Kategoria: Avantgarde

Aikomusten seminaari

Aikomusten seminaari tuo yökerhoon tulevaisuuden visiot 31.1.
Aitko viedä pullot kauppaan ja ostaa kumipizzan, vai käydä parturissa ja pokata ensi perjantaina unelmien elämänkumppanin? Aiotko hakea eettisempää tai rahakkaampaa työpaikkaa tulevaisuudessa, tai mennä kursseille kehittämään itseäsi ja kasvaa henkisesti? Aitko voittaa ensin lotossa ja sitten päästää hyvät puolesi ihmisenä esiin kaikkien nähtäville, mutta jättipottia odotellessa tyydyt sietämään alhaista minääsi olosuhteiden pakosta? Tule mukaan kartoittamaan aikeen ja teon mystistä labyrinttiä aikomusten seminaariin!
Runoilijat Harri Hertell ja Dxxxa D järjestävät aikomusten seminaarin ravintola Pacificossa (Helsinginkatu 15) torstaina 31.1.2013. Ensimmäistä kertaa järjestettävän seminaarin alustajana toimii kirjailija Jukka Laajarinne. Seminaarissa kuvio on yksinkertainen: tule paikan päälle ja kerro julkisesti omista aikomuksistasi. Kunkin puhujan jälkeen seminaariyleisölle jaetaan puheenvuoroja, jotta jokainen voi halutessaan myös kommentoida toisten aikomuksia sekä pyytää niistä tarkennuksia. Keskustelun ei kuitenkaan toivota olevan aikomuksia arvottavaa vaan pikemminkin niitä analysoivaa. Puhujaksi ei tarvitse ilmoittautua etukäteen. Ovet aukevat klo 20 ja seminaari käynnistyy klo 21. Loppuillan levymusiikista vastaavat dj:t Hertell & Dxxxa. Tervetuloa!

Haarautuvien polkujen Neuromaani

neu (uusi, germ.) romaani (laaja sepitteellinen teos)
vrt. nouvelle romaine (ransk.)

ks. myös neu romancer (Gibson) sekä uusromantiikka

 

* * *

Kirjoittaminen on valintojen tekemistä, sanotaan. Joskus osan valinnoista voi sälyttää lukijallekin. Muistatteko vielä roolipelikirjat 80-luvulta, sellaiset, joissa pääsi valitsemaan: ”Taisteletko? Mene sivulle 89. Jos pakenet, jatka seuraavalle sivulle”?

Jaakko Yli-Juonikkaan Neuromaani toimii samalla tavalla, mutta valintojen määrä on tolkuton: kertomus on jokaisella lukukerralla erilainen. Vanhan ajan tekstiseikkailupelit ovat myös hakematta mieleen tunkeva vertailukohta. Ja Cortázarin Ruutuhyppelyä.

Lukemista aloitellessani yritin jonkin aikaa pysyä jyvällä, mihin suuntaan mistäkin olin lähtenyt, ja lukea eri vaihtoehdot – mitä siinä toisessa haarassa tapahtuukaan? – mutta huomasin nopeasti suunnitelmani jokseenkin toivottomaksi. Ehkä näin oli käynyt Hesarin kriitikollekin, joka oli sitten tehnyt radikaalin ratkaisun ja lukenut 600-sivuisen teoksen fragmenttikasana kannesta kanteen juonenkuljetuksista viis veisaten. Kriitikon ratkaisu tuntuu äkkisiltään pöhköltä, mutta ymmärrän häntä: risteyskohdissa valitsemaan joutuessaan lukija (lue: minä) on piinallisen tietoinen menettämistään mahdollisuuksista, ja toisinaan kirja soimaa huonoista ratkaisuista suorin sanoin. Neuromaani herättää eksistentiaalista hätää, ja valitsematta jättämisen houkutus on suuri, vaikka se olisikin valinta hukata kerronnan punaiset langat (tarinan ulkopuolelle siirtyminen on näkökulmasta riippuen joko tappion myöntämistä tai stoalaisen nihilismin valitsemista: narratiivin hukkaaminen on minuuden hukkaamista).

Mutta mistä Neuromaani sitten kertoo?

Olen lukenut kirjan nyt muutamaan otteeseen erilaisiin loppuihin, enkä osaa vielä varmaksi sanoa. Jakautuneen persoonan Näre/Geregin mielentilatutkimuksista, rikollisista neurologeista, psykopatologiasta ja keskushermostosta. Kokonaisuus hahmottuu hitaasti uudelleenlukemisten myötä – lukematta lienee edelleen satoja sivuja.

Kuulostaako rasittavalta?

Siltä se aluksi myös tuntui. Neuromaanin (eräs) oikea hyllypaikka on kuitenkin huumori. Olettehan huomanneet ilmiön, että huumorintaju tarvitsee aikaa virittyäkseen lähettäjän kanssa oikealle aallonpituudelle? Esimerkiksi Max Cannonin Raakaa lihaa tai Gary Larsonin Far Side Gallery eivät paljon naurata, jos niistä näkee vain yhden stripin tai kuvan, mutta kun niitä on nauttinut kymmenen, aivot vinksahtavat oikeaan asentoon, ja sen jälkeen ne ovatkin parasta, mitä on. Yli-Juonikkaan opiskelijamainen huumori alkoi purra toisena lukuiltana, ja huomasin hytkyväni lukiessani (hauskimpen yksityiskohtien muisteleminen virnistyttää tuntikausia).

Jatkan lukemista. Palaan asiaan, mikäli tapaus poikii uutta sanottavaa.

* * *

Uusälyttömän internationaalin Ylä-Olarin osasto suosittelee Neuromaania!

Riippuvaiset

Miina Supinen

Sinikka Vuola

Olli Sirkiä

Hellä Hermanni
Oma esitykseni:

Kuva: (c) Leila Piirainen

Sirkus tuli kaupunkiin!
Halusin nähdä käärmeennielijän ja pellenheittäjän
Mutta

”Hei poika hei! Luen sinulle
elämän valttikortit!”

pysähdyin ennustajan kojulle

En usko tuollaisiin juttuihin
yhä vähemmän mihinkään muuhunkaan
mutta halusin nähdä, miten hän tekee työtään

”Hyvä”, sanoin
Istuin häntä vastapäätä

Jouduin itse sekoittamaan pakan
Hän otti sen käteensä
käänsi ensimmäisen kortin

GULPIN 50 hitpointsia
Headbutt 10
Drool 20

Ennustaja katsoi minuun tummilla silmillään ja minä mietin kortin merkitystä
Headbutt? Pääpylly?
Tässä ei nyt ole MITÄÄN järkeä!
Headbutt? Headbutt? Headbuttheadbutthead…
Butthead?
Beavis ja Butthead?
Trän trän tää!
I’m a cornholio!

Mutta ei tämä voi minusta kertoa, eihän meillä edes näy telkkari

Drool 20?
Kuolaamista? Vauvat kuolaavat.
Ja kerran minä unohdin, voitteko kuvitella, unohdin juoda aamukahvin, ja kahdelta iltapäivällä heräsin tokkuraisena työpöytdältäni. Olin kuolannut oppikirjoilleni.

”Tämä ensimmäinen kortti on menneisyytesi.”
Sanoi ennustaja

”Käännän toisen kortin.”

Squirtle. 40 hitpointsia.

Bubble. heitä kolikkoa. Jos kruuna, puolustava pokemon lamaantuu.

Withdraw. Heitä kolikkoa. Jos kruuna, kaikki Squirtleen kohdistuva vahinko tulee torjutuksi vastustajasi seuraavalla vuorolla. Kaikki muut hyökkäyksen vaikutukset toteutuvat silti.

Syntymän jälkeen sen selkä turpoaa ja kovettuu kuoreksi. Se roiskuttaa väkevästi vaahtoa suustaan.

”Sinä olet yksi huijari!” huusin
niin kuin olisin odottanut jotakin muuta.
”Nämä ovat Pokemon-kortteja! Ei Pokemon-korteista voi ennustaa!”

Mutta

Ennustaja

Käänsi

Kolmannen kortin

”Hirtetty”, hän sanoi.

Kuvassa roikkui mies ylösalaisin.
Miksi? Mitä pahaa hän on tehnyt?

Onko tappanut jonkun? Tai ryöstänyt? Vienyt myrkytettyjä omenia vanhalle herttaiselle mummolle luullessaan tätä salarikkaaksi, mutta vanha herttainen mummo onkin tarjonnut omenat pikkulapsille, ja ensin vanhaa herttaista mummoa on syytetty murhaajaksi, kunnes on selvinnyt, mistä omenat ovat peräisin, ja miehen kotoa on löydetty strykniinipullo, ja oikeudenistunto on todennut hänet syylliseksi 6 pienen lapsen murhaan.

”Mutta ette kai te usko minusta mitään niin kamalaa?” mies puolustautuu. ”Tuon mummon minä yritin murhata.”

Vanhan, herttaisen, ja myös lapsiystävällisen mummon.
Se ja sama. Mies päätetään teloittaa hirttämällä.

Mutta pyöveli on hellämielinen mies, joka ei haluaisi tappaa kärpästäkään. Tämä on ensimmäinen kerta, kun hän joutuu todella harjoittamaan tointaan, sillä kuolemantuomiot on lakkautettu sivistysvaltioissa aikaa sitten. Sen piti olla suojatyöpaikka, jossa ei joutuisi eväänsä liikauttamaan. Mutta tehtävä, mikä tehtävä.

Hirttäjäisiä edellisenä iltana pyöveli on kauhuissaan. Hermojaan lepuuttaakseen hän ottaa kulauksen viinaa. Ja toisenkin. Ja lähtee kaupungille kavereidensa kanssa, kiertää baarista toiseen, ja päätyy erään tutun tutun kämpille jatkoille.

Ensimmäisten auringonsäteiden leikatessa usvaista kaupunkia hän odottaa ensimmäistä raitiovaunua. Lokit nahistelevat yöhön heitetystä lihapiirakan jämästä. Niiden kirkuna kaikuu torin raikkaassa ilmassa kuin kaunein musiikki. Siinä hetkessä elämä tuntuu arvokkaalta ja merkitykselliseltä. Lopulta raitiovaunu kolisee paikalle ja vie pyövelin työpaikalleen.

En pysty katsomaan teloitettavaa silmiin, hän ajattelee, ja sulkee omat silmänsä.
Siksi, juuri siksi hirtetty roikkuu nilkastaan. Pyöveli on sössinyt, ei ole löytänyt hänen kaulaansa.

Siitä tulee paljon hitaampi ja tuskallisempi kuolema, kuin mitä pyöveli on tarkoittanut. Voin sanoa, että tämä sattuu nilkkaan. Ja pyörryttää.

Tai ehkä hirtetty onkin tehnyt jotakin hyvää – asioita ripustetaan nykyään mitä merkillisimmistä syistä.

Kuten pyykkiä. Pelkästään siksi, että se on märkää.
Tai tauluja. Koska niiden maali on jo kuivunut.

Joku markkinoi internetissä ylösalaisin roikkumista

se
    –    ylläpitää nuoruutta ja kauneutta,
    –    sillä gravitaation aiheuttamaa ihmiskehon ikääntymistä voidaan hidastaa
ollessa päivittäin lepakon luonnollisessa nukkumisasennossa.
    –    kohentaa mielialaa, vähentää lihasjännitystä sekä parantaa unen laatua
    –    parantaa ruoansulatusta
    –    parantaa aivojen toimintaa

Tohtori Robert M. Martinin mukaan aivot toimivat jopa 14% paremmin inversiossa. Lisäksi elimistö tuottaa serotoniinia, dopamiinia ja norefedriinia, joista viimeinen säätelee kiihottumista ja huomiokykyä.

Kyllä. Veri valuu päähän ja aivoni alkavat toimia. Apua! Aivoni alkavat toimia, ja minä saan kaikenlaisia

Ajatuksia
Norefedriinia

Kiihottavaa! Oi, miten kiihottavaa! Herätänkö minä nyt huomiota? Olenko tavallista huomiokykyisempi?

Ilmanko lepakot ovat niin älykkäitä, ne nukkuvat ylösalaisin ja
ovatkin keksineet kaikuluotaimen.
Mutta jos ne ovat muka niin älykkäitä,
miksi ne asuvat luolissa?

Apua! Aivoni alkavat toimia! En kai minä joudu nyt johonkin luolaan asumaan?

En usko tuollaisiin juttuihin
yhä vähemmän mihinkään muuhunkaan

Sitä paitsi eräs toinen tohtori, dosentti Rahko, toteaa:
Nyt marjastusaikana potilaita on tavallista enemmän. Kun ihminen on pitkään pää alaspäin, otokoniat lähtevät liikkeelle ja selän oikaisun jälkeen marjastaja saattaa

mennä nurin.

”Sinä olet yksi huijari” huusin ennustajalle
ja kieltäydyin maksamasta.

Kuitenkin juuri nyt minusta tuntuu, kuin se kortti olisi muuttunut todeksi.
Mutta se oli hänen vikansa!
Yritti estää minua poistumasta!
Tarttui ranteeseeni!
Minä riistäydyin vapaaksi, kohotin hänen kristallipallonsa
ja iskin sen hänen päähänsä.

Mutta

se ei ollutkaan kristallipallo

Se oli kultakalamalja

Eläinrääkkäystä!
Kalat voivat
ne voivat saada mielenterveydellisiä ongelmia
ne voivat menettää järkensä tuollaisissa pyöreissä ahtaissa maljakoissa

Ja ennustajat voivat hukkua niihin
Jos eivät osaa uida
tai jos malja on juuttunut päähän

Niin tuo ennustaja heitti henkensä
hullun kalan uidessa hänen päänsä ympäri

Armoa!
Minä pyydän armoa!
Sivistysvaltiot eivät hirtä kansalaisiaan.

Keskeneräisen äärellä

Tällä hetkellä työn alla oleva romaani sai alkunsa jo pari vuotta sitten ja valmistunee vuodeksi 2013. Kirjassa on kaksi kerrontalinjaa. Niistä alkuperäisempi sai alkunsa ystäväni vitsinomaisesta tarinaideasta, joka yksinkertaisesti vaati tulla kirjoitetuksi auki. Aloin kehitellä ideaa rakenteellisesti ja ajatuksellisesti täyteläisempään suuntaan, ja hyvin pian kuvaan astui myös metodi. Edellisen romaanini Kehyksen tavoin myös tämä käsikirjoitus syntyy oulipolaisista pakotteista inspiroidun menetelmän varassa.

Suurimmaksi haasteeksi on tällä kertaa muodostunut kysymys: Miten hemmetissä näiden palikoiden varaan muka saadaan rakennettua tarina? Tähän kysymykseen olen yrittänyt vastata toistaiseksi noin 150 liuskalla hyvin omituista ja surrealistista raakatekstiä, ja kyllä, kyllä siinä nyt on tarina. Toinen itseäni vaivannut kysymys on ollut: Mistä tämä nyt sitten muka kertoo? Vasta eilen, kirjan viimeisiä kappaleita kirjoittaessani palaset loksahtelivat paikoilleen ja ymmärsin, mistä siinä kaikessa on oikeastaan kysymys.

Kun heittäytyy kirjoittaessaan jonkin muun kuin oman mielikuvituksensa ja määräysvaltansa varaan – tässä tapauksessa ennalta valitun metodin ja runsaiden lähdeteosten vietäväksi – voi kirjoitusprosessista muodostua erityisen kiinnostava lukemisen ja tulkitsemisen kokemus.

Romaanin toinen kerrontalinja muotoutuukin hieman tavanomaisemmilla menetelmillä teeman ja juonen ympärille. Onhan myös muita lukijoita ajateltava kuin itseään.

Se on huomenna!

Ruuhkainen kevät. Deadlineja, häitä, ristiäisiä, Uneton48-lyhytelokuvakilpailu, vertikaalista pinoutumista, kokouksia… Ja tietenkin kaikkien aikojen neljäs uusälyttömyysilta. Tervetuloa sinne kaikki huomenna torstaina!

Luvassa liikerunoa, proosaa, rap-lyriikkaa, musiikkia, Herakleitoksen fragmentteja, eroottinen klassikko, mauttomuuksia ja vaikka mitä! Lavalla (suunnilleen tässä järjestyksessä) Jaakko Rissanen & Tuukka Hämäläinen, Miina Supinen, Janne Viertiö & Die Herakliter, Tuuve Aro, Sinikka Vuola, Jukka Laajarinne & Mia Wrang, Kirsti Kuronen, Harri Hertell & Dxxxa D, Teemu Manninen, Jouni Kemppi, Janne Kortteinen, Jani Kivisolan synkkä ryteikkö…

Cafe Mascot, Neljäs linja 2 klo 19 alkaen

Vapaa pääsy.

Tänään täällä, huomenna tuolla

Tänään tämmöinen:

”Kevään neljäs Kiiski Open Mic -klubi pidetään perjantaina 29.4.2011 kello 19.00 alkaen ja tällä kertaa runoilemme vapputunnelmissa. Illan aikana kirjoitetaan mm. vappuaiheisia tekstejä. Klubilla ovat tällä kertaa lämmittelemässä rap-lyyrikko Pelan, uusälyttömän liikkeen perustaja, vapaakirjailija ja ajattelija Jukka Laajarinne, runoilija Heikki Kerätär (Oulu) sekä tamperelainen vahvistuksemme, runoilija Anne Mölsä.

Klubin ideahan on kaikille tuttu: ota runosi mukaan ja esitä ne muille. Kyseessä ei ole kilpailu, mutta yleisön suosikki palkitaan mm. sushilla.”

Kolmen viikon päästä jotakin muuta: