Kuukausi sitten yritin kiivetä Kirkkonummella Lepakkomies-nimisen reitin. Siinä kävi sitten niin, että sain itseni kulutettua puhki ennen kuin olin noussut kahtakaan metriä:
Seuraavana päivänä Louhoksella. Annamari osaittasi 6b+:aa:
(Olen muuten erityisen tyytyväinen tuohon välimerkkihässäkkään, joka kuvaa edeltää.)
Viikko sitten Vessölandetissa. Päivät alkavat olla lyhyitä.
Toissapäivänä oli aika yrittää Lepakkomiestä uudestaan. Välissä olin käynyt yläköysittelemässä reitin peräti viisi kertaa, niin että kyllähän se tietenkin jo meni. Ei tuommonen etukäteen harjoiteltu nousu tietenkään ole ihan oikeaa kiipeilyä, mutta täytyy silti tunnustaa, että liikkeelle lähtiessä pelotti. Sen verran haastava pätkä (siis minulle, ei niille, jotka osaavat) on kyseessä.
Seuraavaksi reitille lähti Oskari Sneck. Antakaamme hänen näyttää, mistä siinä on kyse (Kuvat: Varpu Laajarinne).
Spoilervaroitus! Seuraavat kuvat saattavat pilata on-sight -mahdollisuutesi!
Tiukan alkuongelman jälkeen reitti johtaa helppoon kamiinaan, ja kohta ollaankin ehkä kymmenen metrin korkeudessa. Tulee katto vastaan:
Tuolla kolossa on ihan turvallinen olo, mutta sieltä pitää kuitenkin tulla pois. Siinä joutuu myös vähän puristamaan:
Sitten tuolta oikealta haetaan hyvä käden paikka. Edelleen pitää puristaa.
… ja – hups! – pudotaan.
Etukäteen putoamispaikka näytti vähän huonolta, mutta eihän siinä näemmä mitenkään käy.
Jukka Laajarinne 
Olet aivan varma että et ole suisidaalinen?
On tämä ihmejuttu näiden kallioiden kanssa. Yksi ystäväni on lähdössä Nepaliin yrittämään niitä aika korkeita Annapurnasta pohjoiseen. Kyseisellä Himalajan huipulla ei taida olla mitään kuuluisaa nimeä niin kuin Mt.Everest, jota tiibettiläiset kyllä kutsuivat jollain ihan muulla nimellä.
Onko kysymys itsensä ylittämisestä, vai mistä?
Jos olen suisidaalinen, niin jossain muissa tilanteissa kuin kiipeillessä.
Siinä on kysymys aika monesta asiasta. Yksi lienee, että todella elääkseen on elettävä kuolevaisena.
Minullakin tuo itsetuhoisuusajatus kävi mielessä, joskin hieman eri vinkkelistä, eli lähinnä ajattelin, että sopiva otsikko tälle blogipätkälle olisi voinut olla vaikkapa ”itsetuhoisuuden ihanuus” tai jotain muuta sellaista 🙂