Saamme toisinaan kuulla seuraavanlaisia arvostelmia:
”Kristinusko on upea asia. Valitettavasti vain syntiset ihmiset ovat turmelleet sen.”
”Kommunismi oli hieno aate. Ihmiset vain pilasivat sen.”
”Ei islamia voi syyttää siitä, että sitä käytetään väkivaltaisen politiikan välineenä.”
Väitän, että ylläolevat arvostelmat ovat yksinkertaisesti vääriä. Ismit ja ideologiat eivät nimittäin ole joitakin kauniita ja metafyysisiä visioita, joilla ei olisi yhteyttä käytäntöön. Aatteet eivät koskaan ole olleet erillään ihmisistä eivätkä ihmiset aatteista. Ismit eivät koskaan ole olleet kauniita ja puhtaita, vaan ne ovat aina olleet koosteita erilaisista vaikutteista ja vaikuttimista, ja ne ovat ottaneet konkreettisen olemuksensa käytänteinä. Viime kädessä ismien eettinen arvo ilmenee vain ja ainoastaan siinä, millaisina käytännön tekoina ne ilmenevät.
Islam ei ole väkivallaton rauhan uskonto niin kauan, kuin sen nimissä tehdään terrori-iskuja ja kivitetään syntisiä. Kristinusko ei ole rakkauden uskonto niin kauan, kuin sen nimissä alistetaan ihmisiä ja harjoitetaan erilaisia väkivallan muotoja, eikä kommunismi ole ollut vapauden ja tasa-arvon aate. Sama pätee ismeihin yleensäkin: ne eivät ole joukko kauniita ajatuksia vaan kuuluvat inhimillisen toiminnan kenttään: ne ovat sitä, mitä niiden kannattajat niistä tekevät.
Tietenkin nämä ismit ovat yhtä monimuotoisia kuin kannattajansa. Suomen tataarien islam on olennaiselta osin eri uskonto kuin Osama Bin Ladenin islam. Samoin on olemassa tasa-arvoa ajavia feminismejä, vastuullista kapitalismia ja niin edelleen. Keskeisin väitteeni tässä kirjoituksessa on, että uskontoja ja ideologioita voidaan arvioida sillä perusteella, millaista käyttäytymistä niiden opeista sikiää.
Jos päästämme uskonnon tai ideologian pälkähästä, koska sen puhdas ydin edustaa meille kaikkea hyvää, olemme tehneet virhearvion. Olemme valikoineet ytimeksi jotakin, joka ei ole aatteesta kuin pieni epäedustava pirstale, eikä se ole totuus asiasta.
Ja koska natsit ovat aina niin helppo vertailukohde… miltä kuulostaisi tämä:
”Kansallissosialismi oli hieno ekologinen ja pientä ihmistä arvostava aate. Harmi, että saksalaiset pilasivat sen.”
Mitä sitten voimme sanoa suurista aatteista ja laajalle levinneistä ismeistä? Ainakin sen, että ne ovat monimuotoisia. Islamia esimerkiksi ei voi totuudenmukaisesti paketoida sen paremmin ”rauhan uskonnoksi” kuin ”väkivallan uskonnoksikaan”, niin mukavaa kuin meistä kaikenlainen isojen asioiden lokeroiminen onkin.
Jukka Laajarinne 
Tuo mitä sanoit natsien ekologia-aatteesta voi olla totta. Kuuntelin radiosta ei kovin kauan sitten ohjelmaa aiheesta. Natsit määräsivät ensimmäiset suojellut metsäalueet kansallispuistoiksi, vaikka sitä sanaa ehkä ei vielä käytettykään, joka tapauksessa niitä metsiä ei saanut käyttää.
Nuoriso, se Hitler-jugend, opetettiin kunnioittamaan luontoa, kaikenlainen roskaaminen oli ankarasti kiellettyä.
Ekologisuuteen voisi kaiken lisäksi kuulua fyysisen kulttuurin arvostus, ruumiinkulttuuri, ihmiset kasvatettiin urheilemaan yhtä hyvin kuin lukemaan saksalaisia klassikoita ja kuuntelemaan Wagneria (no, muitakin saksalaisia säveltäjiä, tottakai).
Että milloin sitten rupesi menemään vikaan? Antisemitismi voi hyvin ja oli hengissä kaikkialla Euroopassa, Saksa ei ollut poikkeus. Kalloja mittailtiin Suomessakin.
Sirpa Kähkösen viimeisimmässä romaanissa Neidonkenkä esitellään saksalaispoikia jotka ihailevat sekä kauniita vaaleita suomalaistyttöjä että upeata luonnonmaisemaa jossain Kuopion tietämillä.
Arvaukseni on että jossain vaiheessa kansallistunne menee överiksi ja aggressiiviseksi. Mutta en tiedä.
Olen tässä miettinyt sitäkin että mitähän hirveää syntiä modernismi oli mielestäni tehnyt, kun yhdessä muiden juuri aloittaneiden kirjallisuudenopiskelijoiden kanssa julistimme syvästi inhoavamme keskuslyriikkaa!
Puolueissakin, kunnon puoluejyrien kanssa, kohtaa tuon saman. Silloin ei ole väärää asiaa, johon puolue olisi osallistunut. Ja tarvittaessa, kuten Orwell kuvaa, kirjoitetaan historia aina uudelleen.
Tällä on, luullakseni, jotakin tekemistä ihmisen intohimoisuuden kanssa. Uskoakseen johonkin tarpeeksi, tehdäkseen jotakin, hänen on uskottava niskavillojaan myöten. Silloin ei ole väärää eikä oikeaa, on vain puolue jonka myötä syteen tai saveen.
Ja edellen, ehkä se juontaa jostakin tarpeesta kuulua joukkoon, mikä vie turvallisuuden kokemuksiin. Jopa siihen, että ollaan syyllisiä yhdessä, mikäli välttämätöntä.
En jaksanut lukea kuin hieman alkua. Aamukahvi menossa.
Kiinnitin huomiota aatteiden eettisyyteen. Voimmeko määritellä aatteille eettisen arvostatuksen? Voimmeko määritellä, että pallo on eettinen, mutta kuutio ei? Tai että lause kirjassa on eettinen, mutta toinen ei? Vai ovatko vain tekojen etiikat määriteltävissä? Vai omaavatko myös tekojen tuotokset eettisen arvomäärän?
Oma näkemykseni on, että vain teot ovat eettisyysasteikolla arvotettavia, siis myös puhe, sillä puhuminenkin on teko. Mutta vaikka kirjoitus on teko, itse kirjoitettu lopputuote on tehty esine, eikä sinänsä eettisyydeltään mitattavissa.
Ajatuksilla ei ole merkitystä, vain teoilla on.
Ripsa: Muistelisin jostakin Peter Englundin kirjasta lukeneeni Hitler-nuoresta, joka oli innoissaan ja puhdasmielisenä natsina liikenteessä… kunnes järkytyksekseen huomasi, että eihän tämä käytännössä olekaan sitä, mistä meille on puhuttu. Eli, todella, oli jopa erilaisia natsismeja.
HannaH: Tuossa on varmaan paljon totta. Uskoakseen täydesti johonkin ideologiaan on ehkä pakko tehdä väkivaltaa omalle todellisuudentajulleen. Ja sitten toisaalta juuri tuo usko on sitä, mikä siirtää vuoria, ja joka on ehkä nykyään harvinaisempaa kuin koskaan aikaisemmin. Voisinko esimerkiksi uskoa, että meillä nykyään olisi mikään vallankumous mahdollinen?
Anu: ”Etiikka” tulee sanasta ”eetos”. Se kytkeytyy nimenomaan käytäntöön. Ajatusten arvo ja merkitys voidaan mielestäni hahmottaa juuri sitä kautta, millaisessa suhteessa ne ovat tekoihin. Erilaiset ajattelutavat tuottavat erilaista toimintaa. Ja myös flegmaattisuus, ei-toimiminen, on käytäntö. Jos ajattelu ei tuota tekoja, voidaan se myös arvostella – juuri siksi, ettei se synnytä toimintaa.
Ei ihmiset mitään aatteita pilaa, monet aatteet ovat pilaantuneita jo syntyessään, ovat alkuaan hyvinkin pienen joukon valtapeliä. Niin pölhöä aatetta ei olekaan, etteikö se saisi kannattajia suurilla lupauksilla, ainoalla oikealla totuudella ja pelolla.
Ihmiset ovat pohjimmiltaan kilttejä, herkkäuskoisia pelkureita, jotka uskovat, että sota ja aseet ovat isänmaallisuutta, uskovat että erilaisuus on aina uhka, nielevät kakistelematta selviä vääryyksiä, kannattavat mitä milloinkin, viisaimmat ajattelijat pitävät mölyt mahassaan. Ihmisriepuja olemme suurin osa, suunsoittajia, kykenemättömiä mitään hienoja aatteita pilaamaan.
Voidaan tietysti sanoa, että ne jotka vaikenevat eli siis ne pelkääjät ovat yhtä syyllisiä kuin erilaiset aatteelliset johtajat, hyvä kortti ainakin näissä heilhitlermeilkosola -jutuissa. Jukka-hyvä, se rakentamasi lause, kansallissosialismista ja saksalaisten pilaamisosuudesta on kyllä pirullisen hauska huumorivitsi, nousi oikein hiukset pystyyn.
Ei taida olla kuin yksi aate, jossa heti kärkeen ei vedottu pelkoon: “Älkää peljätkö!” Ei sitäkään aatetta kai ihmiset perusteellisesti ole pilanneet, vaikka aatteen johtohahmot paavista alkaen pienempiin sauvankantajiin ovatkin ottaneet usein aseekseen pelon.
Vika näyttää siis aatteidenkin kohdalla olevan johdossa. Yksittäisistä filosofeista en mene sanomaan mitään. Tuskin heidän ajatuksistaan useimmiten on ollut mitään suurempaa haittaa.
On totta, että ismiä ei voida erottaa sen ilmenemismuodoista ja tulkinnoista – jokaiselle ismiin uskovalle oma tulkinta on tosi, oli se sitten fundamentalistinen tai maltillinen, ja muut tulkinnat katsotaan yleensä ”vääriksi”. Siten aborttilääkärin ampuva kristitty on ihan yhtä ”oikea” kristitty kuin perusluterilainen suomalaispappi.
Kuitenkin ismeissäkin voi olla sellaisenaan luettuna aidosti hyviä ajatuksia. Eikös Raamatussakin lue ”Älä tapa”? Varsin selkeä, ytimekäs ja yksiselitteinen lause, jossa minun mielestäni ei ole kauheasti tulkinnanvaraa. Silti se vain on osattu ohittaa ja mitätöidä sellaistenkin keskuudessa, joiden mielestä Raamattu on totuus.
Kansallissosialismia käsittelevä lause ei ollut vitsi. Se oli rinnastus kirjoituksen alkupuolella esitetyille kolmelle kirjoitukselle, tarkoituksenani osoittaa noiden kolmen lauseen onttous ja kelvottomuus. Jopa kansallissosialismissa oli ne hyvät ajatuksensa, mutta käytännössä aate osoitti paskuutensa jo alkumetreillä.
Aivan, ismeissä on aidosti hyviä ajatuksia. Kristinuskoakin voidaan tarkastella kristinuskon omilla mittareilla: sadostaan puu tunnetaan. Miten elävät kristityt ihmiset? Onko ismin hyvä voimakkaampaa kuin paha?
Tappamiskiellon kiertämiseen Raamattu antaa eväät ihan omasta takaa. Kirja on niin ristiriitainen, että viime kädessä se jättää aika lailla vapaat kädet tulkinnoille. Kristinusko onkin ennen kaikkea tulkintatraditioiden joukko; edes tiukimmat fundamentalistit eivät pääse eroon siitä, että joutuvat itse määrittämään kristillisyyttä.
”Kristinusko onkin ennen kaikkea tulkintatraditioiden joukko; edes tiukimmat fundamentalistit eivät pääse eroon siitä, että joutuvat itse määrittämään kristillisyyttä.”
Joo, mutta jos kristityille sanoo että tuo on vain sinun tulkintasi, vastaukseksi tulee diibadaabaa Jumalan Hengen pyhittämästä tiedosta sun muuta taikauskoista pöpinää. (Kiihko)uskovaisten kanssa on ihan turha yrittää keskustella tulkintojen oikeellisuudesta, heidän perustelunsa päätyvät aina siihen ”Mutta kun se vain on niin, koska Raamatussa/Koraanissa/Kirkkaan Yudhubluphin Kirjassa sanotaan niin” -epäargumenttiin.
Eipä silti, meistä jokainen muodostaa omat arvojärjestelmänsä samoilla täysin subjektiivisilla mekanismeilla, pohjautui ne johonkin järjestäytyneeseen ismiin tai ei. En halua vähätellä uskoa – en itsekään ole ateisti, ja ilmeisesti ihmisillä on jonkinlainen sisäsyntyinen tarve uskoa – mutta vaikka miten vahvasti uskoisi omaan jumalaansa/liinsa, pitäisi muistaa että se on aina vain ja ainoastaan henkilökohtainen näkemys. Jokainen saa ruoskia itseään sunnuntaisin tai meditoida kolme tuntia päivässä, mutta muilta sitä ei saa vaatia.
“Mutta kun se vain on niin, koska Raamatussa/Koraanissa/Kirkkaan Yudhubluphin Kirjassa sanotaan niin.”
Onkin syytä tuntea myös itse kyseiset kirjat ja traditiot, jos jostain syystä aikoo lähteä vääntämään peistä noista asioista. Eikä sekään riitä, mistä osoituksena ovat kaikki maailman teologiset kiistat, joihin ratkaisujen etsiminen näyttää tyypillisesti kestävän satoja vuosia tai pidempään.
Surullisia tapauksia uskossaan vahvat?
Robert Crumbin ”Genesis” on julkaistu suomeksi. Siis Ensimmäinen Mooseksen kirja sarjakuvamuodossa, piirtäjänä tunnettu vanha underground-rienari. Haastattelussa Crumb sanoi, että tunsi suurta houkutusta lisätä huumoria sekaan, mutta pidättäytyi. Ja katso: kun tehdään sovitus niin yksi yhteen kun vain mahdollista ilman tulkintoja, selityksiä tai kannanottoja, yhtäkkiä edessämme on ismi paljaana ja raadollisena, ristiriitaisena ja järjettömänä. Niin kuin Aamulehden kriitikko hyvin kiteytti: ”hävytön, paljastava ja kiinnostava kuvaus patriarkaatin vallankäytöstä juutalaisessa paimentolaiskulttuurissa”. Tämä sarjakuva pitäisi antaa käteen kaikille, jotka vetoavat Raamattuun – muodon avulla etäännyttäminen on yllättävän hyvä veto uudenlaiseen tekstin tarkasteluun.
Minä en niputtaisi uskontoja ja käytännön ideologioita ainakaan automaattisesti samaan osastoon. Esimerkiksi kommunismi vaikuttaa siltä, että aatteen kehittäjä on filosofoinut ja funtsaillut asiaa omassa kammiossaan ja lopulta kehittänyt omasta mielestään hienon tavan elää. Jos hänellä olisi ollut mahdollisuus testata asiaa käytännössä, olisivat epäkohdat tulleet esille ja aatteen eri osia olisi voitu kehittää eteenpäin.
Eli sitten kun on perustettu kommunistinen valtio ja otettu ohjekirja käteen suhtautumatta sen ajatuksiin kriittisesti, ovat asiat alkaneet mennä pieleen.
Minä uskon vilpittömästi että Marx ja hänen kumppaninsa ovat olleet oikeasti ”hyvän” asialla, mutta eivät ole osanneet ennakoida ja ennustaa mitenkä asiat tulevat todellisuudessa menemään.
Kristinusko sen sijaan perustuu lukuisiin eri kirjoituksiin, jotka on jossain vaiheessa kasattu yhdeksi kirjaksi. Lähtökohta aika erilainen. Ja kuten aiemmissa kommenteissa on todettu, sieltä löytyy ristiriitaisuuksia ja kaikenlaisia tulkintoja voidaan tehdä sen mukaan mikä kulloinkin tuntuu hyvältä.
Oliko sitten kansallissosialisteilla tällaista ohjesääntöä tai pyhää kirjaa, johon ideologia perustuu? Vastatkoon ken tietää.
Mitä diktatuurin yleisesti ottaen tulee, niin siinä on joitain toimivia puolia. Päätöksenteko on ainakin tehokasta, kun ei ole demokraattista byrokratiaa hidastamassa asioiden kulkua. Mutta siitä voi kai olla varma, että yksinvaltius _aina_ kaatuu viimeistään siihen, kun valta on turmellut ihmisen. Sellaista pyhimystä ja täydellistä ihmistä ei olekaan, joka pystyisi itsekseen päättämään asioista ilman että kuvaan tulee mukaan korruptio, oma vainoharhaisuus tai muuta sellaista. Ihminen ei luonnostaan sovi yksinvaltiaaksi. Ja ehkäpä samaa voidaan sanoa kommunismista; se vaatii täydellisiä, vain aina toisilleen parasta ajattelevia ja täysin tasa-arvoisia ihmisiä.
”Mitä diktatuurin yleisesti ottaen tulee, niin siinä on joitain toimivia puolia.”
Olen samaa mieltä. Eläisin mieluummin hyvän, viisaan diktaattorin alaisena kuin demokratiassa, jossa mikä tahansa kajahtanut ideologia voi päästä sanelemaan sääntöjä, jos vain osaa esittää asiansa massoille riittävän houkuttelevasti :p
Vaikka yksittäinen ihminen korruptoituu äärettömän helposti saadessaan diktaattorinvallan, uskon että hierarkisena laumaeläimenä ihmisille kyllä sopisi vahvan johtajan alaisena eläminen paljon luonnollisemmin kuin ”tasa-arvoinen” järjestelmä.
Ongelmana tietysti se, että tosimaailmassa hyvää diktaattoria on todella vaikea löytää…
JoS: Mitäpä tuohon lisäämään. Kiitos hienosta esimerkistä.
Jani: En näe esim. kommunismin ja kristinuskon eroa tuossa, missä sinä. Marxin taustalla oli esimerkiksi Hegel, Hegelin taustalla Adam Smith, Kant ja vaikka ketä. Tyypit ovat kirjoitelleet ja pähkäilleet ja ponnistaneet siltä pohjalta, mitä heitä ennen on tehty. Aivan kuten kristinusko syntyi useista eri kulttuuriperinnöistä.
Eikä kumpikaan aate jäänyt missään vaiheessa kammioihin. Muuten niistä ei voisikaan puhua ideologioina ja uskontoina. Kommunismi oli käytäntöä heti, kun Marx päästi ajatuksensa julkisuuteen, eivätkä Jeesuksen puheet olleet pelkkiä puheita. Eikä se kommunismi pysynyt ristiriidattomana ajatusrakennelmana, vaan sitä ovat kehitelleet edelleen niin monet tyypit, että se on yhtä lailla iso joukko erilaisia juttuja kuin Raamattukin.
Kommunistinen valtio voidaan nimenomaan nähdä empiirisenä kokeena, aatteen testaamisena käytännössä. Siihen oli mahdollisuuksia, ja niitä on käytetty. Jotkut kokeilut ovat onnistuneet paremmin kuin toiset. Jne.
Diktatuureista yms: Sanoisin, että kaikki inhimilliset hallintomuodot ovat täysin luonnollisia, täysin luonnollisten ihmisten muodostamia.
Järkevän hallitsemisen mahdottomuus johtuu (näin mutupohjalta) kenties siitä, että että meitä on liian paljon ja yhteiskunta on muuttunut käsittämättömän kokoiseksi. Ne vaistot ja ajattelutavat, jotka ovat olleet toimivia ja hyödyllisiä muutaman kymmenen yksilön ryhmissä, eivät tuota hyvää jälkeä 5 000 000 saatika 6 000 000 000 yksilön yhteisöissä.
Älkää rakkaat ihmiset ihailko niitä ”hyviä ja viisaita” diktaattoreita. Ei niitä ole eikä tule. Diktatuuri pysyy pystyssä vain tarkan valvonnan, salaisen poliisin, ankarien lakien ja rangaistusten, kidutusten, ihmisoikeuksien loukkauksen ja teloitusten voimalla. Kun huomaatte, että nettiyhteytenne eivät pelaa, olkaa tyytyväsiä: saattaa olla, että se ”hyvä ja viisas diktaattori” on ottanut ohjat käsiinsä!
Sitäpaitsi mitä vikaa nyt on siinä, että nämä massat ovat edes teoriassa tasa-arvoisina. sallitaan erilaisia mielipiteitä, yritetään antaa kaikille samanalainen peruskoulutus, yritetään jeesata heikommassa asemassa olevia?
Jukka: ”Diktatuureista yms: Sanoisin, että kaikki inhimilliset hallintomuodot ovat täysin luonnollisia, täysin luonnollisten ihmisten muodostamia.”
Tietysti tämäkin on totta. Absoluuttisesti katsoen kaikki ihmisen toimet etnisistä puhdistuksista lapsenmurhiin ovat luonnollista toimintaa, ja samoin on luonnon muokkaamien aivojemme tuottama ”korkeampi” käsityskykymme siitä, mikä ihanteellisesti ajatellen olisi ”oikein” – vaikka se olisi muiden viettiemme kanssa ristiriidassa.
”Älkää rakkaat ihmiset ihailko niitä “hyviä ja viisaita” diktaattoreita. Ei niitä ole eikä tule.”
Tuskin täällä kukaan on diktaattoreja ihaillut. Puhe oli täysin teoreettisesta ”hyvästä diktaattorista”, tiedostan kyllä että tosimaailmassa sellainen on käytännöllisesti katsoen mahdottomuus. Sitä paitsi jos ”hyvä diktaattori” alkaisi teloittaa ihmisiä tai rajoittaa heidän kommunikoinnin- ja ilmaisunvapauttaan esim. netin käytön estämisellä, hänhän ei enää olisi hyvä jne.
Hyvä Anu: olemme siis täysin samaa mieltä, että hyviä diktaattoreita ei ole, ei tule. Turha siis haikailla sellaista mitä ei ole. Kivaa!