Harrastehöpinöitä

Kuukausi sitten yritin kiivetä Kirkkonummella Lepakkomies-nimisen reitin. Siinä kävi sitten niin, että sain itseni kulutettua puhki ennen kuin olin noussut kahtakaan metriä:

Seuraavana päivänä Louhoksella. Annamari osaittasi 6b+:aa:

Kuva: Juha Evokari

Kuva: Juha Evokari

(Olen muuten erityisen tyytyväinen tuohon välimerkkihässäkkään, joka kuvaa edeltää.)

Viikko sitten Vessölandetissa. Päivät alkavat olla lyhyitä.

Petteri ei osaa lopettaa ajoissa.

Pimeää touhua. Petteri ei osaa lopettaa ajoissa.

Toissapäivänä oli aika yrittää Lepakkomiestä uudestaan. Välissä olin käynyt yläköysittelemässä reitin peräti viisi kertaa, niin että kyllähän se tietenkin jo meni. Ei tuommonen etukäteen harjoiteltu nousu tietenkään ole ihan oikeaa kiipeilyä, mutta täytyy silti tunnustaa, että liikkeelle lähtiessä pelotti. Sen verran haastava pätkä (siis minulle, ei niille, jotka osaavat) on kyseessä.

Kuva: Varpu Laajarinne

Onnistumisen iloa. Kuva: Varpu Laajarinne

Seuraavaksi reitille lähti Oskari Sneck. Antakaamme hänen näyttää, mistä siinä on kyse (Kuvat: Varpu Laajarinne).

Spoilervaroitus! Seuraavat kuvat saattavat pilata on-sight -mahdollisuutesi!

Tiukan alkuongelman jälkeen reitti johtaa helppoon kamiinaan, ja kohta ollaankin ehkä kymmenen metrin korkeudessa. Tulee katto vastaan:

DSC00742

Tuolla kolossa on ihan turvallinen olo, mutta sieltä pitää kuitenkin tulla pois. Siinä joutuu myös vähän puristamaan:

DSC00754

Sitten tuolta oikealta haetaan hyvä käden paikka. Edelleen pitää puristaa.

DSC00769

… ja  – hups! – pudotaan.

DSC00797Etukäteen putoamispaikka näytti vähän huonolta, mutta eihän siinä näemmä mitenkään käy.

Sekoittuminen

Parin viimeksi lukemani kirjan kanssa on tapahtunut jonkinsorttista sekoittumista tosielämän kanssa. En nyt puhu elämäni keskeisistä teemoista, nehän projisoituvat sujuvasti kirjaan kuin kirjaan ja toisin päin, vaan pienistä konkreettisista yksityiskohdista.

A. S. Byattin Riivausta lukiessani harkitsimme hieman lomamatkaa Gotlantiin. Luin matkatoimistojen sivustoja ja kirjaa rinnakkain, niin että Whitbyn ja Visbyn rannat sekoittuivat surutta keskenään, samoin kuin sekoittuivat Yorkshiren rantakalliot odotettavissa oleviin Lofoottien kallioihin, ja myös fiktiivisen runoilija Ashin hämmentämät atlanttiset levät ja merivuokot olivat pian omien silmieni edessä.

Matkalukemiseksi otin Mikael Niemen Nahkakolon. Vasta junassa tajusin, että mehän ajetaan Pajalan läpi mennen tullen. Yleensä inhoan tuollaisia pieniä maalaiskaupunkeja, mutta tieto siitä, että Pajalassa asuu ainakin yksi huumorintajuinen ihminen, sai paikan näyttämään hieman lämminhenkisemmältä, kuin miltä se muutoin olisi näyttänyt. Kirjan sivuilta myös Luleå, Rutvik ja kaivostoiminta löysivät tiensä aivan lähelle.

Nukkumaan mennessämme Ossi ja minä kävimme lyhyen keskustelun äärettömyydestä ja maailmankaikkeuden synnystä. Luin tiivistelmän keskustelustamme heti aamulla ravintolavaunussa (sivu 52).

Osa Nahkakolon sekoittumisesta oman tilanteeni kanssa selittyy tietenkin sillä, että Niemen avaruusscifiin on ammennettu paljon retkeilystä. Esim. tämmöisiä:

Eräänä päivänä istuin Henningsværissa jöötillä ja huomasin säilykemuonan muuttaneen ulosteeni aivan vieraan hajuiseksi (sivut 38-39). Kiipeilyreissujen pahin pelko on se, että matkakumppanit käytät toistensa hermoille (s.90). Olin varautunut asiaan henkisesti, mutta onneksemme humaani katastrofi ei tällä kertaa toteutunut.

Kotimatkalla keskustelimme tai leppoisasti väittelimme virtuaalimaailmoihin uppoutumisesta ja siitä, miten se riippuvuutena ja eskapismin muotona tulisi arvottaa. Vain viisitoista minuuttia myöhemmin aloin lukea kirjan lukua, joka käsitteli samaa aihetta (s.156-172).

Eihän tämä kaikki sekoittuminen tietenkään mitään tarkoita, mutta täytyy tunnustaa, että viehättävän lisäpotkun se antoi lukemisille.

Mitä me vedettiin?

Ensin objektiivinen totuus (omat liidiköydenpituuteni boldattu). Listoja ja tilastoja on aina hauska laatia.

18.7. Gandalf (5, 5-, 5-)

19.7. Svolværgeita, Forsida (3+, 4, 5, 5, 5+)

20.7. Pianohandler Lunds rute (4, 4+, 4+, 4+)

21.7. Bare blåbær (4, 5-, 5-, 5-, 5-)

23.7. Presten, Vestpillarenin alku (5+, 6-, 6, 5-)

24.7. Lys og skygge (5+, 4+), Applecake Arete (4+, 5+)

Sitten subjektiivinen. Ei mitään urotöitä (olisi pitänyt kuunnella Annamaria!), mutta säät suosivat, ja joka päivä ehdittiin. Yksi ihan selkeästi parhaista kiipeilyreissuistani tähän mennessä.

P7190022

Kuva 1: Svolværgeita. Reitillä jotain tyyppejä.

P7180012

Kuva 2: Oskari Sneck tulossa Forsidan ekalle ständille. Kuten kuvasta näkyy, ovat virheliikkeiden suorittajille hautauspalvelut lähellä.

P7200039

Kuva 3: Ossi ja Ode Bare blåbærin juurella.

P7200040

Kuva 4: Ruuhka-aika.

P7210055

Kuva 5: Joka reissuun kuuluu helikopteripelastuksen todistaminen. Joku putosi ja murskasi kantapäänsä.

P7210057

Kuva 6: Annamari liidaa Bare blåbærin 5. köydenpituutta. Upeaakin upeampi halkeama!

P7220066

Kuva 7: Antti ja Ilkka viettävät lepopäivää Gandalf-seinällä (tuo vasemmanpuoleinen tiimi).

P7230074

Kuva 8: Prestenin länsipilari. Ode laskeutumassa koko kahden pikselin komeudessaan.

P7230076P7230081

Kuvat 9 ja 10: Pilvibongausta.

Insalata di aringa

  • Muumit ja olemisen arvoitus lienee painossa ja tullee sieltä jo elokuussa. Ensimmäistä kertaa vuosiin olen antanut itselleni luvan löysäillä, siis ihan vain rentoutua lomatunnelmissa monta päivää peräkkäin ilman, että olen yrittänyt koko ajan kirjoittaa tai tehdä yhtään mitään.
  • Lomatunnelma särkyi, kun tajusin luvanneeni jutun filosofisesta praktiikkakoulutuksesta Kriittisen korkeakoulun lehteen. Sitä sitten tänään.
  • Eilen kävimme Reventeenvuoressa kiipeilemässä. Hieno paikka. Klassikkoainesta-sektori on kyllä nimensä veroinen; Matti Virtasen pilari esimerkiksi on omassa helppousluokassaan (5b) varmasti upein reitti, mitä olen ikinä tässä maassa kiivennyt. (Sain sitä vetäistyä paitsi kuusi onsaittia ja flashin samana päivänä. Moisia mahdollisuuksia avautuu näissä osissa Suomea aniharvoin, jos koskaan.)
  • Tuhdisti maustetut ruoat ovat lapsiperheissä usein hieman kortilla. Pikku hiljaa tilanteeseen tottuu, ja sitä rupeaa pitämään ihan normaalina, eikä kunnon potkua makuhermoihin osaa enää edes kaivata.  Kunnes eräänä päivänä yhtäkkiä mais- ja muistaa, että ai niin, tämmönen juttu! Kiitos vain, Johanna ja Hannu, sain Tampereelta chili-addiktion.
  • Koulun palaminen kuuluu sarjaan symboliset tapahtumat. Se vetoaa sisäisen pikkupoikani pimeään puoleen, siihen, jonka mielestä koulut noin ylipäätään pitäisi polttaa. Useat muut sisäiset ja ulkoiset puoleni ovat tietenkin eri syistä aivan eri mieltä. Sitä paitsi tyttäreni piti aloittaa tuossa koulussa ensi syksynä, ja osa oppilaista joutuu nyt varmaan parakkeihin ja tilanahtauteen tai jotain. Lisäksi palaneessa kohdassa oli kuulemma musiikkiluokka. Olisi nyt ollut vaikka matikan luokka mieluummin. No, näin kävi ja päässäni soi SIG.
  • P6210006

Ei pelkästä metatekstistä

Olin suunnitellut kirjoittavani jotakin seuraavanlaista:

”Tänä viikonloppuna kirjallisuusväki suuntaa sankoin joukoin Messilään puhumaan kirjoituksista. Siellä sitä palvotaan henkeä. Ja täällä ruumista. Jos on ihan pakko valita tekstin ja kehon välillä, valitsen kehon. Ei ihminen elä pelkästä metatekstistä. Sambaa! Kiipeilyä! Aurinkoa! Naimista! Syömistä!”

Ajattelin liittää kirjoitukseen näitä lauantaisia kuvia:

P6130002

P6130026

P6130013

P6130043

Tänään sitten selvisi, ettei se kirjailijakokous mikään viikonloppujuttu olekaan, vaan alkaa vasta nyt. Kukaan ei ole joutunut valitsemaan aurinkoisen kehopäivän ja henkevyyksien välillä. Meni sitten siltäkin blogikirjoitukselta pohja pois.

Jos sitä oli koskaan ollut.

Huvipuistojen alkuperästä

”Huvipuistojen isänä pidetään Chicagon vuoden 1893 maailmannäyttelyä”, kerrotaan tänään Hesarissa. Juttu jatkuu tiedolla, että huvipuistot saivat alkunsa siitä, että raitiovaunuyhtiöt maksoivat sähköstään kuukausihintaa. Sähköstä maksettiin siis viikonloppuisinkin, mutta silloin ei asiakkaita ollut. Piti perustaa huvipuistoja houkuttelemaan ihmiset radalle.

Huvipuistojen alkumyytti kuulostaa niin kauniilta ja perustellulta, että se kuulostaa nimenomaan myytiltä. En käy kiistämään sähkönhinnoittelun vaikutusta amerikkalaisten huvipuistojen lukumäärään, mutta besserwisser minussa haluaa päästä ääneen. Besserwisserini ääntä voi pitää myös kannanottona Amerikka-keskeistä ajattelua vastaan.

Kööpenhaminan Tivoli perustettiin vuonna 1843. (Samana vuonna, kun Kierkegaard julkaisi Ahdistuksen, Enten – Ellerin, Pelon ja vavistuksen sekä Toiston!) Ehkä se on sitten kaikkien huvipuistojen äiti. Myös sen perustamiseen liittyy poliittinen tarina. Perustaja, Georg Carsensten sai kuningas Kristian VIII:n tuen hankkelleen perustelemalla sen näin:

Kun ihmiset pitävät hauskaa, he eivät ajattele politiikkaa.

(Wikipedia)

Sitä mun tätä

Kaikenlainen organisointi, järjestäminen ja järjestelmällisyys on hieman vierasta. Lauantaita on kuitenkin puuhattu, jotain jopa harjoiteltu, Teosto-luvat hommattu jne. yms. Eiköhän se siitä. Taas.

* * *

Vappuna kävin Vallilan puistotansseissa, se olikin ihan paras mahdollinen ratkaisu. Kivaa!

p1010005

* * *

Seuraavina kahtena päivänä kiipeilyä. Olhavalla liidasin Laatalla ekaa kertaa eläessäni, Ruotsalaisten reitin. Ei ollut ollenkaan niin paha, kuin pelkäsin. Kanttia liidaava kaverini lipsahti klippitilanteessa: 10 metrin pannut. Ruhjeeni vuotavat edelleen. Näin kesäkaudella ovat kädet muutenkin ihan ruvella, mikä jollain lailla ilahduttaa: tietää pitäneensä hauskaa.

* * *

Toissapäivänä luin, että joka neljäs lapsi on kohdannut netissä pelottavaa materiaalia. Tieto johti seuraavaan tilanteeseen:

Minä: ”Haluatko nähdä internetistä pelottavaa materiaalia?”

Tytär: ”Joo!”

Minä: ”No. Katso!”

Laitoin seuraavan filmin pyörimään. On muuten niin hieno pätkä, että olen katsonut sen jo monta kertaa!

Tytär: ”Ei ollut yhtään pelottavaa! Minäkin uskaltaisin!”

Minä: ”Etkä.”

Tytär: ”Kylläpäs. Huomenna näet!”

M.O.T: Pelottavaa.

Tähän on tultu, ja ******** **** *********

Köyhät opiskelijat tarjoavat minulle kaljaa ja toastin jämiä.

Kotimatkalla mietin ****** ***** ****** *** ***** ********* *****. ********** ***** kuitenkin *****! Sitä paitsi ****** ***** ******* ** ********* ********* ***** ******. Tulen päätelmään, että suojelen näissä asioissa yksityisyyttäni.

Vihan vihannekset

.

Mitä salaat, Tina,

umpicado,

porkkana Leki?

.

Perun! Perun!

Aa! Aaaaa!

.

Uni ja sen tulkinta (3)

Uni: En lainkaan muista viime yön uniani. Näinkö edes sellaisia?

Tulkinta: Noin nopea unohtaminen kertoo erityisen vahvasta torjunnasta. Tilanne on akuutti ja vaarallinen! Kirjailijaa uhkaa jopa psykoosiin suistuminen, mikäli yön aikana torjuttuja traumoja ei mitä pikimmiten käsitellä asiantuntijaseurassa.