Kun jotain tekstiä on pyöritellyt vuosikausia: kirjoittanut, purkanut, koonnut, kirjoittanut… alkaa se menettää merkityksiään, muuttua pelkiksi sanoiksi. Kaikki, mikä oli joskus olevinaan jotakin painavaa ja oivaltavaa, on kymmenennellä lukukerralla jotakin triviaalia ja tarpeetonta lätinää.
Viimeistelyvaiheessa on – lopulta – ajateltava ensisijaisesti lukijaa. Ehkä sekin on omiaan vieraannuttamaan tekijän. Juuri viimeistelyvaiheessa kirjan sivuilla tapahtuu tekijän kuolema, ajatusten muuttuminen esineiksi. Mutta se on tehtävä. Kirjailijan, kuten opettajankin, on tehtävä itsensä tarpeettomaksi.
* * *
P.S. Täällä Keskisuomalaisen Ruoalla ei saa leikkiä -arvio.
Jukka Laajarinne 
Arvoisa dosentti tarkoittanee, että joskus on ikään kuin päästettävä lapsi irti elämään omaa elämäänsä. Koulussa työ on paljon helpompaa kuin tutkijan tai kirjailijan: koulussa ikään kuin annetaan sitä tietoa ja taitoa, joskus jopa vapautta luovuuteen, tiettyinä annoksina, joita ei voi ylittää. Mutta kirjailijalla ei ole mitään ”opetussuunnitelmaa”, jossa määritellään mitä lukijalle tulisi tarjota. Suosittelen raakaa otetta: tämä saa kelvata, tehkää itte parempi!
Veikaisin, että toimii
Eikä mitään kaihomieltä, työ on valmis ja piste. Opettajalle tulee joka vuosi seuraava vuosikurssi ja kirjailijalle pälähtää päähän ajatus uudesta kirjasta!
Eli onnea ja menestystä tälle – ja sille seuraavalle työlle!
Tiedoksesi, että lainasin pätkän bloggauksestasi podcastissani käsikirjoituksen viimeistelystä. En minä siitä mitään nerokasta osannut sanoa, kunhan totesin, että oikeassa taidat olla.
Tammikuu44: Ennen kaikkea tarkoitan – luullakseni – sitä, että työ on tehtävä niin hyvin, että se tursuaa korvista ulos, eikä enää tiedä, miksi hommaan ryhtyi. Mutta toki myös tuota, että joskus sitten tulee valmista, ja se, minkä on tehnyt, leviää maailmalle kuin koululaiset kesälomalle. Ja silloin taas tietääkin.
Johanna: Kiitos tiedosta! Hyvä homma. Jos yhä käyttäisin hymiöitä, voisin tässä todeta, että tietenkin minä olen oikeassa.
Muumeja jäämme odottelemaan (siis minä ja useat persoonallisuuteni). Lisäksi mainittakoon, että hommasin tänään Varsinaisen kalavaleen, itselleni tietenkin!
Se Varsinainen kalavale kannattaa sitten lukea ennemminkin vitsikokoelmana kuin romaanina, ettei pety. Tai kollaasitekniikkakokeiluna, jota se myös on.