Runoseikkailu 2010 – Revolutions

Eilisessä Pasilan kirjaston ja PENin järjestämässä tilaisuudessa keskusteltiin runouden tulevaisuudesta sekä internetin vaikutuksesta runouden kirjoittamiseen ja levittämiseen. Esille tuli monenlaista. Tässä joitakin tulkintojani panelistien esittämistä ajatuksista. Joten olen saattanut ymmärtää väärinkin, joten älkää suotta haukkuko noita panelisteja, jos satutte olemaan eri mieltä. Vaikka heihin viittaankin.

– Netissä toimitustyö on ensisijaisesti itsetoimitusta, itsekritiikkiä. Tekstien toimitustyö on itsenäistynyt. Tämä on paralleeli ilmiö sen kanssa, että myös työelämässä työntekijöille on annettu enemmän itsenäisyyttä tekemistensä suhteen. (Henriikka Tavi)

– Tekstin luonne muuttuu julkaistaessa. Siihen kytkeytyy julkisuuden synnyttämä häpeä. Tämä antaa pontta vielä uusille editoimisille, jotka ehkä olisivat perinteisen julkaisemisen tapauksessa jääneet tekemättä. (Mikael Brygger)

– Netissä on toteutunut tekstin inflaatio. Sama on mahdollista myös painetun tekstin tapauksessa, kun nykyinen painotekniikka mahdollistaa kenen tahansa ryhtymisen kustantajaksi. Perinteisten kustannustalojen portinvartijarooli on joka tapauksessa murrettu. (Leevi Lehto)

– (Pien)kustantajan määritelmä on hämärtynyt. Esimerkiksi Tuli ja Savu -lehti tekee jo perinteistä pienkustantajan työtä. Erottelua voi pyrkiä tekemään rahahakuisuuden ja yhteisöllisyyden perusteella, mutta sekin raja on hyvin epämääräinen (M.B.)

– Netti on runsaudessaan tuhonnut hyvän tekstin käsitteen. Runoudelle asetettavat odotukset tai arvot ovat vaihtuneet. Normit ja ”hyvyyden” on korvaamassa erilaisuus, mielenkiintoisuus, uutuus, toisin tekeminen. Ensi vuosikymmenellä proosalle saattaa tapahtua sama, ja silloin muutoksen yhteiskunnalliset vaikutukset alkavat olla kiinnostavia. (L.L.)

– Tiedonhaussa on jo kokeellinen metodi yrittää hakea tietoa ilman Googlea. (Jukka Koskelainen)

– Netti ja vastaavat julkaisualustat vahvistavat yksittäisen runon asemaa verrattuna kokoelmakokonaisuuksiin. (M.B.)

– Varsinainen nettiyhteisöllisyys elää latenssikautta. Netin suurin merkitys onkin täällä reaalimaailmassa. Muutama paikallaolijoista taitaa olla saapunut FaceBook-kutsun perusteella. (L.L.)

– Naamasta-naamaan -yhteisöllisyys on yhä tärkeämpää. Kirjallisuutta esille nostavana periaatteena kirjoittajan ihinhimilliset ominaisuudet, siis ulkokirjalliset piirteet on nousussa. (M.B.)

Noin. Esittämieni poimintojen lisäksi sanottiin paljon muutakin, ja myös yleisöosallistui aktiivisesti. Aikataulullisista syistä jätän enemmät referoimatta, vaikka toisenkinlaiseen päätökseen olisi aihetta.

Kohtaamisia lukijain kanssa

Takana on kolmen päivän keikkaputki, kouluvierailut Espoossa ja Mäntsälässä. Jälleen kerran täytyy todeta, että lukijakunnan kohtaaminen on tämän homman suola ja että lapset ovat kyllä mainioita.

Tavallisesti saan kirjoistani kovin vähän palautetta: muutaman kritiikin ja tietysti jonkin verran kavereiden kehuja. Ja sitten ne myyntiluvut, joita kertomalla kustannustoimittajat aina muistuttavat siitä, mikä on todellinen paikkani kustantajan tallissa.

Tuolta pohjalta sitä sitten välillä epäilee koko toimintansa merkitystä. Lukeeko kukaan kirjojani? Miksei lue? Ovatko ne ne ehkä hiukan huonoja, tai jotain? Vai eikö minua vain ymmärretä?

Mutta sitten pääsee vierailemaan sellaisissa kouluissa, joissa tuotantooni on tutustuttu ennakolta. Lapsille on luettu jotain, tai he ovat lukeneet itse. Ja sitten tulee pyyntöjä, jotka koskevat juuri niitä kirjoja, joista on jäänyt epävarmin olo.

”Voisitko sinä lukea sen kirjan, missä se isä selittelee niitä kummallisia juttuja?”
”Lue sitä Kalavaletta, se on niin hyvä!”
”Joo! Lue Kalavaletta!”

Tämä on ehkä ilahduttavinta palautetta, mitä voi saada: hehän haluavat kuulla jotakin kirjoittamaani uudelleen!

Muutenkin tuo, että yleisö toivoo luentaa, on jotenkin erinomaisen kohdallaan: lapset eivät halua pelkästään kirjailijaa. He haluavat kirjallisuutta.

Nyt taas jaksaa.
Ja vähän aikaa pystyy jälleen uskomaan siihen, mitä on yrittänyt itselleen selittää: se, että kirja ei aina näytä löytävän lukijoitaan, ei aina tarkoita sitä, että vika olisi itse kirjassa. Vika voi todellakin olla jossain ihan muualla.