Avainsana: Espoo

Ravintola Laila – intialaista ruokaa Olarissa

Olarin vanha keskus eli Ylä-Olari on vuosikymmenien kuluessa menettänyt paljon palvelujaan: kioskit, ruoka- ja lelukaupat ovat kadonneet, kun toiminnan painopiste on siirtynyt Kuitinmäkeen, josta se on hiljalleen karkaamassa isoihin ostamislaitoksiin Länsiväylän suuntaan.

Mitä Ylä-Olariin on jäänyt? Päiväkodit, kampaamot ja perinteikäs kaljapaikka Olarius tulevat mieleen, ja pari vuotta sitten Simo Järvisen aukion kylkeen perustettu pizza- ja kebabpaikka tuntuu myös vakiinnuttaneen asemansa. Tämä on se Suomalaisen lähiön tavallinen tarina: pizzaa ja olutta.

Aukion nurkalla on liiketila, jossa on yritetty ruokaravintolaa jos toistakin. Ravintoloitsijat ovat olleet mukavia ja ystävällisiä, ruoan taso on vaihdellut, mutta yksikään ei ole menestynyt. Toisiaan seuranneiden Mr. Supen ja Rokan eliniät jäivät puoleen vuoteen. Nyt on paikalla jälleen uusi yrittäjä.

Ravintolan nimi on Laila. Kirjoitan tämän blogauksen puhtaasti itsekkäistä syistä: siellä tarjoillaan Olari-Kuitinmäki-tienoon paras ruoka, enkä toivoisi sen vaipuvan edeltäjiensä tavoin unholaan.

Lailan listalta löytyy tavanomaisten lehtipihvien, pizzojen ja salaattien lisäksi laaja valikoima intialaista ruokaa. Tämä on mitä tervetullein lisä seudulle. Annokset on lähtökohtaisesti maustettu melko miedosti, joten intialaisen ystävän kannattanee erikseen mainita, että toivoo annoksensa tulisena. Kylkeen tulee salaattia, naan-leipää, riisiä ja raitaa. Salaatti, joka on yksi ravintolan laadun paljastavimmista tuotteista, on ollut aina freesiä ja vasta pilkottua: ei ainuttakaan edes reunaltaan tummunutta salaatinlehteä. Ruoka on ollut maukasta, lounasannosten hinta kahdeksan euron luokkaa. Huomattakoon, että ravintola Lailalla on myös A-oikeudet; mitäpä olisi illallinen ilman viinilasia?

Tästä kaikesta huolimatta olen saanut aterioida Lailassa lähes yksin, ja tänään paikan pitäjän kanssa kuulumisia vaihtaessani sain huolestuneen ilmeen säestämän toteamuksen: ”On ollut hiljaista.”

Hyvä olarilainen: käy ihmeessä kokeilemassa! Eikö olisi mukavaa, jos meidänkin nurkillamme olisi ihan oikea ruokaravintola? Ja jos vanhan Olarin palvelutasolla on sinulle mitään merkitystä, kerro naapureillekin.

Lounas

Kun kävelee meiltä ensin Isolle Omenalle ja siitä sitten Länsiväylän reunaa pitkin Hankoa kohti, alkaa vastaan tulla vesakkoa ja vähän isompaakin puuta kasvavia kivijalkoja ja kivimuureja. Lehtipuupainotteinen kasvillisuus tuo mieleen Keski-Euroopan, mikä täyttää sydämen nostalgialla.

(Klikkaa kuvat isommiksi.)

Voisi kuvitella, että kun jälleen näkee luonnon valtaamia entisiä ihmisrakenteita, tulisi hyvä ja toiveikas mieli, samanlainen kuin vuosi sitten Keimolassa, mutta ei, tunnelma on jokseenkin tismalleen päinvastainen. Keimolassa luonto oli vallannut tilaa autoilulta. Länsiväylän (ja muidenkin Helsingin ulosmenoväylien) ympäristön on sen sijaan vallannut autoilu, ja kasvillisuus on vain löytänyt siitä kupeesta pienen reservaatin.

Nämä maisemat ovat tragedia. Maataloja, kesäpaikkoja, omakotitaloja on jäänyt nopeuden alle. Täällä on asunut ihmisiä, täällä on eletty. Nämä ovat olleet koteja. Jotka kaikki ovat muuttuneet asuinkelvottomiksi, lahonneet, tuhoutuneet hylättyinä. Raunioiden ja autiotalojen vyöhyke väylän varrella jatkuu ties mihin asti.

Visuaalisen ja akustisen maiseman välinen kontrasti on jyrkkä, suorastaan ristiriitainen. Silmin katsottuna maisema näyttää surumielisyydessäänkin idylliseltä, siinä on suorastaan fantastista rauhaa, mutta muutaman kymmenen metrin päästä ohi jyrisevät 50 000 autoa vuorokaudessa tuottavat sietämättömän pauhun. Tämä on kaikessa kauneudessaan luotaantyöntävää seutua.

Kuin saastaisen viemärin vihreää levää kasvavat seinät.

Menneitä ja tulevia rakenteita Leppävaarassa

Kun katselen eilen ottamiani bunkkerikuvia, vertautuvat ne mielessäni erinäisten tietokonepelien ja scifi-kauhuelokuvien sekä maalaustaiteen estetiikkaan. Tämä paljastaa maailmani epäaitouden tai kauniimmin sanottuna sen, miten kulttuuri (tässä tapauksessa viihde) läpäisee kaiken ajatteluni. Me emme enää vertaa kuvia todellisuuteen vaan todellisuutta kuviin.

Klikkaa kuvat isommiksi.

Espoon hämärä puoli

Kirjoitin taannoin jutun Espoon science fiction ja fantasiaseura ESCin julkaisemaan Fantastinen Espoo -matkaoppaaseen.  Nyt olen kirjasen myös lukenut ja tunnen lopulta päässeeni jyvälle siitä, mistä se nyrjähtänyt ja eksynyt tunne oikein tulee, etten ole täällä aivan kotonani.

Jos haluat nähdä Espoon Länsikylän, se onnistuu parhaiten Leppävaaran urheilupuiston viereisellä pellolla torstaisin klo 13:00-16:14…

Fantastinen Espoo esittelee hyvin tunnettujen kaupunginosien väleihin ja ulkopuolelle sijoittuvia kohteita ynnä luo katsauksia kaupunkimme unohdettuun ja aiemmin löytämättä jääneeseen historiaan ja arkkitehtuuriin sekä parhaisiin ravintoloihin ja ostospaikkoihin. Kummallisuuden taso vaihtelee vihjauksenomaisista outouksista kummituslegendoihin ja parhaissa paikoissa aivan nyrjähtäneeseen maantieteeseen. Aivan jokainen kirjan kappale ei hykerrytä oivaltavuudellaan tai tyylillään, mutta joka kirjoituksessa on koukkunsa. Teoksen parhaimmistoon kuuluu esimerkiksi Jussi Katajalan artikkeli Espoon Länsikylästä. Samaten Boris Hurtan visio viranomaisten harjoittelualueeksi rakentamasta ja sittemmin hylkäämästä Kultaisesta kolmiosta toimintakelpoisine pontikkatehtaineen ja salakapakoineen vetää naamani viistoon hymyyn.

Sympaattinen pieni julkaisu kannattanee lukea tipoittain. Tai sitten epäjärjestyksessä: pakettia elävöittävät matkakertomukset ovat kaikki päätyneet kirjan loppuun, vaikka niitä olisi ehkä kaivattu alku- ja keskivaiheillekin letkeyttämään muuten kovin asiapitoista sisältöä.

Kirja on, paitsi Espoon (para?)psykomaantieteellisen tutkimuksen tärkeä merkkipaalu, myös inspiroiva osoitus siitä, mihin kaikkeen vinkeään nykyistä julkaisutekniikkaa voi käyttää. Mahdollisuuksia piisaa!

Koulujen romutussuunnitelma Espoossa

Espoon kaupungin talousvirkamiehet ehdottivat hiljattain 10 % leikkauksia opetustoimeen.

Kävin eilen Tapiolan koululla kuulemassa lisää asiasta.

Tilanteeseen voi tutustua täällä. Maanantaina mielenosoitukseen!

Asiasta oli jo noussut riittävä älämölö, jotta tuli selväksi, että 10 % leikkauksiin ei voida mennä. Kaupunginjohtajan tämänhetkinen ehdotus on kolme prosenttia.

Mankkaan koulun rehtori Lasse Utti esitti konkreettisesti, mitä kolmen prosentin vähennykset merkitsevät espoolaisessa koulussa, joka on jo viime vuosina joutunut leikkaamaan jokseenkin kaikki rönsyt, jotka leikattavissa ovat: enää voidaan ottaa ainoastaan opetuksesta. Tämä tarkoittaa isompia ryhmäkokoja uusille oppilaille, valinnaisuuden karsimista sekä tukiopetuksen lopettamista (vaikka tukiopetuksen tarve samalla kasvaa).

Alun perin ehdotettu 10 % leikkaus olisi ollut täyskatastrofi. On selvää, että virkamiehet, jotka ehdotuksen tekivät, eivät tiedä ollenkaan, millaisen systeemin asioita hoitavat. Aivan kuten jotkut kenraalit ensimmäisessä maailmansodassa eivät ensinkään ymmärtäneet, mitä edempänä rintamalla tapahtui: monissa taisteluissa tuhottiin järjettömät määrät ihmisiä yrityksissä, jotka olivat jo ennalta epäonnistumaan tuomittuja.

Jos Espoolla ei olekaan rahaa koulutukseen, on sitä konsulttibisnekselle jaettavaksi. Efeko Oy onkin auliisti antanut selvityksensä, jonka mukaan 20% leikkaukset peruskoulutukseen ja peräti 30% leikkaukset päiväkotitoimintaan ja esikoulutukseen eivät vähennä asiakastyytyväisyyttä.

Missä ihmeen maailmassa nuo oikein elävät?

Samassa kuin Markus Torkki (kok.), joka isänä, kokemuksen syvällä rintaäänellä toteaa, että hänen lastensa koulut ovat hyviä ja turvallisia? Tiedoksi vain sinnekin päin, että Espooseenkin mahtuu aika monenlaista koulua. Sinne Pohjois-Espooseenkin.

Kaikki kaupunginvaltuutetut, jotka mielipiteitään ilmaisivat, olivat Torkkia lukuunottamatta (rehellisyydestä irtopiste!) hellyttävän yksimielisiä siitä, että ”opetuksesta ei leikata”. Sanavalintoja ja kokonaiskeskustelua ammattivalehtelijan silmin täsmälukiessani joudun kuitenkin toteamaan: ei aivan vakuuttanut. Syntyi ikävä vaikutelma, että koulujen budjetteja ollaan joka tapauksessa typistämässä, mutta tarkemmat kohdennukset jätetään rehtoreille. Jälkikäteen päästään sanomaan: koulut tekivät sen itse.

Ja mikä parasta: siinä vaiheessa, kun tämän hetken alakoululaiset ovat niin isoja, että voivat alkaa ammuskella toisiaan, ovat tilanteesta vastuulliset poliitikot jo eläkkeellä.

Markku Sistoselle (sos.dem.) erityiskiitos vaikka ison puolueen edustaja onkin. Taisi olla ainoa, joka uskalsi sanoa, että jo tänä vuonna asiassa on harjoitettu huonoa politiikkaa (joka on, aivan todella, näkynyt), ja ettei sitä tule jatkaa. Samoin Seppo Sonteri (pers.) tuntui olevan kysymyksen tasalla. Ovatkin molemmat joskus työskennelleet kouluissa.

Mutta yhtä asiaa en tajua.

Jos muka raha on niin tiukassa, niin miksei sitä yksinkertaisesti kerätä enemmän? Espoossa on hyvätuloista väkeä eikä kunnallisveroprosentti ole toistaiseksi suunnitellun korotuksen jälkeenkään vielä edes maan keskitasoa.

Eikun hei, ymmärränkö sittenkin?

Voisiko tällä olla jotain tekemistä sen kanssa, että valtuustossa on kokoomusta yli tuplaten niin paljon kuin seuraavaksi isointa puoluetta?

Espoolle kehuja EVAlta

Espoo saa EVAlta kiitoksia. EVA-raportti näkee pahana sen, miten kaupungit käyttävät suojattua asemaansa väärin: tuottavat verorahoilla palveluja asukkailleen. Sen sijaan tulisi avautua markkinoille. Korkea ulkoistamisaste on EVAn konsulttien silmissä hyvän talouden indikaattori.

Raportissa kerrotaan esimerkiksi seuraavaa:

    ”Espoo ei ole läsnä kansallisesti tai kansainvälisesti kilpaillussa teollisessa toiminnassa, vaan on irtaantunut näistä toiminnoista pyrkien optimoimaan omistustensa arvoa. Näitä varoja rahastoidaan ydintoimintojen, etenkin peruspalveluiden, kehittämisen turvaamiseksi.”

Mitä tämä EVAn kehuma ulkoistaminen ja peruspalveluiden kehittämisen turvaaminen käytännössä tarkoittavat?

Esimerkiksi sitä, miten Espoo möi energiantuotantonsa. Myyntirahoilla ostettiin osakkeita, joiden arvo ei ole noussut läheskään yhtä paljon kuin energiatuotannon. Sama suomeksi: menetettiin tarpeellisen kunnallispalvelun hallinta ja siihen päälle hävittiin kaupoissa.

Esimerkiksi sitä, miten useiden päiväkotien ruoanlaitto ulkoistettiin. Ruoka tuleekin päiväkoteihin nykyään jäähtyneenä, erityisruokavalioita ei kyetä ottamaan huomioon ja päiväkotien keittiöissä keitetään nyt hätäpuuroa oikean ruoan asemesta.

Samaa tehdään toki muuallakin. Lyhyen ajan sisällä olen kuullut peräti neljästä koulusta, joiden siivous on äskettäin kilpailutettu isoille tehokkaille siivousfirmoille, ja siivouksen laatu on välittömästi romahtanut.

Kaikessa tässä kilpailuttamisessa ja tehostamisessa on unohdettu yksi ihan olennainen juttu: se halvin tuote on vain harvoin erityisen hyvä. EVA taas on unohtanut, etteivät kilpailu ja yksityistäminen ole itseisarvoja, ja kunnan voi olla joskus hyvinkin edullista omistaa toimintoja, joiden parissa joutuu kuitenkin puuhaamaan.