Luonto ja moraali

Siitä, miten asiat ovat, ei voi päätellä sitä, miten niiden tulisi olla.

Humen giljotiiniksi nimitetty periaate pyrkii leikkaamaan luonnon ja etiikan toisistaan irti. Sikäli lausuma on hauska, että normatiiviseksi tulkittuna se on juuri niitä lauseita, jotka  yrittävät esittää, miten asioiden (päättelyn) tulisi olla. Ja samaan aikaan sillä ei ole mitään tekemistä sen kanssa, miten asiat todella ovat. Itsensä kanssa se on siis mukavasti harmoniassa, kuin Kantin kategorinen imperatiivi konsanaan, mutta myös yhtä metafyysinen, ja tosiasiaväitteenä se on suorastaan virheellinen.

David Hume
David Hume. Ostaisitko tältä mieheltä teräaseen?

Sillä siitä, miten asiat ovat, ei ainoastaan voida vaan jatkuvasti päätellään, miten niiden tulisi olla.

Esimerkkejä:
1) On tyttöjen leluja ja on poikien leluja, ja jo pienet lapset päättelevät kulttuurisesta tosiasiasta normin: tyttöjen ja poikien kuuluu leikkiä eri leluilla. Poikkeamat muistakin jo olemassaolevista normeista saavat helposti aikaan tuomitsemisreaktion.
2) Eläimillä on taipumus ns. lajityypilliseen käyttäytymiseen, jota voidaan tutkimuksin kartoittaa. Minkä kokoisissa yhteisöissä ja kuinka tiheässä eläimet elävät, jos ne saavat järjestää olemisensa ilman ihmisen puuttumista asiaan? Päättelemme, että eläinten hyvinvoinnille on eduksi, jos ne saavat toteuttaa lajityypillisiä taipumuksiaan mahdollisimman hyvin. Pitäisi tarjota virikkeitä ja isoja häkkejä.
3) Arvot ovat sitä mitä haluamme, ja mihin pyrimme, toisin sanoen sitä, mitä meidän mielestämme pitäisi olla. Liki jokainen haluaa vältellä kärsimystä. Siispä kärsimys on jotakin, jota ei mielestämme pitäisi olla.

Kaikkia näitä esimerkkejä voidaan toki pitää naturalistisina virhepäätelminä. Joku voi väittää, että se, että ihmiset eivät halua kärsimystä, ei tarkoita, etteikö kärsimys silti olisi ihan hyvä tai samantekevä ilmiö. Uskovainen saattaa esimerkiksi ajatella, että koska Jumala on kärsimyksen meille antanut, on sillä jokin positiivinen merkitys. Luonnontieteilijä saattaa ajatella, että kärsimys ohjailee eläintä pysymään hengissä.

Kummankin teoreettiset selitykset kuvaavat jotakin muuta kuin heidän omaa todellisuuttaan. Tässä todellisuudessa kumpikin kätensä nuotioon tyrkättyään ajattelee: se pitäisi saada sieltä pois. Tässä todellisuudessa kumpikin heistä teoillaan osoittavat, että heidän kätensä ei pitäisi olla nuotiossa.

Pitäisi olla ei siis ole jotakin, mitä päätellään siitä, miten asiat ovat, vaan pitäisi olla on osa sitä, miten asiat inhimillisesti tarkasteltuna ovat. Se kuuluu tosiasioiden joukkoon.

Aina toisinaan näkee evoluutiopsykologisia kirjoituksia, joissa ensin (tai jälkeen) todetaan, että arvomme – ne asiat, joita tavoittelemme – ovat biologisesti ja kulttuurisesti determinoituja:

Tähtitaivas ylläni, luonnonlaki sisimmässäni.

Kuitenkin, kun jokin puheena oleva tutkimus tuo esille ihmiseläimen geneettis-raadollisia taipumuksia vaikkapa väkivaltaan, raiskauksiin tms., alkavat samat kirjoittelijat heilutella Humen giljotiinia. Tällaisiin kirjoituksiin lukeutuu esimerkiksi Jussi Viitalan kirja Vapaasta tahdosta?

Pitäisi olla on – Viitalallekin – käsittääkseni vain ja ainoastaan hänen oman inhimillisen, ei-vapaan tahtonsa ilmaus, luonnon ja historian determinoima. Giljotiinin käyttäjänä, naturalistisen virhepäätelmän välttelijänä, hänen vaihtoehtonsa ovat käsittääkseni joko nihilismi tai tieteellisen maailmankuvan laajentaminen metafyysiseksi maailmankuvaksi ja -katsomukseksi.

Vastaukseksi HannaHlle: hyvä ja oikea luonnolliseen kytkettynä ei minun nähdäkseni ole ensisijaisesti uskonnollinen vaan naturalistinen käsitys, ja esimerkiksi Aristoteleen tapaan ksiteltynä antaa tilaa hyvän ja oikean erilaisille variaatioille erilaisissa ympäristöissä. Sen sijaan metafyysinen ajattelu tarjoaa luullakseni ainoan vaihtoehdon naturalismille. Ja nihilismi. Ja ristiriidat hyväksyvä irrationalismi tai absurdismi, tietenkin! Unohdettakoon siis tuo ”ainoan”.

Tietoa kirjoittajasta

Jukka

Jukka Laajarinne Ota yhteyttä: jukka (piste) laajarinne (ät) gmail (piste) com

3 vastausta artikkeliin “Luonto ja moraali”

  1. Sanotaan, että pidän lopputulemasta, metafyysisen ajattelun asettamisesta vaihtoehdoksi naturalismille.

    Siihen kun ei voi eettisenä oppina nojautua. Koska sen ongelma on tässä: ”järkensä avulla ymmärtää, että toisella on vastaavia tarpeita kuin itsellä”. Ei vain sikäli, että ne toisen tarpeet tulevat hyväksytyiksi ja huomioon otetuiksi vain satunnaisesti. Enimmäkseen jos ne tarpeet eivät ole ristiriidassa tarkastelijan etujen / tarpeiden kannalta ja / tai mikäli tarkastelija on hyvällä tuulella.

    Mitä Humeen tulee, hänen ajatuksessaan on enemmän mieltä, jos todella käytetään asiain tilaa lähtökohtana eikä sitä edeltävää tilaa tai tilan seurausta.

    Siksi jos Sudanissa tavataan nainen, jolla on housut, siitä ei voi päätellä että hänellä pitäisi tai ei pitäisi niitä olla. Päättely tehdään jostakin muusta kuin itse tilanteesta, edeltävästä tilasta tai seurauksesta. Myös oletetuista sellaisista (kuten nainen housuissa yrittää olla mies ja käyttää miehen valtaa).

  2. Kas niin, sanoithan sinä tuon saman, mitä Humeen tulee. Se vain jäi jotenkin pieneksi itse asian kieltämiseen nähden.

    Olemme siis suunnilleen yhtä mieltä, eli vika on ”tilanteen” ymmärtämisessä, jota ihmiset eivät suostu tai pysty tekemään samalla tavalla. Humen ajatus toimii yksityiskohdassa, mutta ei sen isomassa kontekstissa.

  3. Totta.

    (Olen muuten tällä hetkellä erään työni vuoksi aivan Pyrrhonin pauloissa, ja hänhän, jos joku, tuntui olevan säälimätön jonkinlaisen esigiljotiinin käyttäjä: ei päätellyt tilanteesta sitä, miten siihen tulisi suhtautua, vaan pitäytyi piittaamattomuuden tilassa.

    Ja taisi muuten olla juurikin Hume, joka suhtautui skeptikoihin epäilevästi: Jos nämä eivät muka tiedä mitään, niin miksi he eivät saman tien kävele päin seiniä ja kolmannen kerroksen ikkunasta ulos?

    Mutta juuri niinhän Pyrrhon käyttäytyi! Pidänkin häntä irrationaalisuudessaan paljon johdonmukaisempana empiristinä kuin Humea ikinä.

    Mutta se on aika pitkä juttu.)

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s