Pääkaupunkifragmentit

Lauantai

Jostain syystä minua alkaa aina nukuttaa, kun pääsen lentokoneeseen. Johtuuko se matkustustavan tylsyydestä? Siitä, että on henkisesti hetken aikaa vapaalla ja saa nukkua? Kun nukkuu istuessaan, niska kipeytyy.

* * *

Yhteyshenkilöni Laura tunnistaa minut heti. Hänen netistä löytämänsä valokuva on kuulemma näköinen. Jään miettimään: olenko jonkin edustavan vaiko epäedustavan valokuvan näköinen?

* * *

Illallispaikkaa etsiessäni epäorientoidun nopeasti. Toisin kuin suomalaisia kaupunkeja, Brysseliä hallitsee epäeuklidinen geometria. Tämä lupaa hyvää huomiseksi.

* * *

Hotellikämppäni vessanpönttö on liian lyhyt, kuten on moni muukin vessanpönttö maailmassa. On epämiellyttävää, kun etu-uloke osuu istunnon aikana pöntön reunaan.

.

Sunnuntai

Istun muna kädessä, toisessa kädessä iskuun kohotettu veitsi. Mutta jokin saa minut epäröimään, jokin juuri ja juuri tietoisuuden kynnyksen ylittävä aistimus. Vanha kunnon pyöritystesti paljastaa: raaka. Huh, mikä läheltä-piti-tilanne! Muna pitääkin keittää itse.

* * *

Laura kertoi kanavan toisella puolella olevasta siirtolaispainotteisesta kaupunginosasta. Kävelen sinne tänne, yhä syvemmälle sinne, missä naiset pitävät huivia, kaupoissa myydään halal-lihaa, ja missä osa liikekylteistä on kirjoitettu ainoastaan arabiaksi. Kääntyilen sinne tänne, panematta reittiäni sen tarkemmin merkille, kunnes olen tullut tarpeeksi pitkälle. Hyvä. Ja nyt takaisin hotellille.
Epämuotoiset korttelit, raskaan pilviverhon taakse kätekytynyt aurinko ja olemattomat korkeuserot asettavat paluumatkalle haasteita. Kuljenko kenties täysin väärään suuntaan? Miksei mikään näytä tutulta? Kun aikanani löydän kanavan, luovutan ja kaivan varmuuden vuoksi mukaan ottamani kartan esille. Kanava kääntyy noin… siispä olen poissa kartalta!

Miltä nyt tuntuu? Hieman huolestuttavalta. Toivottavasti en joudu vielä turvautumaan taksiin, että pääsisin takaisin hotellille.

En joudu. Koko derivointihanke kestää vain kaksi ja puoli tuntia.

* * *

Belgia on sarjakuvamaa, Bryssel sarjakuvakaupunki. Kaupungissa on Egmont-palatsi, Belgian sarjakuvakeskus ja siinä aivan lähellä myös strippiklubeja. Tutustun tarkemmin ainoastaan sarjakuvakeskukseen.

* * *

Erästä Bob Morane -aukeamaa museossa ihastellessani tajuan tärkeän jutun. Koska sarjakuvaoriginaalit tyypillisesti piirretään isommassa koossa kuin mitä lopullinen painotuote on, saavat lukijat eteensä väärän, etäännytetyn perspektiivin. Se teos, jonka taiteilija on piirtänyt on sellainen, jossa katsoja on lähempänä tapahtumia. Jotta kuvat avautuisivat alkuperäisessä vaikuttavuudessaan, olisi useimpia sarjakuva-albumeja luettava vain noin 20 cm etäisyydeltä.

* * *

Se taas rasittaa silmiä.

* * *

Hotellin sääntöjen mukaan sängyssä ei saa tupakoida.
Kylvyssä saa kuitenkin juoda olutta.

.

Maanantai

Brysselin Eurooppa-koulu on suuri, maailma pieni: kaksi harjoitteluajoilta tuttua opettajaa ja kaksi Sveitsin Suomi-kouluista tuttua oppilasta.

* * *

Opettajainhuoneessa on vanha kunnon opettajainhuonetunnelma. Kotoisaa. Tunnen itseni taas opettajaksi.

* * *

Erojakin on. Myös Suomessa opetushenkilökunnan pitäisi saada nauttia viiniä sekä opettajainhuoneessa että lounaalla. Se olisi usein tarpeen ja parantaisi työskentelyilmapiiriä sekä työssä jaksamista.

* * *

Minua hemmotellaan. Kollegat tarjoavat minulle ravintolaillallisen upeassa seurassa. Tämä se on elämää! Kania kaljassa; jälkiruoaksi Kriek-sorbetti.

.

Tiistai

4-5 -vuotiaiden kanssa syntyy aina aivan mahtavia keskusteluja. Nimet muutettu.

PIKKUPOIKA: Tunnetko sinä minun isäni?
MINÄ: Ehkä. Mikä hänen nimensä on?
POIKA: Antti.
MINÄ: Entä sukunimi?
POIKA: Inkonen.
MINÄ (pinnistelen tovin): Öö, enpä taida tuntea.
OPETTAJA: Kyllä sinä tunnet. Hän oli eilen kanssamme syömässä.
MINÄ (Yhdistän nimen ja naaman. Nolona): Joo, tietenkin tunnen! (Voi näitä hämääviä asiayhteyksiä ja minun surkeaa nimimuistiani.)
TYTTÖ (pyytää puheenvuoron kauniisti viittaamalla): Minun äitini nimi on Elina.
MINÄ: Sama nimi kuin tuossa kirjassa äsken.
TYTTÖ: Niin. Elina Vihermäki.
TOINEN POIKA (viittaa myös ja odottaa, kunnes saa puheenvuoron): Minun isäni nimi on Ilkka.
MINÄ (nyökyttelen): Joo-o. Haluaisiko joku ehkä kysyä jotakin?
KOLMAS POIKA (nostaa kätensä): Minun isäni nimi on Sauli.

* * *

Enemmänkin olisi kerrottavaa, ja valikointi on aina kivuliasta. Isot kiitokset kaikille teille opettajille ja oppilaille siellä kaukana, ja aivan erityisesti Lauralle ja Astalle! Teitte tästä kouluvierailusta aivan erityisen.

ADHD ja ympäristö

Luontoon meneminen auttaa ADHD:sta kärsivien kesittymiskykyä yhtä tehokkaasti kuin lääkitys. Tämä antaa aiheen kysyä: missä määrin koko oireyhtymä on vääränlaisen ympäristön aiheuttama? Kuinka moni muukin käyttäytymishäiriö on todellisuudessa elinympäristön eikä ihmisyksilön sairautta?

Paikkakuntaisuudesta

Viikko sitten turkulaisessa ravintolassa piti alkuasukas meille puolituntisen monologin siitä, mitä on turkulaisuus, mitä on Turku ja millainen on turkulainen mielenmaisema. Eilen Tampereella Pirkkalaiskirjailijoiden edustaja piti pitkähkön puheen, joka oli täynnänsä Tampereen kehumista ja ironista naljailua Turun ja Helsingin suuntaan.

Tämä on kiintoisaa.

Sillä eiväthän helsinkiläiset toimi samoin? Milloin olisin kuullut vastaavia puheita stadilaisten suusta? En muistaakseni edes silloin, kun asuin vielä jossakin toisaalla.

Mistä johtuu, että jossakin paikkakuntalaisuus on niin vahvaa ja näkyvää ja jossakin taas ei?

Yksi arvaus voisi olla, että Turku ja Tampere ovat oikeita paikkoja, Helsinki sen sijaan maan suurimpana valta- ja väestökeskittymänä ei ole. Helsingin suhde Turkuun ja Tampereeseen on merkityksettömämpi kuin Tampereen ja Turun suhde Helsinkiin ja toisiinsa. Helsinki on itsestäänselvyys ja itseriittoisuus, pienemmät paikat eivät ole. Siksi helsinkiläisellä ei ole tarvetta purkaa helsinkiläistä mielenmaisemaa kenellekään, kun taas turkulaisella ja tamperelaisella on.

Kokeillaanpa soveltaa arvausta isompaan mittakaavaan:

Suomi maailmassa on pieni. Se tekee Suomesta paikan, ja Suomi onkin jotakin nimenomaan suhteessaan joihinkin muihin. Kun tänne tulee ulkomaalaisia, saavat he kyllä kuulla ja nähdä suomalaisuutta, varmaan pitkiäkin esitelmiä. Tai kun suomalainen on ulkomailla, sanotaan nyt vaikka Ranskassa, tekee hän paikallisille selkoa Suomesta, ei niinkään toisin päin. Isompi, vanhempi ja tunnetumpi näyttäytyy itsestäänselvyytenä, pienempi jonakin mikä on erityisesti identifioitava.

Voisi ehkä selittää jotakin?

Messuamista

Vaikka Turun kirjamessut ovatkin pienempi ja viihtyisämpi tapahtuma kuin Helsingin, on näyttelyhulina vähän liikaa minun makuuni. Messuhallien tarjontaan jaksoin tutustua ehkä kymmenen minuutin läpimarssin verran, minkä jälkeen olikin jo ihan pakko istahtaa nauttimaan virvokkeita Annen kanssa. En ollut tiennyt, että äitiyden aiheuttamat muutokset sisäerityksessä voivat vaikuttaa näinkin, mutta hänen tukkansa väri oli muuttunut ihan kokonaan. Hoidin hommat joten kuten, hengailin Nuorisokirjailijain osastolla punkkari-Kirstin ja Anun kanssa juttelemassa, ja lähdin sitten kaupungille.

Nyt vähän harmittaa se messutarjontaan tutustumattomuuteni. Siellähän olisi ollut dada- ja avantgardeosastokin.

Kaupungin keskustassa matkustin Johannan kanssa ulkomaille. Kovin tarkasti emme kyenneet sijoittamaan itseämme maailmankartalle, mutta ulkomailla joka tapauksessa oltiin. Varsin suositeltava kohde ja erinomainen ruoka.

Aterioituamme suunnistimme Vanhaan apteekkiin, joka oli pullollaan kirjallisia tuttuja (Vaiko sittenkin: ”tuopillaan”? toim. huom.). Juuri illanviettomeininki tekee Turun messuista aina aivan erityisen ja juhlallisen tapahtuman, jonne lähtee mielellään.

Kotiin päin irtauduin jo ennen puolta yötä, mikä olisi aivan järkevä aika, jos kaikki olisi tapahtunut Helsingissä. Mutta Turku! Olisi ehkä pitänyt ajatella, että kotimatkaan menisi yli kolme tuntia. Tänään onkin taas ollut himpun verran väsähtänyt olo.