Avainsana: Kirjoittaminen

Insalata di aringa

  • Muumit ja olemisen arvoitus lienee painossa ja tullee sieltä jo elokuussa. Ensimmäistä kertaa vuosiin olen antanut itselleni luvan löysäillä, siis ihan vain rentoutua lomatunnelmissa monta päivää peräkkäin ilman, että olen yrittänyt koko ajan kirjoittaa tai tehdä yhtään mitään.
  • Lomatunnelma särkyi, kun tajusin luvanneeni jutun filosofisesta praktiikkakoulutuksesta Kriittisen korkeakoulun lehteen. Sitä sitten tänään.
  • Eilen kävimme Reventeenvuoressa kiipeilemässä. Hieno paikka. Klassikkoainesta-sektori on kyllä nimensä veroinen; Matti Virtasen pilari esimerkiksi on omassa helppousluokassaan (5b) varmasti upein reitti, mitä olen ikinä tässä maassa kiivennyt. (Sain sitä vetäistyä paitsi kuusi onsaittia ja flashin samana päivänä. Moisia mahdollisuuksia avautuu näissä osissa Suomea aniharvoin, jos koskaan.)
  • Tuhdisti maustetut ruoat ovat lapsiperheissä usein hieman kortilla. Pikku hiljaa tilanteeseen tottuu, ja sitä rupeaa pitämään ihan normaalina, eikä kunnon potkua makuhermoihin osaa enää edes kaivata.  Kunnes eräänä päivänä yhtäkkiä mais- ja muistaa, että ai niin, tämmönen juttu! Kiitos vain, Johanna ja Hannu, sain Tampereelta chili-addiktion.
  • Koulun palaminen kuuluu sarjaan symboliset tapahtumat. Se vetoaa sisäisen pikkupoikani pimeään puoleen, siihen, jonka mielestä koulut noin ylipäätään pitäisi polttaa. Useat muut sisäiset ja ulkoiset puoleni ovat tietenkin eri syistä aivan eri mieltä. Sitä paitsi tyttäreni piti aloittaa tuossa koulussa ensi syksynä, ja osa oppilaista joutuu nyt varmaan parakkeihin ja tilanahtauteen tai jotain. Lisäksi palaneessa kohdassa oli kuulemma musiikkiluokka. Olisi nyt ollut vaikka matikan luokka mieluummin. No, näin kävi ja päässäni soi SIG.
  • P6210006

Oikovedos

Kun jotain tekstiä on pyöritellyt vuosikausia: kirjoittanut, purkanut, koonnut, kirjoittanut… alkaa se menettää merkityksiään, muuttua pelkiksi sanoiksi. Kaikki, mikä oli joskus olevinaan jotakin painavaa ja oivaltavaa, on kymmenennellä lukukerralla jotakin triviaalia ja tarpeetonta lätinää.

Viimeistelyvaiheessa on – lopulta – ajateltava ensisijaisesti lukijaa. Ehkä sekin on omiaan vieraannuttamaan tekijän. Juuri viimeistelyvaiheessa kirjan sivuilla tapahtuu tekijän kuolema, ajatusten muuttuminen esineiksi. Mutta se on tehtävä. Kirjailijan, kuten opettajankin, on tehtävä itsensä tarpeettomaksi.

* * *

P.S. Täällä Keskisuomalaisen Ruoalla ei saa leikkiä -arvio.

(H)aamukirjoitus

Jotkut aloittavat päivänsä kirjoittamalla mitä sattuu, ja siitä on kuulemma jotain apua. Kokeillaanpa.

Täytin tänään vuosia. Olen ilmeisesti jo luovuttanut tässä eloonjäämiskamppailussa, kun asia ei enää tuntunut erityisen pahalta. Jos kuitenkin alkaa tuntua pahalta, niin onneksi tämä päivä on muuten varattu filosofisen praktiikan koulutusohjelmalle ja ymmärtääkseni ainakin osin stoalaisuudelle. Kriittisessä korkeakoulussa.

Jelinekiä lukiessani olen ollut kirjailijan tyylistä ihmeissäni: semmoista surrealistista runoa romaanimuodossa. Miten se sen tekee? Aivan kuin Jelinek kirjoittaisi täysin harkitsematonta automaattikirjoitusta, joka vain pysyy tiukasti asiassa. Tätä pohtiessani keksin (itselleni) uuden metodin kirjoittaa runollista proosaa: Kirjoitetaan ensin tarinaraakile, miksei yhtä hyvin lyhytsanainen essee. Sitten lihat luiden ympärille: otetaan jokainen lause tai virke omaan käsittelyynsä ja annetaan niihin tulla täysin pohtimattomia mielleyhtymiä. Tulisikohan hyvää tavaraa? Missäköhän välissä ehdin kokeilla.

Kirjalle pitäisi keksi nimi viimeistään ylihuomenna, koska ennakkomarkkinointi on alkamassa.  Aloitanpa ennakkomarkkinoinnin minäkin. Kirjan työnimi oli Muumipeikko ja eksistenssi, ja se ilmestynee Atenan julkaisemana syksyllä.

Mutta nythän minun pitääkin jo lopettaa.

Kuolemanlinjan takana

Sain raakileen valmiiksi eilen, kuten oli toivottukin. Eihän kirja vielä valmis ole, mutta nyt on hyvä hiukkasen hengähtää, etenkin kun alkaa hartioiden ja niskan seutu olla tukossa kuin kinshasalainen viemäriverkko.

Mutta siitähän minun oikeasti piti kertoa, että minulla on huomenna esiintyminen, Alvari Lumeen säestämä Psykoanalyyttinen torjuntanäytös. Jaa missäkö?

.

Tuntemattoman musiikin klubi

Aika: 22.1.2009, klo 21 alkaen.

Paikka: Davisto, Kuunkehrä 2, Espoo

Ohjelmassa:

-kuulas sarkio laptop extravaganza
-vuotesi
-alvari lume & jukka laajarinne

Muutoksia työrytmissä

Loppusyksystä lapsi alkoi anella itselleen pidempää eskaripäivää: ”Mä oon ainoa, joka haetaan jo yhdeltä.”

Kaikin puolin tervetullut ehdotus!

Olen nyt jo parin viikon ajan saanut tehdä täysiä työpäiviä.

Mikä muutos! Kaksinkertainen työaika merkitsee vähintään kolminkertaista tulosta, kun masiinan käynnistämiseen ja samuttamiseen kuluva aika jää suhteessa pienemmäksi. Ja puhun siis itsestäni, en tietokoneestani. Kiipeilytermein: säätökerroin on melkoisesti pienentynyt.

Fiilispuolella riittävän pitkät työpäivät merkitsevät nyt sitä, että kun perjantai-ilta koittaa, tunnen viikon mittaan saaneeni kirjoittaa tarpeeksi. Tervehdin viikonloppua iloiten enkä pakotettuna vastentahtoisena taukona. Jännä juttu. Ihan kuin tässä olisi taas saavutettu jonkinlainen miellyttävä uusi tasapainotila.

Mihin se nyt tipahti?

Olette varmasti huomanneet, etten ole viime aikoina sanonut täällä oikein mitään järkevää. Se johtuu ensi tiistain deadlinesta, johon saakka paahdan pää kuumana. Istun tässä koneen ääressä perseeni kipeäksi ja kuivaan silmäni punottaviksi rusinoiksi.

.

Työn alla oleva tekstini edustaa jonkin sorttista kirjallisuustutkimusta, filosofiaa ja eritoten esseistiikkaa. Ensimmäinen versio sisälsi runsaasti suoria sitaatteja sieltä sun täältä, joita olen kustantajan ehdottaman rakenneuudistuksen yhteydessä korvaillut parafraaseilla ja vihjauksilla, mikä taas on pakottanut rakentamaan kirjaan kunnollisen mutta silti häiritsemättömän viittauskoneiston.

.

Eilen viiteapparaatti kirskahti pahan kuuloisesti ja leikkasi kiinni. Etsiskelin yhtä pientä kadonnutta mutteria yli viiden tunnin ajan, ja jatkoin etsimistä vielä tänään. Löytyi! Tuossahan se oli, sivuilla 363-365! Miten minä en sitä heti ensimmäisellä kerralla nähnyt? Miten helpottunut olo.

.

Ja nyt taas takaisin töihin. Kerron myöhemmin keväällä tarkemmin, mistä on kysymys ja missä mennään.

Yötöitä satukokoelman parissa

Tapasin illalla kustannustoimittajani – karaoketähden – ja väänsin hänen kanssaan kättä baarissa. Metodinen oivallus: huppeli on hyvä tila editoida tekstiä. Pystyy tekemään epähumaaneja teloituksia, joihin ei selvin päin kykenisi.

Mutta kaikki ei ole vielä selvää. Aamuyöllä heräsin pohtimaan pikkuisteni kohtaloa. Missä järjestyksessä ja millaisina osastoina heidät on marssitettava kentälle, ja keitä on vielä suljettava komeroon – mahdollisesti ikuisiksi ajoiksi – jotta paraati näyttäisi olevan hyvässä muodossa, rivit suorassa?

Sophien valinta.

Kill your darlings.