Tiistai, kello 14-16:30, Teatteri Kiasma
Žižekin pääteemana näyttää tänään olevan valta. Luento käsittelee välillä myös elokuvia ja sensuuria ja sen sellaista, mutta yritän nyt keskittyä esityksen punaiseen lankaan.
Valtarakennelmat, totalitääriset systeemit jne. perustuvat riettaisiin, epämiellyttäviin rituaaleihin. Esimerkkinä vaikkapa simputus armeijassa (tai kepeämmät ja kotoisammat tapaukset koulumaailmasta: nahkiaisten ja penkkareiden nöyryytysluonne). Rituaalien kautta systeemi sitouttaa jäseniään.
Jaetut törkeydet yhdistävät. Sen sijaan niiden puuttuminen saattaa olla merkki siitä, että yhteenkuuluvuutta ei ole. Esimerkiksi Jugoslavian eri kansojen välinen rasistinen vitsailu oli aikoinaan hyvin tavallista mutta katosi kuvioista 80-luvulla – samaan aikaan kun nationalismi alkoi nostaa päätään.
(Blog.huom: Poliittisesti korrektin kielen vaatimuksessa olen näkevinäni samantapaista kehitystä. Esimerkiksi N-sanan joutuminen pannaan indikoi nähdäkseni sitä, että eräiden ihmisryhmien välille alkoi kehittyä vihasuhteita. Ennen negatiivista poliittista kehitystä sana oli käyttökelpoinen. Suhde lienee, Žižekin ajatuksen mukaisesti, kaksisuuntainen: korrektiuden vaatimus tuskin tosiasiassa kaventaa eri ihmisryhmien välistä juopaa vaan ennemminkin syventää sitä.)
Voimakkaat valtarakennelmat, eritoten totalitaariset systeemit, ovatkin luonteeltaan karnevalistisia. Stalinin Neuvostoliitto mielipuolisine näytösoikeudenkäynteineen ja hulluine kuninkaineen noudatti jokseenkin täydellisesti karnevaalien nurinkurintodellisuutta. Sama juttu natsien kanssa: systeemi oli houkutteleva, koska se antoi jäsenilleen rietastelun vapauden, ei siksi, että se tarjosi jämptiä pysyvyyttä. Žižekin aikanaan jututtamat serbinationalistit vahvistivat: eivät he toimineet muukalaiskammon ohjailemana, vaan siksi, että järjestelmän osana pääsivät harjoittamaan väkivaltaa ja raiskailemaan.
Totalitaarisen systeemin lupaus on siis tämä: näyttäydy siististi, niin systeemi antaa sinulle vapauden tehdä salaa ihan mitä huvittaa. Yhdestä esimerkistä käy myös katolisen kirkon tapa suojella lapsenraiskaajapappejaan.
Kun totalitarismi vaatii yksilöllisyydestä luopumista ja tietynlaisen ulkokuoren pitämistä ja lupaa rajattomia elostelunmahdollisuuksia, toimii nykyinen liberalistinen länsimaailma päin vastoin: meiltä vaaditaan rajatonta itsemme toteuttamista, mutta se johtaa massakäyttäytymiseen ja itsestä luopumiseen.
Jotta systeemiä voitaisiin vastustaa, ehdottaa Žižek arvokkuuden ja kurinalaisuuden palauttamista tai nostamista vasemmiston uusiksi perusarvoiksi.
Metaa ja retoriikkaa
Eräs Žižekin molemmilla luennoilla toistuneista kritiikin kohteista oli se, miten me ostamme aneita, ja miten me ikään kuin kerromme itsestämme valheellisia tarinoita välttyäksemme tosiasioiden kohtaamiselta. Elämme vahingollista elämää, näyttelemme erilaisia rooleja, esimerkiksi maailman parantamista mutta emme tosiasiassa toimi minkään muuttamiseksi.
Olisi kiinnostavaa tietää, montaako kuulijaa pointti puhutteli. Päälle päin se ei tietenkään näy. Kansainvälisen megatähden ympärillä oleva henkilöpalvonnan ilmapiiri sen sijaan näkyi. Paikan päällä ikään kuin käytiin näyttäytymässä Žižekin läheisyydessä, oltiin olevinaan tiedostavia ja radikaaleja. Jotkut kuulijat jopa poseerasivat valokuviin Žižekin vierellä. Tunnustan, että minäkin kävin pyytämässä signeeraukset kirjoihin.
Voi olla, että Žižekillä ei ole tosiasiallista valtaa maailman menoon, mutta paljonko hänkin on kaupallinen tuote, radikaaliuden unelma, jonka voi ostaa pelkällä läsnäololla kuin rock-konsertin?
Ja, päivän aiheeseen liittyen: paljonko tilaisuuksia hallinnut ilmapiiri oli juuri karnevaalin – jaettujen törkeyksien, alatyylisiä puhuvan professorin ja niille yhdessä nauramisen – synnyttämää?
Päivän piristykseksi lisää totalitarismikritiikkiä Sloveniasta. Tanz mit Laibach:
Jukka Laajarinne 