Olin suunnitellut kirjoittavani jotakin seuraavanlaista:
”Tänä viikonloppuna kirjallisuusväki suuntaa sankoin joukoin Messilään puhumaan kirjoituksista. Siellä sitä palvotaan henkeä. Ja täällä ruumista. Jos on ihan pakko valita tekstin ja kehon välillä, valitsen kehon. Ei ihminen elä pelkästä metatekstistä. Sambaa! Kiipeilyä! Aurinkoa! Naimista! Syömistä!”
Ajattelin liittää kirjoitukseen näitä lauantaisia kuvia:
Tänään sitten selvisi, ettei se kirjailijakokous mikään viikonloppujuttu olekaan, vaan alkaa vasta nyt. Kukaan ei ole joutunut valitsemaan aurinkoisen kehopäivän ja henkevyyksien välillä. Meni sitten siltäkin blogikirjoitukselta pohja pois.
Jos sitä oli koskaan ollut.
Jukka Laajarinne 
Dosentti on ihan oikeilla jäljillä, metateksteistä harva ymmärtää mitään kuitenkaan. Täällä provinsissakin joku valopää vänkäsi itsensä viikonloppuna tohtoriksi väittämällä, että kukaan ei tiedä mistään mitään (Skeptisismin vääjäämättömyys. Tutkimus kriteerin ongelmasta).
Monet suuntasivatkin kulkunsa Laitilan munamarkkinoille ja tietävät nyt ainakin sen, että Mitro Repo arvostaa aurinkoa, elämää, sielua ja ruumista. Ehkä myös kiipeilyä..
Olen skeptikko! Paastoan syömättä ja juomatta 40 päivää ja 40 yötä! Ryhdyn selibaattiin! Menen pimeään luolaan! Luen tuhat metatekstiä ja kirjoitan sata!
Ei isä Nitroa! Ei isä Nitroa!