Edistymisraportti & viimeiset Gotlanti-jutut

Oikeastihan tuolla residenssijaksolla kertyi mieleen niin paljon kaikkea, että siitä riittäisi kerrottavaa ja näytettävää vaikka kuinka pitkäksi aikaa, enkä malttaisi millään lopettaa. Tämä siitä huolimatta, että työskentelin huomattavasti tavanomaista tehokkaammin ja sain jopa romaanikässärini ensimmäisen raakaversion valmiiksi. Ensimmäisen version valmistuminen on tärkeä ja miltei juhlava rajapyykki kirjan kirjoittamisessa, vaikka sitä hommaa onkin jäljellä ihan samperin paljon.

Nyt on myös hyvä pitää pientä taukoa, lueskella asiaankuulumatonta kirjallisuutta, ulkoilla ja sen semmoista. Kirjailija sisälläni on pidettävä kurissa, jotta se kestäisi pidempään ja kenties vain paranisi sen sijaan, että se väsyttäisi itsensä ja hyytyisi. Kuulostaako helpolta? No, sitä se ei kuitenkaan ole: eilenkin, kun kävin kirjastossa, kirjailija lainasi kaksi lähdeteosta seuraavaa romaaniaan varten. Näpit irti niistä!

Mieleni tekee jakaa Gotlantilaista katutaidetta kanssanne. Ensimmäinen kosketus aiheeseen tuli itse asiassa jo mantereen puolella, Nynäshamnissa. Kuten olen ennenkin sanonut, Ruotsissa kaikki on parempaa – jopa vessan seinään sutaistut tagit:

Eräs Visbyn tunnistettavimmista tekijöistä on petolintutarroja taiteileva PTAK. Tässä muutama otos:

Myös Sneak-nimellä toimiva taiteilija erottui tyylillisesti muista. Materiaalivalinnoissa Sneakilla on vielä parantelemista, sillä kaikki hänen teoksensa eivät ole kestäneet säätä kovinkaan hyvin.

Seuraava tupakkavalistuskampanja herätti minussa paitsi hilpeyttä, myös ajatuksia:

Lopuksi vielä jotakin aivan muuta.

Hyvää juhannusta!

Tietoa kirjoittajasta

Jukka

Jukka Laajarinne Ota yhteyttä: jukka (piste) laajarinne (ät) gmail (piste) com

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s