Kategoria: Runous

Porvoon mitalla

Vai onko se ”Porvoon mitassa”? Äh se mitään mitallista ollut vaan hyvinkin vapaata. Mallons-klubi osoittautui tunnelmalliseksi ja muutenkin touhuun oikeanlaiseksi paikaksi. Yleisöä oli vähän, mutta se ei (ainakaan minua) haitannut. Ilkka Tahvanaisen Ajatuksia-sarja oli ihan tykkiä tavaraa, Rissasen Jaakon konekäännösteksti toimi livenä ihan hervottoman hyvin, Hertellin ja Koivumäen esitys eteni juuri niin laadukkaasti, kuin mitä olen tottunut odottamaan, ja niin edelleen, ja niin edelleen. Loppua kohti pidot vain paranivat, kun esitysten painopiste siirtyi improvisaation ja dadailun suuntaan. Intiimi tunnelma. Sitä en osaa sanoa, oliko jäljellä olevalla yleisöllä kivaa vai olivatko he vain kohteliaita. Kiitos kaikille, ja erityisesti organisaattorirunoilijapianovirtuoosi Tuukka Hämäläiselle.

* * *

Äiti soitti ja kertoi, että on jo saanut Ruoalla ei saa leikkiä. Odotan suurella mielenkiinnolla esineen konkretisoitumista omiinkin käsiini.

Pumppuvika: rakkaudesta ja kuolemasta

.

kohdatessamme

värinöitä

.

aiheutit rytmihäiriöitä

en nukkunut öisin

enkä herännyt aamuisin

.

yritin olla hauska

möläyttelin

läppävikainen

.

.

sydämessäni on sinulle aina

kammio

vasen

kardiologin paikkaama

.

merkitsin sen sinulle

elintenluovutustestamenttiini

ja pahoitteluni

.

muuta jaettavaa ei ole

.

Viime viikonlopun keikka

Lauantain slämit oli jotakin melkoista! Väkeä kuin tykillä ammuttuna (onko tämmöinen sanonta ihan oikeasti olemassa?). Reilusti yli satapäinen, tiukan keskittyneesti kuunteleva yleisö. Jos runous on marginaalia, niin tuolla marginaalin marginaalissa onkin poppia ja yleisön kiinnostus. Diggasin: eräitä Juho Niemisen runoja, Harri Hertellin ja Emppu Koivumäen esitystä, Eiríkur Örn Norðdahlin karheaa sonettia open mic -vaiheessa. Sekä valokuvia, jotka saavat jopa minut näyttämään karismaattiselta esiintyjältä:

Kuva: (c) Heini Pirilä
Kuva: (c) Heini Pirilä
Kuva: Heini Pirilä
Kuva: (c) Heini Pirilä

Rivien välit

.

Voit ääntää

Mmmh

seitsemän seitsemättä eri tavalla

Sanoa olennaisen rivien välissä

Tympeät ilmeet ja tyhjä katse: pidä jo turpasi kiinni, kiitos!

Ei kiinnosta yhtään.

Siellä se olennainen aina sanotaan

Rivien välissä

Mutta kuka?

ja siksi

Kuka osaa lukea nykyään? Rautalankaa,

rautalankaa! Sen ne kyllä sulattavat!

Moniko tämänkin löytää? Yksi vai kaksi? Vihjeitä kuitenkin riittää.

välien on oltava isot

.

Kirjailijaelämää

Vilkaisu kirjailijan hommiin.

Aloitetaan vaikka siitä, että Suomen Nuorisokirjallisuuden Instituutista tuli kutsu, johon vastasin myöntävästi. Olen nyt mukana Onnimanni-palkintoraadissa, johon kuuluvat lisäkseni Kaisa Ahvenjärvi, Jukka Lemmetty, Kaisu Mikkola ja Marja-Leena Mäkelä. Tehtävä on minulle luonnollisesti suuri kunnia.

Toinen uusälytön illanvietto on myös järjesteillä. Merkitkääpä kalenteriinne 9.5. klo 19. Paikkana ravintolalaiva Wäiski. Ohjelmatiedot täsmentyvät lähiviikkoina, mutta odotettavissa on ainakin absurdia runoutta, musiikkia ja avauksia. Sitä ennen minut voi bongata Galleria Jangvan Slameissa:

Mutta kyllä minä kaiken sivussa olen ehtinyt kirjoittaakin. Faabelikokoelmani Ruoalla ei saa leikkiä menee painoon parin viikon päästä ja jakeluun huhtikuussa. Eksistenssifilosofinen tutkielmani Muumit ja olemisen arvoitus ilmestyy syksyllä, ja sen kanssa olen nyt aina yhtä vaikealta tuntuvassa ”kill your darlings”-vaiheessa. Pitää poistaa pari kohtaa, joiden ydinpointti on, että kattokaapas, kun olen fiksu, tämmösenkin hoksasin. Niitä kohtia kun kirja ei oikeastaan kaipaa.



(H)aamukirjoitus

Jotkut aloittavat päivänsä kirjoittamalla mitä sattuu, ja siitä on kuulemma jotain apua. Kokeillaanpa.

Täytin tänään vuosia. Olen ilmeisesti jo luovuttanut tässä eloonjäämiskamppailussa, kun asia ei enää tuntunut erityisen pahalta. Jos kuitenkin alkaa tuntua pahalta, niin onneksi tämä päivä on muuten varattu filosofisen praktiikan koulutusohjelmalle ja ymmärtääkseni ainakin osin stoalaisuudelle. Kriittisessä korkeakoulussa.

Jelinekiä lukiessani olen ollut kirjailijan tyylistä ihmeissäni: semmoista surrealistista runoa romaanimuodossa. Miten se sen tekee? Aivan kuin Jelinek kirjoittaisi täysin harkitsematonta automaattikirjoitusta, joka vain pysyy tiukasti asiassa. Tätä pohtiessani keksin (itselleni) uuden metodin kirjoittaa runollista proosaa: Kirjoitetaan ensin tarinaraakile, miksei yhtä hyvin lyhytsanainen essee. Sitten lihat luiden ympärille: otetaan jokainen lause tai virke omaan käsittelyynsä ja annetaan niihin tulla täysin pohtimattomia mielleyhtymiä. Tulisikohan hyvää tavaraa? Missäköhän välissä ehdin kokeilla.

Kirjalle pitäisi keksi nimi viimeistään ylihuomenna, koska ennakkomarkkinointi on alkamassa.  Aloitanpa ennakkomarkkinoinnin minäkin. Kirjan työnimi oli Muumipeikko ja eksistenssi, ja se ilmestynee Atenan julkaisemana syksyllä.

Mutta nythän minun pitääkin jo lopettaa.