Oi maamme, Suomi, synnyinmaa,
soi sama kallis, soi!
Ei laaksoa, ei kukkulaa,
ei vettä, rantaa rakkaansaa,
kuin pohjan kulma olla voi,
lopu’ isät maansa koh.
Keväässä kerran, jälkeen kaan,
sun kukkar aukeaa;
saa järves lensi schiloaam
sun tohtor, riemus, aamup saan,
ja korkeamman lähtö saa
sun laulus, synnyinmaa.
(J.L. Runeberg: Maamme, ensimmäinen ja viimeinen säkeistö. Suom. Otto Manninen & Samsung)
Varoitus: Kaupallinen tiedote.
Iloksemme voimme todeta, että WSOY:n kirjakauppa Bulevardilla myy nyt Martti Ruokosen kuvittamaa ja Jukka Laajarinteen kirjoittamaa tarinakokoelmaa
Tämän halvemmalla ei näin hyvää kirjallisuutta myydä kuin kirpputorilla.
Huom! Kannattaa ehkä varmista hyllytilanne etukäteen. Ostin nimittäin hyllyn tyhjäksi. Vastaus kysymykseeni, saako näitä tähän hintaan lisääkin, oli joka tapauksessa: ”Ihan niin paljon kuin haluat.”
Kuinka käy, jos nukahtaa kaupan lihatiskille?
Millainen murkina saa lapsen kasvamaan hetkessä jättikokoon?
Mitä tapahtui Mufffslurpfille, joka puhui ruoka suussa?
Saako sinappia sotkea ympäriinsä?
Kuvitus: Martti Ruokonen. WSOY, 2009. ISBN 978-951-0-35040-9
.
“Aikuisiakin naurattaa vallan vietävästi, joten Ruoalla ei saa leikkiä on selvä täysosuma.” (Mikko, Kirjavinkit)
“Tää kirja ois kyllä mun kaa, vaikka se olis niinku lastenkirja.” (Marko Ikävalko, Kirjatyö)
“Nimestään huolimatta opus ei ole mikään käytöksen kultainen kirja – pikemminkin päinvastoin.” (Marika Laijärvi, Keskisuomalainen)
“Tässä on juuri sellainen kirja, joka lapsiperheissä tarvitaan.” (Hymyilevä eläkeläinen)
“Se, joka ei tunne entuudestaan Jukka Laajarinteen moniaalle rönsyilevää ja lukijan ajatuspiintymiä verryttelevää tuotantoa, voi hämääntyä tästä kirjasta.” (Päivi Heikkilä-Halttunen, Lastenkirjahylly)
Se oli kahden vuoden kakku, mutta saatiinpa päätökseen. Tänään Pullman Barissa julkistettiin Kertomuksia pimeestä -absurdologia sekä Heikki Nevalan Arpia -tieteisnovellikokoelma. Antologiamme 12 kirjoittajasta peräti kahdeksan onnistui pääsemään paikalle kohottamaan pimeitä lounasmaljoja ja joukkohali-signeeraamaan. Kirjoja saa tilata ainakin yhdestä sun toisesta nettikaupasta, ja ne on kustantanut Turbator.
Takaraivo: nilemmuN iruJ.
Sohvarivillä (vasemmalta): Markus Nummi, Tuuve Aro, Miina Supinen, Tiina Raevaara, Jussi K. Niemelä.
Kauempana takana: Anna Maria Mäki sekä tuntematon hattupäinen mies.
Kustantajat Harri Kumpulainen ja Ville Hytönen juhlistavat maailman keuhkoahtaumapäivää.
Kertauksen vuoksi vielä antologian kirjoittajat: Miina Supinen, Tuuve Aro, Pasi Jääskeläinen, Tapani Bagge, Markus Nummi, Tiina Raevaara, Juri Nummelin, Arvi Perttu, Jukka Laajarinne, Sari Peltoniemi, Harri Kumpulainen, Hannu Hirvonen, Juha Huhtakallio, Alvari Lume. (En muuten tiedä, mikä tämä järjestys on, mutta näin ne ovat takakannessa.)
Your finance
Your life
Your life
Your life
Your finance
Your luck
Your win
Your luck
Your luck
Your win
Your finance
Your money
Your life
Your business
Your business
Your finance
Your luck
Your money
Your life
Your finance
Your luck
Your luck
Your finance
Your finance
Your business
Your finance
Your luck
Your luck
Your business
Your dream
Your finance
Your win
Your money
Your life
Your luck
Your business
Your money
Your finance
Your luck
Your money
Your luck
Your luck
Codeine (Methylmorphine) is a narcotic pain reliever,
30/15mg for $203.70 – 60/15mg for $385.80 – 90/15mg for $562.50 hqh
Tuolla, tuolla ja erityisesti tuolla on keskusteltu suomalaisen proosan tilasta, kokeellisuudesta ja kokeilemattomuudesta. En ole kauheasti ehtinyt osallistua keskusteluun, vaikka hetkittäin on melkein tehnyt mieli. Itse olen hahmottavinani nykytilannetta niin, että tapahtuuhan proosassa vaikka mitä. Rakenne- ja kerrontakokeiluja harrastetaan, mutta ne eivät tyypillisesti ole se kirjan fokus, ja jos homma tehdään ei-niin-saamarin-tärkeilevästi, ei kokeellisuutta välttämättä sellaiseksi edes hahmoteta.
Ja kuten J. Pekka Mäkelä tuolla Konkan blogissa totesi, aika paljon leppoisaa, ei-itsetarkoituksellista kokeellisuutta on tullut juurikin scifi-pohjalta nousseilta tekijöiltä, mainitaan tässä yhteydessä vaikka Johanna Sinisalo ja Pasi I. Jääskeläinen. Heidän teksteissään kokeellisuus on kuitenkin alisteista tarinoiden kertomiselle, tai sanotaan vaikka, ettei ainakaan toisin päin. (En voi olla miettimättä, miten käänteentekevä ratkaisu tuo kaksi eri loppua olisi, jos asiaa ei olisi tiedotettu julkisuuteen ennenaikaisesti.) Mielelläni mainitsisin myös muutaman oman kirjani, mutta jätetään nyt väliin.
Mutta kuten sanottu, en ole oikein ehtinyt osallistua tähän keskusteluun, enkä valitettavasti ehdi nytkään. Sen sijaan olen muun muassa toimittanut Harri Kumpulaisen kanssa Kertomuksia pimeestä (kirjoittanut Miina Supinen, Pasi I. Jääskeläinen, Tuuve Aro, Markus Nummi, Tapani Bagge, Tiina Raevaara, Juri Nummelin, Hannu Hirvonen, Arvi Perttu, Sari Peltoniemi, Juha Huhtakallio, Harri Kumpulainen, Alvari Lume ja Jukka Laajarinne), joka on nyt oikovedosvaiheessa.
(Kuva: Alvari Lume)
Ja sitten olen tietenkin kirjoittanut ihan sairaan tavalla. Jäljittelevä toiminta tekee ihmisestä usein sen, mitä hän jäljittelee. Sairaan tavalla kirjoittaminenkin on sairastuttavaa: niskani ja yläselkäni ovat ihan tulessa.
Samalla, kun ajan puro on jotenkin niukka eikä siitä oikein riitä ammennettavaksi asti, virtaa se kuitenkin hirmuisella vauhdilla, ja äkkiä alkaa huolestuttaa. Kehys ilmestyi kohta kuukausi sitten, enkä ole nähnyt yhtään ”oikeaa” kritiikkiä. Eihän sitä vaieta kuoliaaksi, eihän?! Pari blogikirjoitusta aiheesta on kyllä olemassa: Miina Supiselta ja Hymyilevältä eläkeläiseltä. Kiitos niistä!
(Kuva: Timo Mänttäri)
Ai niin, tänään on Sadun päivä. Myös sillä on seurauksensa monelle lasten- ja nuortenkirjallisuuden parissa työskentelevälle. On siis lopetettava jaarittelu ja palattava kiireesti sorvin ääreen.
Kustantajan tietojen mukaan Kehys on nyt tullut painosta. Pieni askel minulle, suuri ihmiskunnalle. Nyt vain jännittyneissä tunnelmissa odotan ihmiskunnan reaktioita.
Kirjaa käsittelevässä lehdistötiedotteessa kerrotaan seuraavaa (SPOILER-VAROITUS!):
—
Kehys alkaa arkisesta tilanteesta: sylivauvan yksinhuoltajaisä sinnittelee valvottavan lapsen kanssa. Mies muistelee ensitreffejä vaimonsa kanssa, kun tarina sukeltaa yhtäkkiä miehen muistojen kautta elokuvaan, jossa kiinalaisprinsessa ratsastaa henkivartijakaartinsa ympäröimänä. Romaani hahmottuu kertomusten ketjuksi, jossa juoni liukuu yhtä sujuvasti mielisairaalassa lepäävän pörssihain mietteistä sanomalehden toi mitukseen kuin tietokonepelistä sirkuksen eläintenkesyttäjän turhautumiin. Toistuvat kysymykset ihmisten erillisyydestä ja valinnanvapaudesta kurovat tarinat yhteen ajatuksia herättäväksi kokonaisuudeksi.
Kehys on oivaltava kuva ihmisen ajattelusta: yksi ajatus johtaa toiseen, josta puolestaan tulee mieleen jotain muuta, ja kun huomaa lopulta ajelehtineensa kauas alkuperäisestä ideasta, ajatukset kiertyvät takaisin alkupisteeseen. Romaanissa jokainen tarina näyttää kuljettavan lukijaa kauemmas alkutilanteesta, mutta kirjan viimeisillä riveillä juoni kurottuukin kohti alkua.
Miten päädyit tällaiseen rakenteeseen?
Olen aina ollut kovin ihastuksissani Platonin Pitojen kerronnasta, jossa Apollodoros kertoo jollekulle kysyjälle, ehkä Platonille, miten oli törmännyt kadulla Glaukoniin, ja oli kertonut tälle kuulleensa Aristodemokselta, joka oli ollut juhlissa mukana ja kuullut, miten Sokrates oli kertonut… ja niin edelleen. Siinä oli ainakin viisi sisäkkäistä tarinaa.
Cortázarin Ruutuhyppelyä puolestaan havahdutti minut siihen, ettei kirjan tarvitse edetä lineaarisesti.
Näiltä esikuvilta saamani virikkeet yhdistyivät teemaan, jota olin pyöritellyt päässäni jo jonkin tovin: miten elämämme ja maailmamme rakentuu toistolle, ja silti jokainen hetki on ainutlaatuinen.
Miten siirtymät tarinoiden välillä ovat syntyneet?
Osa kertomuksista oli mielessäni jo alkuvaiheessa. Tarinasta seuraavaan on helppo luiskahtaa, todellinen elämäkin on täynnä vastaavia siirtymiä. Mehän muljahdamme yhdestä keskustelusta, tarinasta tai tapahtumasarjasta seuraavaan ihan huomaamattamme. Ja vähän väliä olemme taas samassa tarinassa kuin aikaisemminkin. Tilanteissa vain sattuu olemaan ainekset siihen, että vaihdetaan raidetta. Esimerkiksi Buddhan kertomuksesta on helppo siirtyä oikeastaan mihin tahansa, hänenhän ajatellaan olevan yhtä koko luomakunnan kanssa.
Teoksessa toistuvat muutamat teemat, esimerkiksi se onko ihminen vapaa tekemään valintoja vai ohjaavatko vaistot päätöksiämme. Onko ihminen viettiensä ohjaama kone?
Kysymys nousee esiin muutamissakin kirjan rinnastuksissa, kuten tarinassa keinotekoisesta linnusta ja kertomuksessa kreikkalaisten mekaanikkojen yrityksistä luoda ajatteleva kone. Suurin osa meidän käyttäytymisestäme näyttää aivan kuin algoritmien ohjailemalta: teemme samoja asioita jatkuvasti samalla tavoin. Vapautemme tai se mikä vapaudelta tuntuu ilmenee ehkä siinä, kykenemmekö ennakoimattomiin ja ainutlaatuisiin tekoihin. Ajattelen, että ihminen elää vapauden ja epävapauden rajalla koko ajan. Emme kuulu kummallekaan puolelle, tai ehkä sittenkin molemmille.
Mihin kirjan nimi ”Kehys” viittaa?
Kirja on eräänlainen kehyskertomusten kuilu, jossa jokaisen tarinan sisällä on aina uusi.
Lisäksi sen kokonaisrakennelma on kehämäinen, ja tematiikkakin käsittelee kehän kiertämistä ja rajatuksi tulemista.
Minkälaisen lukuohjeen antaisit tälle kirjalle?
Se voi olla miellyttävämpi lukea novellikokoelmana kuin romaanina. Kirjan voi aloittaa mistä kohdasta tahansa, ja kun tulee viimeiselle sivulle, voi jatkaa ensimmäiseltä sivulta, kunnes tulee siihen, mistä aloitti. Ja sitten uudelleen ja uudelleen…
isbn 978-951-796-646-7 • kl. 84.2 •175 sivua •Kansi: Timo Mänttäri
Jukka Laajarinne (s. 1970) työskenteli ennen vapaaksi kirjailijaksi ryhtymistään matemaattisten aineiden ja filosofian opettajana. Laajarinteen suuren suosion saanut teos Muumit ja olemisen arvoitus (Atena 2009) tarkasteli rakastettuja Muumi-kirjoja eksistentiaalifilosofian näkökulmasta.
Ku työvuoro loppui ja me lähdettiin ylös päin, ja sitten kun me huomattiin, että käytävä oli sortunut tukkoon, oli eka ajatus, että nyt tuli noutaja. Tää oli tässä, ja me kuollaan tänne. Kaksi sekuntia myöhemmin tuli seuraava ajatus: kaivetaan sen sortuman läpi. Onhan meillä työkalut. Rod kuitenkin tajusi, että ei se käy. Jos toi kerran on sortunut, niin se sortuu uudestaankin. Siitä yritetään vasta, kun mikään muu ei auta. Ensin me sinnitellään niin pitkään ku ikinä mahdollista ja odotellaan pelastajia. Meillä on aika paljon ruokaa ja kaikkea, pärjätään ainakin kuukausi.
Ei meidän tarvinut odottaa kuukauttakaan, pari viikkoo ku pora jo tuli seinän läpi. Me pistettiin siihen lappu, että hyvin menee. Saatiin yhteys yläkertaan.
Siitä reiästä rupesi tulemaan sapuskaa ja videokamera ja sen semmoista. Me pyydettiin, että ne lähettäisivät hammasharjat. Toive toteutettiin heti. Me pyydettiin, että ne antaisivat viinaa, kun täällä pimeessä oli vähän ahdistavaa. Naisiakin oltais kaivattu, mutta anorektikotkin olisivat liian paksupäisiä siihen koloon. Ja viinaa ne eivät lähettäneet, joku periaatepäätös että maan alla pitää olla selvin päin. Idiootit.
Paavilta saatiin kuitenkin rukousnauhoja stressileluiksi. Joku siellä ylhäällä sai sitten neronleimauksen, että kaikki uskonnot on tasa-arvoisia, ja niin meille tuli pieni buddha-patsas ja taskukokoinen Koraani.
Kukaan ei osannut lukea arabiaa. Niin me sitten saatiin muuta kirjallisuutta, kaikkea, mitä oli painettu pieneen kokoon: runoja ja mietelmiä, mutta kaikkea muuta kanssa. Ja sanomalehti tulee joka päivä rullalle käärittynä. Meillä on jo kuution kokoinen paali sanomalehtipaperia.
Ja kaikkea muutakin ne laskee tänne alas, mitä ne pitää välttämättömänä: Kännyköitä. Kenttää ei ole, mutta niillä voi pelata. Viherkasveja piristämään paikkoja. Mutta ei ne kukat ilman valoa menesty. Ne mätänee ja haisee. Rannekelloja. Ne on aika hienoja, vaikka onkin pelkkiä kopioita. Ettei ajantaju menisi. Hygieniatuotteita. Vesivärejä ja muovailuvahaa ja kyniä ja paperia, että pystyttäisiin toteuttamaan ja terapoimaan itseämme. Brändituotteiden merkkejä, kun kokonaiset tuotteet ei mahdu. Psyykelääkkeitä. Lisää kirjoja. MP3-soittimia. Puhtaita sukkia. Rahaa. Ilman rahaa ei voi tulla toimeen.
Alkaa olla ahdasta. Me pystytään nukkumaan enää korkeintaan kuusi tuntia yössä, kun ei ole makuutilaa tarpeeksi kuin pienelle osalle kerralla. Kaikki uusi tavara vie kaiken muun tilan. Eikä nukkumisesta tuu mitään, kun joku laite piippaa koko ajan siinä vieressä.
Viinan lisäksi meille ei lähetetä pornoa, kun ne haluaa, että täällä ollaan siististi. Kaikki ei kuitenkaan ole. Menee hermot, päästäispä pian pois.
Siitä on jo ihan simona aikaa, kun uusälyttömyyspiireissä alettiin suunnitella absurdin kotimaisen proosan antologiaa. Hanke on ollut milloin missäkin tuulessa (on ollut myötää, laitaista, vastaista ja tietenkin myös kustannusalan turbulenssia), ja hienoja tekijöitä on saatu mukaan myös uusälyttömyyden ulkopuolelta. Lopultakin olemme päässeet aivan loppusuoralle. Tekstit on toimitettu, tekijät saavat parin viikon kuluessa sopimuksen hyväksyttäväkseen ja sitten se jo meneekin taittoon.
Kertomuksia pimeestä kustantaa Turkulainen pienkustantamo Turbator, ja arvioitu julkaisuajankohta on lokakuussa.
Kokoelman upeat novellistit ovat tässä – jämptissä järjestyksessä sukunimen mukaan:
Tuuve Aro, Tapani Bagge, Hannu Hirvonen, Juha Huhtakallio, Pasi I. Jääskeläinen, Harri Kumpulainen, Jukka Laajarinne, Alvari Lume, Juri Nummelin, Markus Nummi, Sari Peltoniemi, Arvi Perttu, Tiina Raevaara, Miina Supinen.
Sivumennen sanottuna: kirjasta tulee suorastaan erinomainen!
Uusimmassa KirjaIN-lehdessä haastatellaan minua uusälyttömyyden tiimoilta. Juttu löytyy myös toimittajan, Rita Dahlin blogista. Painavaa asiaa.
Tänään minua taas tentataan muumifilosofiasta. Narinkkatorilla, klo 18:15. Sääkin suosii, tulkaa moikkaamaan.
Kirjaa ja ruusua kaikille!
Millaista olisi ihmisen toiminnan oltava, jotta se olisi harmoniassa epäharmonisen, kaoottisen ja ennakoimattoman maailman kanssa?
Ihminen on osa maailmaa. Hänen toimintansa on oltava epäharmonista, kaoottista, ennakoimatonta.
Vapaus on keskeinen itseisarvomme. Millaisia käyttäytymissääntöjä voimme siitä johtaa?
Säännöttömiä! Epäharmonisuuden, kaoottisuuden ja ennakoimattomuuden vaatimuksen. Sillä jos ihminen alkaa toimia ennalta määrätyllä, säännönmukaisella tavalla, on hänen käyttäytymisensä ennustettavissa kuin minkä tahansa elottoman kappaleen. Moraalisäännöt tekevät seuraajistaan elottomia, epäväpaita kappaleita. Sääntöjä on siis rikottava.
Sääntöjä ei kuitenkaan tule rikkoa säännönmukaisesti. Tämä on yksi vapaan sielun suurimmista haasteista.
Millainen elämä on tarkoituksenmukaisinta?
Kuten taloustieteilijät ovat viisaudessaan osoittaneet, on inhimillinen elämä kilpailua ja kamppailua. Jokainen jalkapalloilija, pokerin pelaaja ja nyrkkeilijä tietää, miten kamppailu voitetaan: hyvä strategia sisältää hämäyksiä, oikkuja, häilyvyyttää ja ennakoimattomuutta.
Menestyksen salaisuudet ovat nämä: epäharmonia, kaaos, arvaamattomuus.
Eiköhän tämä jo tullutkin selväksi.
Sano EI systemaattisuudelle.
Jukka Laajarinne 