Tällä hetkellä työn alla oleva romaani sai alkunsa jo pari vuotta sitten ja valmistunee vuodeksi 2013. Kirjassa on kaksi kerrontalinjaa. Niistä alkuperäisempi sai alkunsa ystäväni vitsinomaisesta tarinaideasta, joka yksinkertaisesti vaati tulla kirjoitetuksi auki. Aloin kehitellä ideaa rakenteellisesti ja ajatuksellisesti täyteläisempään suuntaan, ja hyvin pian kuvaan astui myös metodi. Edellisen romaanini Kehyksen tavoin myös tämä käsikirjoitus syntyy oulipolaisista pakotteista inspiroidun menetelmän varassa.
Suurimmaksi haasteeksi on tällä kertaa muodostunut kysymys: Miten hemmetissä näiden palikoiden varaan muka saadaan rakennettua tarina? Tähän kysymykseen olen yrittänyt vastata toistaiseksi noin 150 liuskalla hyvin omituista ja surrealistista raakatekstiä, ja kyllä, kyllä siinä nyt on tarina. Toinen itseäni vaivannut kysymys on ollut: Mistä tämä nyt sitten muka kertoo? Vasta eilen, kirjan viimeisiä kappaleita kirjoittaessani palaset loksahtelivat paikoilleen ja ymmärsin, mistä siinä kaikessa on oikeastaan kysymys.
Kun heittäytyy kirjoittaessaan jonkin muun kuin oman mielikuvituksensa ja määräysvaltansa varaan – tässä tapauksessa ennalta valitun metodin ja runsaiden lähdeteosten vietäväksi – voi kirjoitusprosessista muodostua erityisen kiinnostava lukemisen ja tulkitsemisen kokemus.
Romaanin toinen kerrontalinja muotoutuukin hieman tavanomaisemmilla menetelmillä teeman ja juonen ympärille. Onhan myös muita lukijoita ajateltava kuin itseään.
Jukka Laajarinne 