Kategoria: Uusälyttömyys

Laiva ei uponnut, esitykset kyllä

En oikein ole sellainen organisoijaluonne. En saa edes omia asioitani pidettyä hallinnassa, saatika jotain kymmenen esiintyjän tapahtumaa. Joitain juttuja olisi pitänyt ehdottomasti tehdä toisin. Kuten markkinointi; kauppiaana olen vielä huonompi kuin organisaattorina.

Mutta se itseruoskinnasta.

Ohjelma uusälyttömyysillassamme oli kuitenkin mitä mainiointa, parhaimmillaan ihan sairaan hyvää: Harri Hertellin B-lausunto, Alvari Lumeen luento todellisuudesta, Miina Supisen proosaluenta, Eirikur Örn Norðdahlin lausuntaesitys, Alvari Lume Meteli Trio… nämä potkivat tällä kertaa kaikkein lujimmin, lainkaan väheksymättä muita esiintyjiä: Tuukka Hämäläinen, DJ Aivonkorjuu, Riikka Jäntti, Jaakko Rissanen, Matias Harju, Johanna Vainikainen-Uusitalo. Iso kiitos teille kaikille!

Tosiasiassa Supisen Miinan esitys oli varsin masentava. Yhtäkkiä tajusin olevani keskinkertaisuus, ja että joku toinen on kirjoittanut jotakin tismalleen sellaista, mitä en ollut edes ymmärtänyt haluavani osata kirjoittaa. Kuin yllättäen näkisi valon ja tajuaisi itse olevansa varjo.

Toivottavasti kunnon yöunet parantavat maailman. Viimeöiset jäivät aika vähäisiksi.

Myöh.lis. Arkistomateriaalia:

Sitä mun tätä

Kaikenlainen organisointi, järjestäminen ja järjestelmällisyys on hieman vierasta. Lauantaita on kuitenkin puuhattu, jotain jopa harjoiteltu, Teosto-luvat hommattu jne. yms. Eiköhän se siitä. Taas.

* * *

Vappuna kävin Vallilan puistotansseissa, se olikin ihan paras mahdollinen ratkaisu. Kivaa!

p1010005

* * *

Seuraavina kahtena päivänä kiipeilyä. Olhavalla liidasin Laatalla ekaa kertaa eläessäni, Ruotsalaisten reitin. Ei ollut ollenkaan niin paha, kuin pelkäsin. Kanttia liidaava kaverini lipsahti klippitilanteessa: 10 metrin pannut. Ruhjeeni vuotavat edelleen. Näin kesäkaudella ovat kädet muutenkin ihan ruvella, mikä jollain lailla ilahduttaa: tietää pitäneensä hauskaa.

* * *

Toissapäivänä luin, että joka neljäs lapsi on kohdannut netissä pelottavaa materiaalia. Tieto johti seuraavaan tilanteeseen:

Minä: ”Haluatko nähdä internetistä pelottavaa materiaalia?”

Tytär: ”Joo!”

Minä: ”No. Katso!”

Laitoin seuraavan filmin pyörimään. On muuten niin hieno pätkä, että olen katsonut sen jo monta kertaa!

Tytär: ”Ei ollut yhtään pelottavaa! Minäkin uskaltaisin!”

Minä: ”Etkä.”

Tytär: ”Kylläpäs. Huomenna näet!”

M.O.T: Pelottavaa.

Porvoon mitalla

Vai onko se ”Porvoon mitassa”? Äh se mitään mitallista ollut vaan hyvinkin vapaata. Mallons-klubi osoittautui tunnelmalliseksi ja muutenkin touhuun oikeanlaiseksi paikaksi. Yleisöä oli vähän, mutta se ei (ainakaan minua) haitannut. Ilkka Tahvanaisen Ajatuksia-sarja oli ihan tykkiä tavaraa, Rissasen Jaakon konekäännösteksti toimi livenä ihan hervottoman hyvin, Hertellin ja Koivumäen esitys eteni juuri niin laadukkaasti, kuin mitä olen tottunut odottamaan, ja niin edelleen, ja niin edelleen. Loppua kohti pidot vain paranivat, kun esitysten painopiste siirtyi improvisaation ja dadailun suuntaan. Intiimi tunnelma. Sitä en osaa sanoa, oliko jäljellä olevalla yleisöllä kivaa vai olivatko he vain kohteliaita. Kiitos kaikille, ja erityisesti organisaattorirunoilijapianovirtuoosi Tuukka Hämäläiselle.

* * *

Äiti soitti ja kertoi, että on jo saanut Ruoalla ei saa leikkiä. Odotan suurella mielenkiinnolla esineen konkretisoitumista omiinkin käsiini.

Taiteilija ja kylähullu

Mummo Mynämäeltä ajatteli kehittää uusälyttömyyden ajatuksia maalaismaiseen suuntaan. Kannatan ajatusta lämpimästi ja mietin, mitä eroa on modernilla taiteilijalla ja kylähullulla.

Kun miettii, millaisia ovat vaikkapa Ars 2009 -näyttelyn teokset Kiasmassa tai kokeelliset performanssit milloin missäkin… Ajatelkaa vaikka saitä jättivaginaa kuljetellutta taiteilijaa viime (?) kesänä…

Ero taiteilijan ja kylähullun välillä vaikuttaa lähinnä sosiaaliselta.

Tai oikeastaan kylähulluus on taidetta vahvimmimmillaan. Se asettuu vaihtoehdoksi ja haasteeksi yhteisön normeille ja vaatii reaktiota. Ensireaktio on tavallisesti se luonnollisin: naureskelu ja oudoksunta. Kylähullut ovat kuitenkin jättäneet syviä jälkiä paikallishistorioihin.

Isossa kaupungissa kylähulluja on enemmän, ja he voivat löytää toisensa. Taiteelliseen alakulttuuriin suhtaudutaan toisin kuin erillisiin yksilöihin. Ne ovat taas niitä taiteilijoita.

Outouden sallivassa modernissa kaupunkiympäristössä originellit ratkaisut eivät näyttäydy vahvasti puhuttelevana haasteena samalla tavoin kuin maalla joskus ennen.  Kylähulluus on osa kaupungin normistoa eikä ehkä vaadi samanlaista rohkeutta ja mielenlujuutta kuin joissakin osissa maaseutuamme tai historiaamme. Vastaavasti kummallisten kokeilujen välitön ainakin impakti tai haaste rajoittuu helposti kylähullujen vertaisryhmän sisään.

Onkin kysyttävä, onko modernilla taiteilijalla mitään mahdollisuutta samanlaiseen impaktiin kuin kylähulluilla oli? Onko sielukkaalla älyttömyydellä enää haastevoimaa? (Sieluttomalla on: kissantappajat ja ”todellisiin surrealistisiin tekoihin” ryhtyvät ammuskelijat jättävät kulttuuriimme jälkensä.) Miten rikkoa dadaistisen yhteiskunnan käytösnormeja?

Painossa nyt

t8a4hv

Saattaa sisältää pähkinää.

Kuinka käy, jos nukahtaa kaupan lihatiskille?

Millainen murkina saa lapsen kasvamaan hetkessä jättikokoon?

Mitä tapahtui Mufffslurpfille, joka puhui ruoka suussa?

Saako sinappia sotkea ympäriinsä?

Kahdelle.  Älä niele purematta.

Kirjailijaelämää

Vilkaisu kirjailijan hommiin.

Aloitetaan vaikka siitä, että Suomen Nuorisokirjallisuuden Instituutista tuli kutsu, johon vastasin myöntävästi. Olen nyt mukana Onnimanni-palkintoraadissa, johon kuuluvat lisäkseni Kaisa Ahvenjärvi, Jukka Lemmetty, Kaisu Mikkola ja Marja-Leena Mäkelä. Tehtävä on minulle luonnollisesti suuri kunnia.

Toinen uusälytön illanvietto on myös järjesteillä. Merkitkääpä kalenteriinne 9.5. klo 19. Paikkana ravintolalaiva Wäiski. Ohjelmatiedot täsmentyvät lähiviikkoina, mutta odotettavissa on ainakin absurdia runoutta, musiikkia ja avauksia. Sitä ennen minut voi bongata Galleria Jangvan Slameissa:

Mutta kyllä minä kaiken sivussa olen ehtinyt kirjoittaakin. Faabelikokoelmani Ruoalla ei saa leikkiä menee painoon parin viikon päästä ja jakeluun huhtikuussa. Eksistenssifilosofinen tutkielmani Muumit ja olemisen arvoitus ilmestyy syksyllä, ja sen kanssa olen nyt aina yhtä vaikealta tuntuvassa ”kill your darlings”-vaiheessa. Pitää poistaa pari kohtaa, joiden ydinpointti on, että kattokaapas, kun olen fiksu, tämmösenkin hoksasin. Niitä kohtia kun kirja ei oikeastaan kaipaa.



Psykoanalyyttinen torjuntanäytös

Eilinen show sujui jokseenkin hienosti. Psykoanalyyttinen torjunta oli kenties toimivin automaattipuhekonsepti toistaiseksi. Alvari Lumeen alitajuntaa hivelevä kitara- ja tuulikannelimprovisaatio sopi juttujeni kanssa yhteen kuin… kuin… no…

kuin ketsuppi, ja paremminkin.

Tilaisuudesta on olemassa nauhoitus. Saa nähdä, olenko yhtä innoissani vielä nauhan kuultuani, vai alkaako hävettää. Muiden esiintyjien touhuista jäi erityisesti mieleen Vuotesin hienolla tavalla friikahtava Bolero-sovitus. Kuulas Sarkio laptop extravaganza taas pisti miettimään, mitä on live-esitys ja mitä se taas ei ole. Joku Pet Shop Boyshan jo joskus 80-luvulla totesi, että he pystyisivät hoitamaan keikkansa yhtä hyvin yleisön seassa joraillen, kun koneet kyllä pyörittävät shown. Mikä on artistin läsnäolon merkitys tilanteissa, joissa biisit ovat valmiina levyllä? Tai mikä on DJ:n merkitys teknokuvioissa? Jotain postmodernia sen on oltava, subjektin hajoamista tai vastaavaa.

On muuten jo moneen otteeseen pitänyt kiitellä, että nämä Lasse Kaikkosen ja Jaakko Savolaisen Davistossa järjestämät klubi-illat ovat kyllä ihan parasta, mitä Olarin kulttuuriskenessä olen nähnyt. Niistä on ensimmäistä kertaa tullut sellainen vaikutelma, että tämähän on ihan kaupunginosa, josta ei ole aina pakko lähtä jonnekin Helsinkiin, jotta jotain tapahtuisi.

torrjunta
Vasemmalta oikealle: Alvari Lume, minä, Lasse Kaikkonen

Kuolemanlinjan takana

Sain raakileen valmiiksi eilen, kuten oli toivottukin. Eihän kirja vielä valmis ole, mutta nyt on hyvä hiukkasen hengähtää, etenkin kun alkaa hartioiden ja niskan seutu olla tukossa kuin kinshasalainen viemäriverkko.

Mutta siitähän minun oikeasti piti kertoa, että minulla on huomenna esiintyminen, Alvari Lumeen säestämä Psykoanalyyttinen torjuntanäytös. Jaa missäkö?

.

Tuntemattoman musiikin klubi

Aika: 22.1.2009, klo 21 alkaen.

Paikka: Davisto, Kuunkehrä 2, Espoo

Ohjelmassa:

-kuulas sarkio laptop extravaganza
-vuotesi
-alvari lume & jukka laajarinne