Kun avaan Marko Hamilon toimittaman kirjan, tunnistan itsessänikin kiusallisen taipumuksen (keittiö)psykologisoida kanssaihmisteni epämiellyttäviä piirteitä vaikkapa tähän tapaan: Sillä on varmaan jonkinmoinen itsetunto-ongelma.
Pahimmillaan kysymys on toisen näkemysten tai mielipiteiden mitätöimisestä psykologisesti mukaymmärtämällä.
Varsin vahvastihan tätä psykologisoivaa otetta käytettiin myös äskeisessä nallekeskustelussa. Nallesplatterista kauhistuneet saivat hyvinkin nopeasti päälleen argumentin: ”Teillä on ilmeisesti jotain käsittelemättä jääneitä traumoja.” En nyt malttanut olla ottamatta kyseistä mediatapahtumaa esimerkiksi, koska se sattumalta liittyy Älkää säätäkö päätänne -kirjan teemoihin myös muilta osin. Kyseessä kun oli myös terapiaa lähestyvän käytännön puolustaminen ja vastustaminen, jonka ”voimauttava” nuorten vaikeita tunteita purkava vaikutus on nähdäkseni juurikin osa sitä huonosti jos lainkaan perusteltua teoriakenttää, jota vastaan muun muassa dosentti Janne Kivivuori kirjoittaa.
(Ja ei: minä en kuulu Rossi-Horton taidekasvatuksen paheksujiin enkä ole siitä pelästyksissäni. Kysymys näyttää olleen harmittomasta askartelusta, joka muuttui alkuperäisen lehtijutun otsikoinnin, kuvituksen ja näkökulmarajauksen ansiosta todelliseksi kauhuksi. Harmittoman askartelun voimauttavat ja terapeuttiset vaikutukset lienivät myös samantasoisia kuin missä tahansa käsityöprojektissa: on kivaa kun osaa tehdä käsillään.)
Kun vaikkapa askartelut ja nukeilla leikkimiset tulkitaan traumojen purkamiseksi, symboliseksi puheeksi itseä vaivaavista asioista, ollaan pahimmassa tapauksessa hyvinkin vaarallisilla vesillä. Kirjan järkyttävintä tekstiä on kirjoittanut Anu Suomela artikkelissaan Psykologinen todistelu seksirikoksissa. Jos oikeuskäytänteissä syyttömyyden tulisi olla lähtökohta, näyttää esimerkiksi lastensuojelussa olevan aivan toisin. Lapsen itsetyydytys tai muu kehollinen itsetutkiskelu saattaa johtaa vanhemmista erottamiseen, vuosien mittaiseen huostaanottoon ilman, että esitettyjä pedofiliaepäilyksiä tarvitsee näyttää toteen millään muulla tavoin kuin vuovailuvahaleikein. Ja kun näitä lapsia sitten tutkitaan, niin tottahan he ovat traumatisoituneita.
Veikkaan, että lähes jokainen lapsiaan rakastava vanhempi on erityisen kauhuissaan kahdesta mahdollisuudesta: a) siitä, että lapsi joutuu jonkun hullun väkivallan kohteeksi ja b) siitä, että yhteiskunnan koneistossa joku painaa väärää nappia eikä mikään enää pysäytä mielipuolista prosessia, jossa lapsi menettää vanhempansa ja joutuu johonkin laitokseen.
Niin, ne lapset… Rakastetut mutta puolustuskyvyttömät.
Huoli lapsista johti aikoinaan Pohjoismaissa kulovalkean tavoin levinneisiin noitavainoihin (johdattelevat lasten haastattelumenetelmät olivat silloinkin olennainen osa ongelmaa), nykyaikana perusteettomiin huostaanottoihin sekä siihen, että taidekasvattaja Rossi-Horto saa pelätä lynkkaajia. Kaikessa tässä on kysymys siitä, että ihmiset antavat mielikuvituksensa ohjailla itseään.
Kirja sisältää kriittisiä puheenvuoroja myös freudilaisuudesta, psykoterapiasta, psykologisesta testauksesta yritysmaailmassa, lukion psykologian tasottomuudesta ja kriisiterapian tehottomuudesta (eikös näistä kriisityöntekijöiden sekoiluista ollut myöskin juttua ihan pari päivää sitten?). Freudilaisuuden kritiikki on ehkä(?) jo vähän vanhanaikaista: kuka Freudia on enää aikoihin ottanut vakavasti?
Voidaan joka tapauksessa ja hyvin perustein kysyä esimerkiksi seuraavaa:
Eivätkö ihmiset muka osaa enää surra lähimmäistensä menettämistä tai muita vastoinkäymisiä ilman psykologin ja terapeutin apua? Onko viisasta, että erilaisia hoitomuotoja tuetaan ilman, että niiden tehoa on mitenkään empiirisesti todennettu? Onko viisasta, että työnhakijoita valitaan sellaisen testin perusteella, jonka teoriapohja on höttöä? Onko viisasta, että lapsi on otettu huostaan siksi, että tämän muotoilema muovailuvahapötkylä muistuttaa psykologin mielestä penistä? Onko totuudenmukaista, että koulukiusaajan väitetään kiusaamisellaan viestittävän huonoa itsetuntoaan?
Kriittisyydestään huolimatta teos ei ole koko psykologian kenttää vastaan suunnattu. Päin vastoin: moderni empiirinen psykologia on työkalu, johon voi oikein käytettynä luottaa siinä kuin muihinkin tieteisiin.
Olisipa minulla leimasin. Löisin kirjaan leimani: Hyväksytty.
Jukka Laajarinne 