Psykoanalyysin tutkimuskohde

Paljastan nyt jotakin tekeillä olevasta romaanistani: se on paitsi symbolistinen, myös liittyy vahvasti jungilaiseen psykologiaan. Taustatöiden tekeminen alkoi jungilaista kirjallisuutta lukemalla: Jungin omia kirjoituksia ja hänen seuraajiaan, unien tulkintaa, arkkityyppejä, joukkopsykologiaa, peruskäsitteitä.

Huomasin yllätyksekseni seikan, jonka ei oikeastaan olisi pitänyt olla yllätys: aloin nähdä jungilaisesti rakentuneita unia, esimerkiksi sellaisen, jossa ihastun söpöön mustaihoiseen nuoreen naiseen, ja jo unta nähdessäni tunnistan hänen kasvoissaan omia piirteitäni. Hän on varjoni ja animani.

Miksi tämän ei olisi pitänyt yllättää? Siksi, että joskus hieman freudilaisuuteen tutustuessani aloin nähdä ilmiselvän freudilaisia unia, jotka myös toisinaan tunnistin freudilaisiksi jo unta nähdessäni.

Nyt, hiljattain aloitettuani jungilaisessa analyysissa käymisen – yritän aina tutkia aiheeni niin perinpohjaisesti kuin mahdollista – juttu on alkanut muuttua vielä kiinnostavammaksi. Viime käynnillä terapeuttini vihjaisi joistakin mahdollisista omatoimisista työtavoista, ja kuinka ollakaan, työtapa siirtyi seuraavana yönä näkemääni uneen.

Tämä ei tietenkään ole mitenkään kummallista: näemme unia asioista, joita olemme valveilla miettineet. Sen sijaan aloin vasta nyt tajuta, miten psykoanalyysi, (aivan kuten muutkin tieteet) vaikuttaa tutkimuskohteeseensa. Alkaa tuntua ilmeiseltä, että alitajunnan rakenteet, joita niin Freud kuin Jungkin ja kaikki heidän hengenheimolaisensa, se todellisuus, jota he ovat tutkineet, onkin ollut suurelta osin heidän itse luomaansa. Potilaiden ja asiakkaiden sieluista kaivettu materiaali on ollut suurelta osin teorioiden synnyttämää. Tietoisuuden ja tiedottoman välinen kommunikaatio ei ole vain yksisuuntaista.

Jos ja kun psykoanalyysin teoriat ovat itseään toteuttavia, ei ilmiö varmastikaan ole jäänyt vastaanottohuoneisiin. Kun sen käsitteistö ja tulkintatavat ovat levinneet yleiseen tietoisuuteen, se on mitä luultavimmin vaikuttanut jopa meidän kaikkien mielen toimintaan. Kollektiiviseen alitajuntaan, kuten Jung sanoisi. Missä määrin moderni länsimainen ihminen alitajuntoineen kaikkineen on Freudin luomus? Millaisia unia näkisimme, millaisin symbolein ajattelisimme ja miten suhtautuisimme elämään ilman psykoanalyysin keksimistä?

Freud ja Jung

Olen tässä oman toimen ohella lueskellut Jungin omaelämäkertaa, ja jotenkin minua kyllä kiehtoo ja ilahduttaa tuo hänen touhunsa ja ajattelunsa. Paikoitellen hän osoittaa mitä hienoimpia selväjärkisyyden ja itsekriittisyyden taitoja esimerkiksi selvittäessään, että analyysissä olennaista on kahden ihmisen kohtaaminen eikä jokin taustateoria, johon potilas yritettaisiin runnoa.

Ja sitten toisaalla hän on ”katalyyttisine ulkoistamisilmiöineen” varsin sekaisin, omienkin sanojensa mukaan usein aivan psykoosin partaalla.

Erityisen viehättävä on jakso, jossa Jung kuvailee suhdettaan Freudiin. Freud pyörtyilee toistuvasti kuullessaan Jungin kiinnostuksesta vaikkapa suomuumioita kohtaan, tämä kun oli Freudin mielestä osoitus Jungin alitajuisesta, Freudiin kohdistuvasta isänmurhanhimosta.

Tiedostivatkohan nämä vekkulit itse, miten hienosti he toteuttivat hullun tiedemiehen myyttiä? Onnistuivat jopa luomaan hirviöitä.

Ei, älkää lukeko tätä niin, että heidän keksintönsä olisivat mielestäni pötyä. Ne olivat mitä upeimpia sekoituksia arvokkaita löydöksiä ja pötyä.

Olen joskus kuullun kansanomaisen väitteen, jonka mukaan psykiatrit ovat usein vähän hulluja itsekin. Ehkä niin pitääkin olla. Ehkäpä sellaiset psykiatrit ovat juuri oikealla alalla kyetäkseen toimimaan sillanrakentajina mielisairaan ja ”normaalin” maailman välillä.

Eturivin vasemmassa laidassa Freud, oikeassa laidassa Jung

Eturivin vasemmassa laidassa Freud, oikeassa laidassa Jung