Olen jo pitkään suunnitellut kirjoittavani tänne yhdestä tärkeästä seikasta, mutta en ole saanut aikaiseksi. Nyt, kun asia on erityisen ajankohtainen, laitan sen sijaan linkin.
Toinen, aivan erilainen ajankohtaisuutinen ovat Topelius- ja Lydecken-palkintoehdokkaat. Onnittelut kaikille, tutuille taas aivan erityisesti!
Saamme toisinaan kuulla seuraavanlaisia arvostelmia:
”Kristinusko on upea asia. Valitettavasti vain syntiset ihmiset ovat turmelleet sen.”
”Kommunismi oli hieno aate. Ihmiset vain pilasivat sen.”
”Ei islamia voi syyttää siitä, että sitä käytetään väkivaltaisen politiikan välineenä.”
Väitän, että ylläolevat arvostelmat ovat yksinkertaisesti vääriä. Ismit ja ideologiat eivät nimittäin ole joitakin kauniita ja metafyysisiä visioita, joilla ei olisi yhteyttä käytäntöön. Aatteet eivät koskaan ole olleet erillään ihmisistä eivätkä ihmiset aatteista. Ismit eivät koskaan ole olleet kauniita ja puhtaita, vaan ne ovat aina olleet koosteita erilaisista vaikutteista ja vaikuttimista, ja ne ovat ottaneet konkreettisen olemuksensa käytänteinä. Viime kädessä ismien eettinen arvo ilmenee vain ja ainoastaan siinä, millaisina käytännön tekoina ne ilmenevät.
Islam ei ole väkivallaton rauhan uskonto niin kauan, kuin sen nimissä tehdään terrori-iskuja ja kivitetään syntisiä. Kristinusko ei ole rakkauden uskonto niin kauan, kuin sen nimissä alistetaan ihmisiä ja harjoitetaan erilaisia väkivallan muotoja, eikä kommunismi ole ollut vapauden ja tasa-arvon aate. Sama pätee ismeihin yleensäkin: ne eivät ole joukko kauniita ajatuksia vaan kuuluvat inhimillisen toiminnan kenttään: ne ovat sitä, mitä niiden kannattajat niistä tekevät.
Tietenkin nämä ismit ovat yhtä monimuotoisia kuin kannattajansa. Suomen tataarien islam on olennaiselta osin eri uskonto kuin Osama Bin Ladenin islam. Samoin on olemassa tasa-arvoa ajavia feminismejä, vastuullista kapitalismia ja niin edelleen. Keskeisin väitteeni tässä kirjoituksessa on, että uskontoja ja ideologioita voidaan arvioida sillä perusteella, millaista käyttäytymistä niiden opeista sikiää.
Jos päästämme uskonnon tai ideologian pälkähästä, koska sen puhdas ydin edustaa meille kaikkea hyvää, olemme tehneet virhearvion. Olemme valikoineet ytimeksi jotakin, joka ei ole aatteesta kuin pieni epäedustava pirstale, eikä se ole totuus asiasta.
Ja koska natsit ovat aina niin helppo vertailukohde… miltä kuulostaisi tämä:
”Kansallissosialismi oli hieno ekologinen ja pientä ihmistä arvostava aate. Harmi, että saksalaiset pilasivat sen.”
Mitä sitten voimme sanoa suurista aatteista ja laajalle levinneistä ismeistä? Ainakin sen, että ne ovat monimuotoisia. Islamia esimerkiksi ei voi totuudenmukaisesti paketoida sen paremmin ”rauhan uskonnoksi” kuin ”väkivallan uskonnoksikaan”, niin mukavaa kuin meistä kaikenlainen isojen asioiden lokeroiminen onkin.
Vielä hieman edellisestä aiheesta.
Kun profeetan seuraaja kuolee, hän herää puutarhassa, jonka alta purot virtaavat, ja jossa hänellä on seuranaan viehkeitä suurisilmäisiä kaunottaria, jotka eivät häntä ennen ole olleet kenenkään kanssa sillä lailla.
Koraanin paratiisikuvauksessa on mielestäni sitä jotakin, joka Raamatun tuonpuoleisesta puuttuu. Jos kerran luvataan ikuinen elämä, on painoa oltava myös sanalla elämä, se sijaan että lupailtaisiin jotakin epämääräisen ylistävää ties mitä Jumalan yhteydessä. Profeetta Muhammed on osunut asiain ytimeen, kun on halunnut pitää joukkonsa ruodussa. Kun hän ja muut rikkaat ovat vieneet kaikki naiset, jopa 14 naamaa kohden, on muille uskollisille pitänyt taata kompensaatio. Ja kun pimpin saaminen kerran on useimpien miesten elämän tarkoitus, on sen oltava olennainen osa myös paratiisin elämää. Se on itse asiassa kaikkein keskeisin Koraanin antama lupaus sen ohella, ettei paratiisissa tarvitse kärsiä janoa.
Sen edestä moni on valmis jokseenkin mihin tahansa, kuten historia osoittaa. On se vähän toista kuin abstraktihko ylistyselämä ja jumalyhteys uudessa Jerusalemissa, tai se epämääräisen perinteen välittämä kuva harpun rämpyttämisestä pilven longalla, joita kotoisa kristinuskomme tarjoilee.
Islamissa, kuten freudilaisuudessa, on tanatoksen vastavoimana juurikin eros eikä mikään agape. Se on murrosikäisten ja sitä vanhempien, ei lasten kaltaisten uskonto.
Jukka Laajarinne 