Avainsana: Kitsch

Edistymisraportti & viimeiset Gotlanti-jutut

Oikeastihan tuolla residenssijaksolla kertyi mieleen niin paljon kaikkea, että siitä riittäisi kerrottavaa ja näytettävää vaikka kuinka pitkäksi aikaa, enkä malttaisi millään lopettaa. Tämä siitä huolimatta, että työskentelin huomattavasti tavanomaista tehokkaammin ja sain jopa romaanikässärini ensimmäisen raakaversion valmiiksi. Ensimmäisen version valmistuminen on tärkeä ja miltei juhlava rajapyykki kirjan kirjoittamisessa, vaikka sitä hommaa onkin jäljellä ihan samperin paljon.

Nyt on myös hyvä pitää pientä taukoa, lueskella asiaankuulumatonta kirjallisuutta, ulkoilla ja sen semmoista. Kirjailija sisälläni on pidettävä kurissa, jotta se kestäisi pidempään ja kenties vain paranisi sen sijaan, että se väsyttäisi itsensä ja hyytyisi. Kuulostaako helpolta? No, sitä se ei kuitenkaan ole: eilenkin, kun kävin kirjastossa, kirjailija lainasi kaksi lähdeteosta seuraavaa romaaniaan varten. Näpit irti niistä!

Mieleni tekee jakaa Gotlantilaista katutaidetta kanssanne. Ensimmäinen kosketus aiheeseen tuli itse asiassa jo mantereen puolella, Nynäshamnissa. Kuten olen ennenkin sanonut, Ruotsissa kaikki on parempaa – jopa vessan seinään sutaistut tagit:

Eräs Visbyn tunnistettavimmista tekijöistä on petolintutarroja taiteileva PTAK. Tässä muutama otos:

Myös Sneak-nimellä toimiva taiteilija erottui tyylillisesti muista. Materiaalivalinnoissa Sneakilla on vielä parantelemista, sillä kaikki hänen teoksensa eivät ole kestäneet säätä kovinkaan hyvin.

Seuraava tupakkavalistuskampanja herätti minussa paitsi hilpeyttä, myös ajatuksia:

Lopuksi vielä jotakin aivan muuta.

Hyvää juhannusta!

Auringonlaskuja

Jätin perheeni (tilapäisesti vain) ja vetäydyin Gotlantiin kirjoittamaan. Toissapäivänä työhuoneeni ikkunasta avautui auringonlasku, joka oli psykedeelisintä, mitä olin koskaan nähnyt (jos psykedeelisiä taideteoksia ei oteta huomioon). Toiveikkaasti ajattelin, että kaikki auringonlaskut ovat täällä samanlaisia, ja niinpä eilen illalla kyttäsin tapahtumaa kameran kanssa oikein isolla vimmalla. No, eivät ne ole. Auringonlaskut ovat kaikki erilaisia. Kyllä se eilinenkin vähän kemiallisten aineiden varassa tehdyltä näytti, muttei läheskään yhtä hurjalta kuin se edellinen. Kuvat tulivat kamerasta tällaisina:

Koska auringonlaskuista on tullut tämmöinen jännitysnäytelmä, en halunnut menettää tämäniltaistakaan kokemusta. Nyt ei ollut sitä hippimeininkiä, mutta kitschiä sitäkin enemmän. Ei jälkikäsittelyä.

Kitsch ja Ikuisuus

Olemme varmasti kaikki joskus törmänneet Milan Kunderan ajatukseen, jonka mukaan ”kitsch on paskan absoluuttinen negaatio.”

Kunderan tapaan käsitetty kitsch on siis yhtenevä platonilaisen hyvien ja puhtaiden ideoiden todellisuuden kanssa, josta lika ja saasta puuttuvat (ks. esim. Platon: Parmenides).

Eräänä kitschin ilmentymänä voimme tarkastella vaikkapa Disney-piirrettyjä. Niissä ihmiset, erityisesti päähenkilöt, ovat kauniita ja täydellisiä. He eivät käy huussissa. He ovat hoikkia ja terveitä, ihohuokosia vailla. Hyvä ja paha ovat konkreettisia ja selkeitä ideoita, ja vieläpä niin, että platonistisessa disneytodellisuudessa rakkaus, uutteruus, nöyryys ja rohkeus kukoistavat pahan kadotessa lopulta olemattomiin. Disney-kitschissä maailma on ideaalinen, sellainen kuin sen pitäisi olla.

Monet – minä mukaanluettuna – kokevat suuria tunteita ja liikutuksen hetkiä Leijonakuningasta, Liloa ja Stitchiä tai Pientä merenneitoa katsellessaan. Eräs koetuista tunteista on viiltävä kauneuden ja hyvyyden kaipuu: miksi minun todellisuuteni ei voi olla tuollainen?

Näiden ajatusten kautta luulen sekulaarinakin ihmisenä ymmärtäväni, mistä jotkut uskovaiset puhuvat puhuessaan jopa tuskaisasta taivaskaipuustaan. Se on sitä, mitä minä tunnen piirrettyjä katsellessani.