Kategoria: Runous

Seuraavana Pasila

Juna on inspiroiva paikka. Tai epäpaikka, sehän ei ole missään vaan siinä välillä. Junassa ennakoidut ja päämäärätyt raiteet yhdistyvät joutilaisuuteen ja tarkoituksettomaan oleiluun: juna on pakotettu vapauden tila. Luultavasti tästä johtuen minunkin pöytälaatikossani on yllättävän monta nimenomaan junassa kirjoitettua runoa.

Olli Sirkiän esikoiskokoelma Seuraavana Pasila on kirjoitettu pääsääntöisesti tai kokonaan työmatkoilla IC-junissa ja asemilla. Määrätyssä ympäristössä samaisesta ympäristöstä kirjoittaminen lähentää kokoelmaa ajatuksellisesti oulipolaisiin metodeihin (tiedätte kyllä, kuka ensimmäiseksi tulee mieleeni) ja sitoo kokoelman tekstit yhtenäiseksi kokonaisuudeksi. Toisaalta junat ja asemat ja kohtuullisen pitkät matkat tarjoavat runoilijalle huomattavan paljon liikkumavaraa. Konsepti on siis mitä mainioin.

Seuraavana Pasila sisältää monenlaista variointia: joku runo rakentuu tapahtumien rytmin varaan, monessa on kielellisiä monimielisyyksiä, osassa leikitään psykologisilla assosiaatioilla, jotkut ovat melko konstailemattomia tunnelma- ja tilannekuvia.

En tässä esittele katkelmia tai tekstinäytteitä, koska Sirkiän alias Erikeeperin tyyliin ja taitoihin on helppo tutustua myös hänen blogissaan.

Junamatkojen toisteisuudessa on vaaransa: kun on istunut 20 IC-junassa, on istunut niissä kaikissa, ja matkan kiinnostavana näkeminen muuttuu haasteeksi. Tunnelmakuviin havaintojen toistuvuus ja tavallisuus soluttavatkin tiettyä epäkiinnostavuutta. Laajan aineiston karsiminen hieman kovemmalla kädellä tai joidenkin runojen tiivistäminen yhdistämällä olisivat luultavasti tehneet kokoelmalle hyvää.

Lievästi häiritsevänä koin myös sen, miten runoilija toistuvasti kirjoittaa runoihinsa ”runoilijan” ja ”runon”. Ovatko kirjoittajan ja kirjoittamisen kirjoittaminen kirjoitukseen tarpeellinen ratkaisu tässä kokoelmassa? Olisi kenties ollut jännitteisempää, jännittävämpää ja puhuttelevampaa, jos kokijaksi olisikin esitelty kirjanpitäjä.

Kun toissapäivänä lopetin kirjan lukemisen, huomasin sattuman johdatuksesta käyttäneeni kirjanmerkkinä junalippua. Eräät kokoelman osuvimmista runokuvista ja muista yksityiskohdista pyörivät edelleen päässäni, ja edellä esittämistäni kriittisistä huomioista huolimatta jäi yleiskuva sangen ilahduttavaksi.

Oivallinen pelinavaus! Jään kiinnostuneena odottelemaan Sirkiän seuraavaa kokoelmaa.

Tutkimusmatkailusta

Kielellisissä kysymyksissä kannatan moninaisuutta ja kaikkien pienten kielten, erityisesti suomen, ylläpitämistä ja puolustamista. Mikäli ette ole sattuneet huomaamaan. Niinpä olenkin himppasen ärsyyntynyt urban exploration -termistä. Se on pitänyt tuoda Amerikasta asti kuvaamaan toimintaa, jota on varmasti harrastettu kaikkialla maailmassa aivan kotoperäisesti.

No, eivätpä psykomaantiede ja derivointikaan ole aivan fennomaanisia ilmaisuja, mikä saman tien häpeäkseni todettakoon. Ja nyt, kun asiaa alan pyöritellä, ovat urban exploration ja derivointi kenties sittenkin suorastaan tarpeellisia ilmaisuja.

Kotoperäinen tutkimusmatkailumme on nimittäin suurimmalta osin ollut vailla jatkuvuutta ja perinnettä. Se on syntynyt yksilöiden välittömästä ja impulsiivisesta uteliaisuudesta: pikkulapset ovat kurahaalareissaan tonkineet kaikki mahdolliset kolot ja tunnelit. Katoille kiipeily syntyy nuorelta ihmiseltä ihan luonnostaan. Hylätyt tehtaat ja autiotalot kutsuvat uumeniinsa jokaista tervettä sielua.

(No, kyllähän mekin hieman hahmottelimme epävirallista underground-kerhoa maanalaisten paikkojen ympärille, mutta homma meni sitten puihin, niin kuin meni.)

UE näyttäisi olevan suoraa jatketta tälle spontaanille tutkimusmatkailulle. Ilmiön nimeämisen selkeänä etuna on jonkinlaisen perinteen muodostuminen. Toiminnan mieltäminen harrastukseksi, sen sijaan että vain satunnaisesti kävisi hiipparoimassa ympäriinsä, pitää mielenkiintoa yllä ja tutkaimet höröllä. Tutkimusmatkoja tullee tehneeksi enemmän.

Psykomaantiede ja derivointi taas kytkeytyvät sellaisten eurooppalaisten liikkeiden kuin dada, surrealismi ja lettrismi perintöihin. Kohteina ovat olleet kummallisten paikkojen lisäksi arkiset ympäristöt, joissa on suoritettu erilaisia näkökulmanvaihdoksia ja eksymisen mielentiloja, jotka ovat avanneet harhailijan mieltä ympäristölleen. Toiminnan lähtökohdat ovat siis ainakin näennäisen älyllisesti muotoiltuja.

Tutkimusmatkailun psyykkiset vaikutukset ovat kieltämättä kivoja. Ovatpa lähtökohdat tai tavoitteet mitä tahansa, on Vyöhykkeeltä palaava matkailija toisin virittynyt kuin suorien ja tuttujen teiden kulkija. Virittynyt tutkimusmatkailija näkee arkisillakin kaduilla paljon sellaista mielenkiintoista, mitä ei samassa paikassa muuten näe.

Kytkeytyypä tutkimusmatkailija mihin tahansa perinteeseen, on hän omassa elämässään haastanut eräitä yhteiskunnan normeja: tiet ja paikat eivät ole päämäärien tavoittelemista varten. Ne ovat kiehtovia itsessään. Tutkimusmatkailija ei katso putkinäköisesti eteenpäin vaan etsii alati mahdollisia sivupolkuja, kaupunkiemme käymättömiä korpimaita.

Kuvamateriaali on toissaperjantain runonhakumatkaltamme Helsingin keskustassa.

Lopputuleman jatke

Hyvä on. Pieni kuvaus illan kulusta niille, jotka eivät olleet paikalla. Tai muistoksi niille, jotka olivat.

Huomattakoon, että taidenautiskelijana olin hieman keskittymishäiriöisessä tilassa, sillä tirehtöörin ominaisuudessa ajattelin aina jo osittain seuraavaa esiintyjää.

Illan avasi kolmikko HEH. Rentouttava, kuulas, esitys. Yksi lauluista soi edelleen päässäni.

Seuraavaksi haastattelin Sari V:tä, joka raportoi, missä vaiheessa ArkkiPoliO, arkkitehtuuripoliittinen ohjelmajulistuksemme on. Ohjelma sisältää muun muassa übermarkettien desentralisointisuunnitelman siten, että noita autojättiostareita rakennetaan huomattavasti lisää, jotta ne ikään kuin nitistäisivät toinen toisensa ja jäisivät rauniovyöhykkeeksi Kehä III:n varrelle. Jäämme suurella mielenkiinnolla odottamaan, minkälaisia biotooppeja niiden muurien suojiin kehittyy. Nykyisten hedelmätiskien sisältö antaa tulevasta jonkinlaista osviittaa.

Helsingin ydinalueelle pyritään saamaan jälleen erilaisia paikkoja korostamalla niiden erityisluonteita. Senaatintorin ympäristöstä on mahdollista kehittää ympärivuotisesti lumetettu saamelaiskaupunginosa, Töölöstä taas voidaan kehittää espanjalaistyylinen eläkeläisparatiisi. Myöskään ghettoja, slummeja ja muita erityisalueita ei pidä unohtaa.

Himmeisiin kaasuvaloihin siirtymällä kaupungin tunnelma muutetaan romanttisemmaksi, eikä ylitöiden liiallisten tekeminen enää ole mahdollista. Urbaani ympäristö inhimillistyy. Savukoneilla saadaan aikaiseksi utuisia tiloja ja arvoituksellisuutta.

Seuraavaksi luki Moottorit-kirjaansa sekä jatko-osan siemeniä esikoisrunoilija Tuukka Hämäläinen.

Jouni Kempin runoista ehdottomasti mukaansatempaavin ja kiehtovin oli Jukka Petäjän kuuluisasta kritiikistä aakkostamalla koostettu teksti. Se toimi ääneen luettuna suorastaan erinomaisesti.

Seuraavaksi saimme kuulla Tuuve Aron absurdin novellin. ”Se oli aivan mainio! Se, että saa proosatekstin toimimaan ääneen luettuna, on jotakin äärimmäisen vaikeaa”, kuten eräs kuulija kuvaili kokemustaan.

Tauon jälkeen tanssi Balet Ryss Dostojevskin Kellariloukkoon pohjautuvan esityksensä. Hieno!

Kirsti Kurosen Runoja Angliassa hedelmöitetyn keskeneräisyydestä sisälsi koskettavia, jopa riipaisevia kuvia elämästä ja kuolemasta.

Miina Supisen esityksestä kuulin valitettavasti vain pienen pätkän, mutta sen vähän perusteella kuultu kertomus oli taattua, rytmillisesti ja ajatusnyrjäyksellisesti toimivaa Supista… Odotan novellikokoelmaa kuin kuuta nousevaa. (Onko tällainen sanonta todella olemassa? Miksi nousevaa kuuta odotetaan?)

Seuraavaksi olikin oma vuoroni. Äänentoiston kanssa oli pientä ongelmaa, mutta minun numeroni on nyt nähtävissä täälläkin, ihan internetissä:

Leevi Lehto… tarvitseeko edes sanoa? Lausuntataiteen mestariluokkaa, vaikka olikin niin reippaasti mukavuusalueensa ulkopuolella että joutui keskeyttämään yhden klassikkosovituksensa. Myöhemmin myös netissä.

Harri Hertell ja Saara Rautio toivat lyyran takaisin lyriikkaan. Tai itse asiassa juuri Saara Rautio toi lyyran, ja Harri lyriikan. Eikä se ollut lyyra vaan harppu. Vaikuttava soitin, vaikuttava esitys!

Lopulta Blues Sektio kääri meidät sulosointujensa pumpuliin. Pumpuli (Bomull) on peräisin puuvillapellolta.

Sitten siirryttiin kadun toiselle puolelle ja tyhjennettiin muutama kuohuviinipullo ja jotain muutakin, ja kehiteltiin uusia ideoita (uusälyttömyyden militantin siiven syntysanat lausuttiin), ja aivotoimintojen pikku hiljaa kytkeytyessä pois päältä luisuin kummallisiin tunnelmiin, menin taksilla kotiin ja olin vieläkin ylikierroksilla enkä saanut nukuttua.

Että semmoinen ilta.

Elämää joulun jälkeen

Runoutta, proosaa, musiikkia, tanssia, arkkitehtuuria. Vapaa pääsy. Kuvaa klikkaamalla pääset Galleria Jangvan sivuille.

Taustan maalaus: Alvari Lume

Tänne olisi kiinnostavaa mennä

Tänään 17-18 Lasipalatsin Kirjassa: Siis mikä äänenmurros, khrm? Helsingin Sanomien taannoisen runoarvostelun kirvoittama keskustelu siirtyy live-tilaan. Paikalla runoilijat Timo Harju, Tuukka Terho, Leevi Lehto (ntamo), Miia Toivio (Nihil Interit / poEsia), toimittaja Antti Majander (HS) ja puheenjohtajana runoilija Teemu Manninen.

Valitettavasti en pääse. Mutta jos joku muu pääsee, niin raportoikaapa!