nykyään kirjoittaa. Mitään Grimmin satuihin, Jörö-Jukkaan, Maxiin ja Moritziin tai erinäisiin suomalaisiin kansansatuihin verrattavia raakuuksia kirjassani ei kuitenkaan ole.

Mutta tunnustetaan: yksi jutuista pelotti silloin aikoinaan tytärtäni. Yllättäen ei kuitenkaan yksikään niistä, joita aikuiset pitävät hurjimpina. Pelottavaa oli hänen Mies makkarana -tarinasta kehittelemänsä uhkakuva, että joku vieras ihminen ostaisi hänet vahingossa kaupasta.

Rouva Huun varjolista

Lasten- ja nuortenkirjallisuuden tutkija, kriitikko Päivi Heikkilä-Halttunen tutkailee blogissaan lasten- ja nuortenkirjapalkintojen anatomiaa ja julkistaa oman Finlandia Junior -varjolistansa. Riemuni oli suuri, kun löysin listalta myös Martti Ruokosen kanssa tekemämme kirjan Ruoalla ei saa leikkiä.

Jokainen yksittäinen palaute ja maininta merkitsevät paljon, sillä kirjoittaminen on lopulta yritys kommunikoida toisen ihmisen tai toisten ihmisten kanssa. Jos lukijoiden reaktiot jäävät kovin vähäisiksi, saattaa joskus tuntua, kuin puhuisi yksikseen. Olisi hauskaa olla niin vahva yksilö, että viis veisaa tällaisista asioista, mutta en ole.

Muistuu mieleeni erään kollegani kanssa käymäni keskustelu, joka meni suunnilleen näin (jos kollega antaa suostumuksensa, nimikin voidaan paljastaa):

Minä: No, mitä mieltä itse olet uusimmastasi? Oletko tyytyväinen?

Kollega: Minun mielipiteeni? Se on lähinnä siitä kiinni, mitä muut siitä sanovat ja mitä siitä kirjoitetaan.

Niin. Jokainen yksittäinen, subjektiivinen lukukokemus on tärkeä. Tämän lisäksi Rouva Huun – asiantuntijan – listalle pääseminen on aivan erityinen kunnia. Se kannustaa taas tänäänkin jatkamaan, vaikka muuten tekisikin mieli heittää pensselit santaan.

Tämmöisiä me kirjailijat useimmiten olemme: samanlaisia pienisieluisia ihmisiä kuin muutkin. Se on varmasti monelle pettymys, mutta ainoastaan inhimillisinä ja heikkoina olentoina me voimme kirjoittaa inhimillisistä, heikoista olennoista.

Mutta ei ole ilmaista avautumista. Blogeja lukiessanne joudutte alttiiksi myös kaupallisille tyrkytteille.

Ruoalla ei saa leikkiä näyttää tältä:

t8a4hv

Sitä myydään kirjakaupoissa. Itse sitä ei hyllystä löydä, joten kannattaa kysyä myyjältä.

Huh

Sain kirjastoapurahapäätöksen. Olo on huomattavasti kevyempi nyt, kun tiedän pärjääväni kesän yli.

* * *

Jostain kuuluu kauhistuttavaa rääkymistä. Kuin jotakuta lasta ihan oikeasti kidutettaisiin. En ole koskaan ennen kuullut moista, mitä naapurissamme oikein tapahtuu? Vai mistä ääni oikein tulee? Kurkistan ikkunasta ja näen kaksi pikkupoikaa: toinen soittaa ilmakitaraa ja laulaa, death metallia vissiin.

* * *

Myös kirjapaketti (3,5 kg) tuli painosta. Täytyypä käydä noutamassa.

Mistä tulikin mieleeni, että jonkun mielestä lastenkirja on kallis, kun siinä on viitisenkymmentä sivua ja hintaa parikymppiä. Vertailukohteena joku käyttää aikuisten romaania.

On totta, että sisustuselementiksi lastenkirja on hintava, samoin kilohinnoin mitattuna. Ajassa mitattuna lastenkirja on kuitenkin usein hintansa väärti: se luetaan helposti monta kertaa, kun taas romaani tyypillisesti jokseenkin kerran.

Painossa nyt

t8a4hv

Saattaa sisältää pähkinää.

Kuinka käy, jos nukahtaa kaupan lihatiskille?

Millainen murkina saa lapsen kasvamaan hetkessä jättikokoon?

Mitä tapahtui Mufffslurpfille, joka puhui ruoka suussa?

Saako sinappia sotkea ympäriinsä?

Kahdelle.  Älä niele purematta.

Silloin tällöin

Eilen: Luin pitkästä aikaa Nikomakhoksen etiikkaa. En ollutkaan huomannut, että eräs kirjallisuuden historian tunnetuimmista romaanin avauslauseista on melkein suora laina antiikista. Näin siis Aristoteles:

Yhdenlaisia ovat hyvät, huonot monenlaisia.

.

Nyt: Tarkistin juuri Ruoalla ei saa leikkiä -taittovedoksen. Olen innoissani. Odottakaapas vain!


Pari päivää sitten: Luin Ray Bradburyn esseekokoelman Zen sanataiteessa, ja tietyin varauksin uskallan suositella kirjaa muillekin kirjoittamisen harjoittajille. Bradbury on tosin innostavampi omasta tuotannostaan kertoessaan kuin silloin, kun esittää yleisiä ohjeita siitä, miten kaikkien tulisi kirjoittaa. Jälkimmäisessä puuhassa hän suorastaan ärsyttää. (Miten mies voi esimerkiksi katsoa avantgardea viistoon, kun itse käyttää selkeän modernia sana-assosiaatiometodia kirjoittamisessaan ja on muutenkin ilmiselvä surrealisti?) Joka tapauksessa tuli sellainen olo, että pitääpä palata hänen kaunokirjallisen tuotantonsa pariin. Siitä on jo varmaan parikymmentä vuotta, kun viimeksi olen Bradburya lukenut.

Vielä aiemmin: Rosa Liksomin Reitari ilahdutti minua kovasti. Kieli. Silmille hyppimätön huumori. Pohjoinen hulluus.  Elämäkertaromaani oikeasta ihmisestä on mahdollista kirjoittaa näinkin, tyylillä, ilman että kenenkään tarvitsee ruveta voihkimaan, että onko tämä nyt sitten dokumentaarinen teos vai fiktiota.

Kaukana tulevaisuudessa: Kuka tietää?

Kirjailijaelämää

Vilkaisu kirjailijan hommiin.

Aloitetaan vaikka siitä, että Suomen Nuorisokirjallisuuden Instituutista tuli kutsu, johon vastasin myöntävästi. Olen nyt mukana Onnimanni-palkintoraadissa, johon kuuluvat lisäkseni Kaisa Ahvenjärvi, Jukka Lemmetty, Kaisu Mikkola ja Marja-Leena Mäkelä. Tehtävä on minulle luonnollisesti suuri kunnia.

Toinen uusälytön illanvietto on myös järjesteillä. Merkitkääpä kalenteriinne 9.5. klo 19. Paikkana ravintolalaiva Wäiski. Ohjelmatiedot täsmentyvät lähiviikkoina, mutta odotettavissa on ainakin absurdia runoutta, musiikkia ja avauksia. Sitä ennen minut voi bongata Galleria Jangvan Slameissa:

Mutta kyllä minä kaiken sivussa olen ehtinyt kirjoittaakin. Faabelikokoelmani Ruoalla ei saa leikkiä menee painoon parin viikon päästä ja jakeluun huhtikuussa. Eksistenssifilosofinen tutkielmani Muumit ja olemisen arvoitus ilmestyy syksyllä, ja sen kanssa olen nyt aina yhtä vaikealta tuntuvassa ”kill your darlings”-vaiheessa. Pitää poistaa pari kohtaa, joiden ydinpointti on, että kattokaapas, kun olen fiksu, tämmösenkin hoksasin. Niitä kohtia kun kirja ei oikeastaan kaipaa.