Avainsana: Koulu

Vanhemmat vs. opettajat

Kesälomien loppuun onkin saatu uutisen aihe: vanhemmat asettavat opettajille ja koululle epärealististisia vaatimuksia.

Toisinaan kodin ja koulun yhteistyö muuttuukin yhteydenpidosta yhteenotoksi. Osa vanhempien vaatimuksista on toki täysin pimeitä, ja joskus mokailevat opettajat (omallekin opettajan uralleni osui myös niitä hetkiä, joista en ole erityisen ylpeä – aivan kuten vastaavia hetkiä on osunut kaikille muillekin elämänalueille). Laajempaa vastakkainasettelua en kuitenkaan vanhempien ja opettajien välillä nähnyt.

Mikäli isompaa konfliktia on kehitteillä, luulen seuraavassa sitaatissa sanotun jotakin keskeistä:

”Opetusalan ammattijärjestön mukaan vanhemmat unohtavat välillä, että luokassa on oman lapsen lisäksi parikymmentä muuta oppilasta. Opetusalan ammattijärjestön (OAJ) puheenjohtaja Olli Luukkainen sanoo, että yksilöllisten tarpeitten ja vaatimusten maailma on iskemässä kouluihin aiempaa voimakkaammin.”

Yksilöllisten tarpeitten maailma on kirjattuna jo perusopetuslakiin: koulun olemassaolo perustellaan lapsen edulla:

2 § Opetuksen tavoitteet

Tässä laissa tarkoitetun opetuksen tavoitteena on tukea oppilaiden kasvua ihmisyyteen ja eettisesti vastuukykyiseen yhteiskunnan jäsenyyteen sekä antaa heille elämässä tarpeellisia tietoja ja taitoja. Lisäksi esiopetuksen tavoitteena on osana varhaiskasvatusta parantaa lasten oppimisedellytyksiä.

Opetuksen tulee edistää sivistystä ja tasa-arvoisuutta yhteiskunnassa sekä oppilaiden edellytyksiä osallistua koulutukseen ja muutoin kehittää itseään elämänsä aikana.

Opetuksen tavoitteena on lisäksi turvata riittävä yhdenvertaisuus koulutuksessa koko maan alueella.

3 § kertoo vielä seuraavaa:

Opetus järjestetään oppilaiden ikäkauden ja edellytysten mukaisesti ja siten, että se edistää oppilaiden tervettä kasvua ja kehitystä.

Ihmisyyteen kasvaminen, eettinen vastuukyky, sivistys ja itsensä kehittäminen ovat olennaisesti muuttuneet 50-luvulta. Koululaitos sen sijaan ei ole. Kun opettaja joutuu kontrolloimaan 25 oppilaan ryhmää, voidaan olla takuuvarmoja siitä, että koulussa ihmisyyteen kasvaminen tarkoittaa edelleen hiljaa olemista, eettinen vastuukyky käskyihin alistumista ja itsensä kehittäminen itsensä kuolettamista. Tämä ei ole opettajan vika. Opettaja varmasti haluaisi tukea yksilöllisyyttä, luovuutta ja yhteiskunnan kaipaamaa innovatiivisuutta, mutta opetusjärjestelyt tarjoavat tähän valitettavan vähän mahdollisuuksia. Oppilaan ikäkausi kyetään huomioimaan mutta muut edellytykset jäävät vähemmälle tilanteessa, jossa 45 minuutin oppitunnista yksilöllistä ohjausta voi antaa teoreettisesti optimaalisissa olosuhteissa korkeintaan 2 minuuttia per oppilas – oletuksena siis, ettei kenellekään tarvitse puhua yhteisesti mitään eikä järjestyksenpitoon tai vastaaviin käytännön säätämisiin tarvitse lainkaan kuluttaa aikaa.

Rakentava ehdotus vanhemmille: jos haluatte lapsellenne yksilöllistä opetusta, opettakaa häntä kotona.

Koulujen romutussuunnitelma Espoossa

Espoon kaupungin talousvirkamiehet ehdottivat hiljattain 10 % leikkauksia opetustoimeen.

Kävin eilen Tapiolan koululla kuulemassa lisää asiasta.

Tilanteeseen voi tutustua täällä. Maanantaina mielenosoitukseen!

Asiasta oli jo noussut riittävä älämölö, jotta tuli selväksi, että 10 % leikkauksiin ei voida mennä. Kaupunginjohtajan tämänhetkinen ehdotus on kolme prosenttia.

Mankkaan koulun rehtori Lasse Utti esitti konkreettisesti, mitä kolmen prosentin vähennykset merkitsevät espoolaisessa koulussa, joka on jo viime vuosina joutunut leikkaamaan jokseenkin kaikki rönsyt, jotka leikattavissa ovat: enää voidaan ottaa ainoastaan opetuksesta. Tämä tarkoittaa isompia ryhmäkokoja uusille oppilaille, valinnaisuuden karsimista sekä tukiopetuksen lopettamista (vaikka tukiopetuksen tarve samalla kasvaa).

Alun perin ehdotettu 10 % leikkaus olisi ollut täyskatastrofi. On selvää, että virkamiehet, jotka ehdotuksen tekivät, eivät tiedä ollenkaan, millaisen systeemin asioita hoitavat. Aivan kuten jotkut kenraalit ensimmäisessä maailmansodassa eivät ensinkään ymmärtäneet, mitä edempänä rintamalla tapahtui: monissa taisteluissa tuhottiin järjettömät määrät ihmisiä yrityksissä, jotka olivat jo ennalta epäonnistumaan tuomittuja.

Jos Espoolla ei olekaan rahaa koulutukseen, on sitä konsulttibisnekselle jaettavaksi. Efeko Oy onkin auliisti antanut selvityksensä, jonka mukaan 20% leikkaukset peruskoulutukseen ja peräti 30% leikkaukset päiväkotitoimintaan ja esikoulutukseen eivät vähennä asiakastyytyväisyyttä.

Missä ihmeen maailmassa nuo oikein elävät?

Samassa kuin Markus Torkki (kok.), joka isänä, kokemuksen syvällä rintaäänellä toteaa, että hänen lastensa koulut ovat hyviä ja turvallisia? Tiedoksi vain sinnekin päin, että Espooseenkin mahtuu aika monenlaista koulua. Sinne Pohjois-Espooseenkin.

Kaikki kaupunginvaltuutetut, jotka mielipiteitään ilmaisivat, olivat Torkkia lukuunottamatta (rehellisyydestä irtopiste!) hellyttävän yksimielisiä siitä, että ”opetuksesta ei leikata”. Sanavalintoja ja kokonaiskeskustelua ammattivalehtelijan silmin täsmälukiessani joudun kuitenkin toteamaan: ei aivan vakuuttanut. Syntyi ikävä vaikutelma, että koulujen budjetteja ollaan joka tapauksessa typistämässä, mutta tarkemmat kohdennukset jätetään rehtoreille. Jälkikäteen päästään sanomaan: koulut tekivät sen itse.

Ja mikä parasta: siinä vaiheessa, kun tämän hetken alakoululaiset ovat niin isoja, että voivat alkaa ammuskella toisiaan, ovat tilanteesta vastuulliset poliitikot jo eläkkeellä.

Markku Sistoselle (sos.dem.) erityiskiitos vaikka ison puolueen edustaja onkin. Taisi olla ainoa, joka uskalsi sanoa, että jo tänä vuonna asiassa on harjoitettu huonoa politiikkaa (joka on, aivan todella, näkynyt), ja ettei sitä tule jatkaa. Samoin Seppo Sonteri (pers.) tuntui olevan kysymyksen tasalla. Ovatkin molemmat joskus työskennelleet kouluissa.

Mutta yhtä asiaa en tajua.

Jos muka raha on niin tiukassa, niin miksei sitä yksinkertaisesti kerätä enemmän? Espoossa on hyvätuloista väkeä eikä kunnallisveroprosentti ole toistaiseksi suunnitellun korotuksen jälkeenkään vielä edes maan keskitasoa.

Eikun hei, ymmärränkö sittenkin?

Voisiko tällä olla jotain tekemistä sen kanssa, että valtuustossa on kokoomusta yli tuplaten niin paljon kuin seuraavaksi isointa puoluetta?

Laitokseen

Vein tyttäreni kouluun, ja nyt on hieman sekasortoinen mielentila.

Oppiihan siellä kaikenlaista tärkeää.

Koulua vai elämää varten? kysyttiin joskus. Vastakysymys: Mitä eroa näillä on, jos koulussa istutaan vähintään yhdeksän, monessa tapauksessa kymmeniä vuosia?

Ja onhan siellä niitä kavereita, hyvässä lykyssä myös hyvä meininki.

Mutta. Kun näin luokkahuoneen pulpettisulkeiset, joihin lapset on istutettu siisteihin riveihin ja sarakkeisiin, välimatkalla toisistaan erilleen, valtasi kuvotus mieleni. Tuolla tavallako ne joutuvat istumaan tunnista ja päivästä toiseen, kuukausia, vuosia? Tilajärjestely ei peittele sitä tosiseikkaa, että kyseessä on myös kasvatuslaitos, vapaiden sielujen tuhoamiskeskus.

Tahtoisin hyökätä takaisin ja pelastaa hänet sieltä.

En kuitenkaan tee sitä, ja minusta tuntuu, että olen pettänyt sen, jota eniten rakastan.

Toivon vain, että jotakin jää eloon.

Ja onhan sekin totta, että monet nykyaikaiset opettajat ovat kivoja, ja että koulussa annetaan myös luovuutta edistäviä virikkeitä. Onhan? Sanokaa, että on!