Seuraavana Pasila

Juna on inspiroiva paikka. Tai epäpaikka, sehän ei ole missään vaan siinä välillä. Junassa ennakoidut ja päämäärätyt raiteet yhdistyvät joutilaisuuteen ja tarkoituksettomaan oleiluun: juna on pakotettu vapauden tila. Luultavasti tästä johtuen minunkin pöytälaatikossani on yllättävän monta nimenomaan junassa kirjoitettua runoa.

Olli Sirkiän esikoiskokoelma Seuraavana Pasila on kirjoitettu pääsääntöisesti tai kokonaan työmatkoilla IC-junissa ja asemilla. Määrätyssä ympäristössä samaisesta ympäristöstä kirjoittaminen lähentää kokoelmaa ajatuksellisesti oulipolaisiin metodeihin (tiedätte kyllä, kuka ensimmäiseksi tulee mieleeni) ja sitoo kokoelman tekstit yhtenäiseksi kokonaisuudeksi. Toisaalta junat ja asemat ja kohtuullisen pitkät matkat tarjoavat runoilijalle huomattavan paljon liikkumavaraa. Konsepti on siis mitä mainioin.

Seuraavana Pasila sisältää monenlaista variointia: joku runo rakentuu tapahtumien rytmin varaan, monessa on kielellisiä monimielisyyksiä, osassa leikitään psykologisilla assosiaatioilla, jotkut ovat melko konstailemattomia tunnelma- ja tilannekuvia.

En tässä esittele katkelmia tai tekstinäytteitä, koska Sirkiän alias Erikeeperin tyyliin ja taitoihin on helppo tutustua myös hänen blogissaan.

Junamatkojen toisteisuudessa on vaaransa: kun on istunut 20 IC-junassa, on istunut niissä kaikissa, ja matkan kiinnostavana näkeminen muuttuu haasteeksi. Tunnelmakuviin havaintojen toistuvuus ja tavallisuus soluttavatkin tiettyä epäkiinnostavuutta. Laajan aineiston karsiminen hieman kovemmalla kädellä tai joidenkin runojen tiivistäminen yhdistämällä olisivat luultavasti tehneet kokoelmalle hyvää.

Lievästi häiritsevänä koin myös sen, miten runoilija toistuvasti kirjoittaa runoihinsa ”runoilijan” ja ”runon”. Ovatko kirjoittajan ja kirjoittamisen kirjoittaminen kirjoitukseen tarpeellinen ratkaisu tässä kokoelmassa? Olisi kenties ollut jännitteisempää, jännittävämpää ja puhuttelevampaa, jos kokijaksi olisikin esitelty kirjanpitäjä.

Kun toissapäivänä lopetin kirjan lukemisen, huomasin sattuman johdatuksesta käyttäneeni kirjanmerkkinä junalippua. Eräät kokoelman osuvimmista runokuvista ja muista yksityiskohdista pyörivät edelleen päässäni, ja edellä esittämistäni kriittisistä huomioista huolimatta jäi yleiskuva sangen ilahduttavaksi.

Oivallinen pelinavaus! Jään kiinnostuneena odottelemaan Sirkiän seuraavaa kokoelmaa.