Miksi hienoimmat paikat sijaitsevat aina jossakin kaukana? Luultavasti vain siksi, että emme tavallisesti liiku omassa lähiympäristössämme turistina vaan paikallisena. Aamuvarhainen taksimatka lentokentälle tai satamaan virittää aivomme uuteen, valppaampaan tilaan, ja vasta turistina alamme todella nähdä ympärillemme.
En muista, olenko kirjoittanut asiasta aiemmin, mutta teoksessaan Filosofinen vauva Alison Gopnick vertaa matkailua meditaatioon ja lapsuuteen: tuntemattomilla seuduilla, kuten tietyissä meditaatiolajeissa, tietoisuutemme valpastuu. Turismi palauttaa meidät lapsuuden laaja-alaiseen uteliaisuuteen, jolloin oivallamme tavallista herkemmin uusia asioita itsestämme ja muista. Gopnikin mukaan tämä johtuu siitä, että tuntemattoman keskellä emme pienen lapsen tavoin tiedä, mikä informaatio on meille tarpeeellista tai jopa välttämätöntä, mikä ei. Niinpä me turisteina ahmimme ympäristöämme, rakentelemme analogioita, vertailemme ja yritämme käsitellä mahdollisimman paljon. Ja koemme valaistumisen hetkiä.
Oma asuinseutumme ei tavallisesti herätä samanlaista mielenkiintoa tai väkevämpää tietoisuuden tilaa, paitsi tietenkin heti muuton jälkeen, tai matkalta palatessa, mikäli turistivire on jäänyt päälle.
Aivot voi kuitenkin säätää isommalle, luovemmalle ja elähdyttävämmälle vaihteelle myös ilman laivaa tai lentokonetta. On vain ryhdyttävä turistiksi.
Asiaa auttaa, jos tiedossa on matkakohde tai nähtävyys. Luontokohteet ovat parhaita: metsän teho ADHD-oireisiin esimerkiksi perustunee siihen, että tavallinenkin luonto tarjoaa aivoille monin verroin enemmän virikkeitä ja käsiteltävää informaatiota kuin kaupunkiympäristö (Kysy lisää neurotieteilijöiltä. En tiedä tästä enempää. Asia tuntuu kuitenkin uskottavalta, kun vertaa ihan vain kävelyä metsässä tai asfaltilla toisiinsa.). Ei myöskään haittaa, jos kohde on joltisenkin vaivannäön ja suunnistamisen takana. Itse olen sitä mieltä, että turistin kannattaa liikkua mahdollisimman paljon omin lihaksin, mieluiten jalkaisin, jolloin a) ympäristöä ennättää havainnoida ja b) suunnistamiseen ja ympäristöön myös haluaa kiinnittää huomiota. Jos valittu nähtävyys esimerkiksi sijaitsee kovin helpon reitin päässä, kannattaa valita vieraampi kiertotie: taivaltaminen lisää päämäärään merkityksellisyyttä.
Mistä kiinnostavia kohteita sitten löytää? Turistioppaista. Internetistä. Luonto-oppaista. Aivan vastaavista paikoista, joita selaamme ulkomaille lähtiessämme. Hyvää ja tajuntaa laajentavaa matkaa!
Kuva 1: Tiistilän pirunpelto. 12 kilometriä pitkä polkuni näyttävälle muinaisrannalle vei metsien, peltojen, kallioiden ja lampien kautta, kun taas paluumatka oli vain kahden kilometrin mittainen. Kohde löytyi oivallisen Kotinurkilta kallioille – Espoon luontokohteet -kirjan perusteella.
Kuvat 2-3: Högbergetin luola Kirkkonummella. Kilometri kävelyä, 20 minuuttia bussissa, sitten vielä pari kilometriä kävelyä (aikuisten kesken tämä voisi olla yhtä hyvin pyörämatka). Lisäarvoa tälle pimppimäiselle onkalolle antoi sen etsimiseen käyttämämme aika ja rinteissä kolutessamme vuodattamamme hiki. Kansalaisen karttapaikka ”Hei, täällähän on ihan hyvä kenttä!” auttoi lopulta tarkasti kohdalle.
Jukka Laajarinne 
Högbergetin luolan suulla vartioi sit joku hullu maajussi joka väittää ettei sinne saa mennä ku se häiritsee hänen hevosiaan, menkää näyttämään sille närhen munat ja sanokaa se on vapaa paikka kaikille! Jättäkää autot hevostilan parkkipaikalle, siitä on lyhyt matka luolalle.
Luolalle saa tietysti mennä, mutta kannattaa miettiä, minne jättää autot ja mitä kautta luolaa lähestyy. Pihapiirissä jokamiehenoikeuksilla ei enää pärjäile.