Joukko nuorisokirjailijoita istuu illallispöydässä:
K.K.: Kakka.
S.P.: Pieru.
J.L.: Pökäle!
E.A.: Paska!
Kaikki: Höhöhö! Hekoheko!
P.L.: Jöötti!
T.S.: Nyt, kun me puhumme erotiikasta, niin…
K.K.: Mitä? Puhummeko me erotiikasta?
Aihe on jotenkin pötkähdellyt esille viime päivinä.
Ensinnäkin tämä Kurttila. Ei naurata ihan kakkia. Minun mielestäni kirja on pääosin hyvin hauska. Erlend Loe kirjoittaa omanlaistaan tavaraa, jossa riittää tasoja ja kummasteltavaa, mutta täytyy tunnustaa, että myös minua kohtaus, jossa pilaantunutta ruokaa syönyt perhe ripuloi upotuskasteen aikana, himppasen ällötti tai kavahdutti:
He hyppelivät ylös alas ja nipistivät sulkijalihaksensa suppuun niin hyvin kuin taisivat ja Bud päästeli jatkuvasti huutoja ouaiouaiouaiouai! Kurt ja Helena taas päästivät outoja pärskähdyksiä, melkein kuin hevoset. […]
Kielilläpuhuntaa! Kirstuksen morsian huusi. Ihanaa! Antaa mennä, älkää ujostelko. Kaikki, mikä tulee Pyhästä hengestä, on mahtavaa. Antakaa tulla! Ja kun Kurt ja lapset kuulivat Kirstuksen Morsiamen huutavan, että heidän pitää antaa tulla, he eivät enää pystyneet pitämään sulkijalihaksiaan kurissa vaan räjähtivät riumukkaaseen helpotukseen ja päästelivät ilonhuutoja samalla kun vesi muuttui heidän ympärillään ruskeaksi ja viemärimäiseksi.
Haapavedellä olimme sitten kirjailijakiertueella. Jotenkin kirjastoesiintymisen aikana taas nousi puheenaiheeksi, että eräs kollega oli saanut kakkahumoristin kiusallisen maineen, koska suunnilleen jokaisessa hänen kirjassaan on jokseenkin yksi kakka- tai pieruvitsi. (Kyseistä mainetta lienee tosin liioiteltu vahvasti.) Toinen ei kustantajan vaaimuksesta ollut saanut käyttää lastenkirjassa sanaa pieru.
Hetkeä aiemmin keskustelumme oli käsitellyt sitä, että me kirjailijat hinkkaamme ja tuherramme tekstiemme parissa todella pitkään, liki täydellisyyttä tavoitellen, ennen kuin olemme valmiita huuhtelemaan tekosemme eteenpäin.
En voinut olla kysymättä: vaaditaanko julkaistavalta kirjailijalta enemmän tai vähemmän anaalista luonteenlaatua, noin keittiöfreudilaisittain luettuna?
Illallispöydän rakentavien keskustelujen (joissa tarkemmin ottaen taisimme arvella, että uloste on tabu, koska se on epähygienista ja terveydelle haitallista) jälkeen lueskelin hotellihuoneessa norjalaisfilosofien Gaare ja Sjaastad teosta Peppi ja Sokrates ja saavuin lukuun, joka käsittelee tabuja.
Astrid Lindgrenin teoksissahan paska ja paskahuussit esiintyvät yllättävänkin tiuhaan ja aikalaispalautteen perusteella niistä kevyesti kirjoittaminen oli melkoinen rikos ihmisyyttä vastaan. Lindgren oli tabujen rikkoja.
Mistä tabuissa sitten on kysymys?
Järjestyksestä ja maailman lokeroimisesta. Rajoista. Kakan lisäksi myös hiki, hilse ja kuukautisveri koetaan enemmän tai vähemmän likaisina juttuina. Gaare ja Sjaastad viittaavat antropologi Edmund Leachiin ja toteavat, että tabu saattaa olla suorastaan edellytys maailman kielelliselle hahmottamiselle.
Leachin tabuteorian mukaan eritteiden likaisuudessa on kysymys itsen ja ulkomaailman välisestä rajanvedosta, siis minuuden hahmottamisesta: ’Ulosteet ovat sekä ”minä” että ”jokin toinen”. Ne ovat epäselviä, ja siksi uhka systeemille.’ Tästä johtuen niissä on myös voimaa, jota on käytetty lääkinnässä ja noituudessa kautta aikojen.
(Leach-tulkinnassa näen jotakin tuttua: minusta on hyvin, hyvin kiusallista keskustella tai kuulla puhuttavan uusimmasta kirjastani muina miehinä arkisessa tilanteessa. Esimerkiksi Muumit ja olemisen arvoitus ei vielä ole minulle mikään leppoisan ruokapöytäkeskustelun aihe, vaan kuuluu puhujanpönttöön tai vastaavaan, tarkasti säädeltyyn tilaan. Vasta, kun olen saanut teokseen riittävästi etäisyyttä, niin ettei se enää ole osa minua, voin alkaa puhua siitä kuin mistä tahansa.)
Jos tabu on lokeroivana ilmiönä kielen edellytys, voidaan sitä erinäisten filosofisten traditioiden mukaan pitää jopa maailmamme perustana (ajatus kielestä maailman perustana löytyy, ei pelkästään modernista filosofiasta vaan myös vaikkapa Raamatun luomiskertomuksesta). Kuten hyvin tunnettua, tabut ovatkin perustavina asioina myös pyhiä ja jumalallisia. Suhteemme paskaan onkin jollakin tavoin yhteydessä suhteeseemme pyhään.
Ja nyt palaavat ajatukseni Kurttilaan, jossa muuten sivumennen sanottuna käytetään sanaa ”paska” varsin usein muuallakin kuin kasteen ja ulostamisen sekoittavassa kohtauksessa.
Mitä Loe kirjassaan tekee? Paljastaa suoraan tabun luonteen! Kirja puhuu aiheesta liki koko ajan! Se on täynnä tabun eksplisiittistä käsittelyä ja esimerkiksi seuraavanlaisia lauseita:
”Jokainen, joka syö verta, hävitettäköön kansastansa.”
”…mutta sinä olet ainakin saastainen iltaan asti. Saat käydä kylvyssä.”
Kastekohtaus käsitellään myöhemmin uudestaan:
Meillähän oli hieno yhteinen kokemus siellä joella, Pyhä henki täytti meidät kaikki yhtä aikaa.
Se oli kakkaa, isä, Bud oikaisi.
Syy? Kurt tiedusteli.
Se ei ollut Pyhä henki. Se oli kakkaa.
Se oli Pyhä henki, Kurt jyrähti.
Se oli kakkaa! Helena ja Limsa-Kurt ja Bud huusivat yhteen ääneen.
Väittelyn molemmat osapuolet ovat oikeassa, ja niinpä Kurttilan lukija onkin kohtaakin itse tabun olemuksen. Se saattaa helposti herättää vastareaktion jopa näinä sekulaareina aikoina, kun pieru- ja kakkakirjoja julkaistaan yllin kyllin eikä uskonnonkaan pilkkaaminen toisin keinoin juuri hetkauta.
Jukka Laajarinne 
Vanhana pieruna sanon, että kyllä tuossa tuonlaatuisessa lapsille kirjoittelussa on selvästi haistettavissa lasten suosion kalastelu. Kyllä lapset itse nuo kakajutut osaavat opettamattakin ja niille nauravat. Totta ihmeessä on ensihätään jännää lukea oikein luvan kanssa kirjasta sanat pieru ja paska jne.
Enkä nyt tiedä tuosta Pyhästä hengestäkään yms. Eiköpä sekin kannattaisi jättää rauhaan, joku lapsi saattaa kovastikin pelästyä, kun noista asioista on kotona tai mummolassa puhuttu kunnioittavaan sävyyn. Kyllä maailma opettaa tässäkin suhteessa.
Vanhana pieruna sanon vielä, että koulussa yritetään opettaa lapsille kohtalaisen korrektia puhekieltä, joka on tarpeen vanhemmille ihmisile puhuttaessa ja yleensä maailmalla likuttaessa. Kaveripiirissä voi hellittää. Missä muualla lapset oppisivat?
Väittäisinpä jopa, että eivät lapset kaipaa mitään tabujen rikkomista, pikemminkin kaipaavat mummon lihapullia ja ukin jaarituksia sekä opetusta siitä, miten voikukanvarsi saadaan soimaan. Joku osaa vielä onkiakin mato-ongella.
Hmm… en millään myönnä kalastelevani lasten suosiota. Kakka tulee minulta luonnostaan, ähkimättä. Kirjoitan asioista, jotka ovat mielestäni hauskoja ja tärkeitä. Edelleen 43-vuotiaana jaksan nauraa pökälejutuille. Toisaalta tiedän monia nuoria, joita kakkahuumori ei huvita liruakaan. Kakka ei katso ikää.
Kakan ja Pyhän hengen koktailista saatan olla Tammikuu 44:n kanssa samaa mieltä. Riippuu paljon siitä, miten kohtaukset on perusteltu ja taustoitettu. Käsittelytapa ja kokonaisuuden sävy ratkaisevat. Täytyypä lukea Kurttila.
Onkimista, kotiruokaa ja isovanhempien tärkeyttä liputan aina. Kirjani ovat niitä pullollaan. Mutta välillä on pakko käydä pöntöllä. Ummetus ei ole terveellistä.
Ymmärrän varsin hyivin, että hyvin pidetyt keski-ikäiset miehet naurskelevat pökälejutuille, enkä hämmästele filosofiaan taipuvaisten miestenkään kakkakasojen ajattelua. Onhan vanhastaan filosofoinnin tyyssijana ollut maaseudulla puusee, joka on pelastanut useitakin riitaisia avioliittoja.
Lisäksi filosofit putoilevat milloin mistäkin pää edellä ja joutuvat olemaan pitkä aikoja toipilaina, jolloin vatsan ja peräsuolen toiminta nousee tärkeimmäksi tekijäksi olemassaolossa.
Nyt en tiedä kuinka kakkaisia kirjoja sina KK kirjoitat, enkä ole niitä tässä moittimassa. Tosiaankin: jos kakka tulee luonnostaan, ähkimättä, se läpäisee vanhan pierunkin sensuroinnin. Ei yksi pieru kesää tee.
Nuo privaattidosentin antamat näytteet Kurittula-kirjasta kyllä riittävät minulle. Ne ovat täyttä paskaa, arvostelukyvyttömille lapsille suorastaan vahingollisia.
Itse kiroilen ja käytän mieluusti paska, pieru yms. sanoja. En tenhyt sitä töissä. Sen sijaan olen kuunnellut 30 vuotta lasten ja nuorten puhetta, joka on jo kehittynyt kyseisten tekstien taiteelliselle tasolle.
Olen hyvin pidetty keski-ikäinen nainen.
J.L. on joukon ainoa mies.
Oi, mikä munaus minulta, mutta jos näin on, olen huoletta, sillä naiset ovat tottuneet pyyhkimään pentujen pyllyjä ja nauramaan ihan oikealle pikkupojan rupsahdukselle.Vahinko, mikä vahinko.
Uskotko KK : koulussa joskus aika isotkin pojat pereskelevät kesken tunnin? Ole siinä onnellinen, mitäs teet, ei voi nauraa, ei voi oikein suuttua…mistä ovat opin saaneet? Lukemistaan kirjoista?
Kakan ja Pyhän hengen koktailista näin alkajaiseksi: kohtaushan ei meidän perheessä naurattanut ketään. Lapselle se oli juttu siinä kuiin muutkin. Oma ”tämä edustaa kyllä huonoa makua”-reaktioni sen sijaan pysähdytti miettimään, ja mitä enemmän olen miettinyt, sitä harmittomammalta kohtaus on alkanut tuntua.
Kysynkin sinulta, Hymyilevä eläkeläinen: Mikä tekstinäytteistä tekee lapselle suorastaan vahingollisia? Olisiko sittenkin niin, että kohtaus – ja mitä se sitten lapsille tekeekin – on vahingollinen ainoastaan meidän aikuisten tunne-elämälle (mikä ei toki sekään ole vähäpätöinen seikka)?
Tuosta jutun alussa olevasta keskustelusta, jossa keski-ikäiset miehet nauravat pökälejutuille: Kyseessä oli tosiasiassa sivistyneehkö keskustelu, jossa aihetta käsiteltiin myös humoristisin ilmaisuin. Tiivistelmäni ei ensinkään tuo oikeutta tosielämässä käydyn dialogin korkealentoisuudelle ja terävyydelle.
Hyvä dosentti,
Perheessä, jossa kaikki on kohdallaan, niin rakkaus kuin riidat, ei tietenkään mikään pysty horjuttamaan lapsen maailmaa: vanhemmat ovat lurva ja pystyvät selittämään, opastamaan, lapsi oppii perheen arvot jne.
Nyt puhun lapsista, joilta tuo vanhempien tuki on jäänyt vähäiseksi, lapsi on keskellä kummallista maailmaa ja on kokeiltava kaikkea. Helpot asiat houkuttelevat, suosiota ja rakkautta on jostain saatava. No, jospa lapsesta kasvaakin koulukiusaaja, luokan häirikkö ( tämäntyyppisiä lapsia on paljon!)
Nyt sitten lapsipolo hakee vahvistusta (tämä tuntuu naurettavlta ja oikein-oikein tätimäiseltä) sellaisesta käytöksestä, jolla saa huomiota ja joka on hyväksyttävää tuossa onnettomassa kaveriporukassa: kiroilu ja suunsoitto, potkimista jne. Kaikenlaiset kakkapuheet ovat omiaan lisäämään heikkoa itsetuntoa. Ja kun niitä on vielä oikein kirjaan präntätty, ne ovat siis oikeita ja hyviä! Kirjastosta lainataan juuri SE kirja, mikään muu ei kiinnosta.
Mitä muuta? Esimerkki: Luokan älyköt kyllä osaavat tuollaistakin tekstiä lukea, mutta entäs se tunnehäriöinen puoliksi hylätty? Se kavereiden kanssa hihittelee ja hyvässä lykyssä kuiskailee noita kakkapökälesanoja korvaan sille luokan enkelitytölle, josta kaikkein eniten pitää Voi jopa kysyä, että mikä arvo niillä kakkasanoilla sitten on, että niitä pitää välttämättä tarjoilla?
Näin nopeasti on vähän hankala selittää, mitä tarkoitan. Mutta jos edes jotenkin saisin ajatustani ilmaistua.
Tiivistetynä: Ei noihnin kakkasanoihin kukaan kuole mutta mielestäni keskenkasvuisille on ihan turha syöttää niitä edes huumorin varjolla. Kun ovat viisaat mitanneet, että alakoululainen ei edes kovin hyvin ymmärrä huumoria tai tekstiä, jossa ei ihan suoraan sanota asioita.
Ja sellainen kiltin kodin lapsi se vasta järkytyykin kuullessaan kakkasanoja, kun ei ole niihin tottunut.
Voi paska, mitä tuli kirjoitettua!
Hyvää sunnuntaita
Kun kirjastosta lainataan juuri SE kirja, joudutaan kaiken muun hyvän ja kiinnostavan äärelle, mitä juuri siinäkin kirjassa on. En todellakaan usko, että esimerkiksi Erlend Loen tekstit kasvattavat koulukiusaajia, suoraan sanottuna päin vastoin.
Pelkistä kakkasanoista näissä kirjoissa ei todellakaan ole kyse. Eikä kosiskelusta. Ja kuten jo aiemminkin totesit: kyllä ne ipanat oppivat niitä sanoja käyttämään ja toistensa korviin kuiskimaan ihan ilman kirjallisuuttakin, joten ehkäpä juuri tuo sanaston vahingoittava merkitys on jokseenkin olematon.
Eivät ne lapset ihan niin puolustus- ja arvostelukyvyttömiä ole, kuin mitä helposti ajatellaan.
Hyvä dosentti,
Muutamia hutkaisuja suoraan päin pläsiä:
1. Kokemuksen syvä rintaääni: lapset, varsinkin suurissa laumoissa kuten koululuokissa ja pihalla, ovat vieläkin arvostelukyvyttömämpiä kuin yleensä luullaan.
2. Nyt tulee lyönti asiakirjalla: Peruskoulun opetussuunnitelmassa ja opetushallituksen antamissa yleisohjeissa määritellään koulun tavoitteet, joihin kuuluu melkoisen perinteinen kuva ns. hyvästä ihmisestä, perinteisistä tavoista jne. Kouluihmiset vastustavat kakkahuumoria siksi, että se ei ikään kuin kuulu noihin kasvatustavoitteisiin ja hyvää tarkoittavanakin sen anti jää kyseenalaiseksi.
3. Lopuksi lätkäsy kakkavaipalla: vaippaikäiset leikkivät mielelään ulosteillaan – koulukypsyyttä mitattaessa oletetaan, että lapsi on kasvanut tämän vaiheen ohin.
Kaka- ja pissasanoja voi käyttää hienostuneellakin tavalla. Eräästä kirjasta luin jutun ”Susi tulee, susi tulee”, joka edustaa tätä tyylikästä sanojen käyttöä.
No niin, lopultakin ennätän jatkaa tätä keskustelua.
Ensinnäkin:
Tässä on nyt puhuttu pelkästään Kurttilan räikeimmistä kohtauksista. Suosittelen lukemaan koko kirjan ennen lopullista mielipiteenmuodostusta. Tai jos ei halua, voi ainakin pikkuriikkisen laajentaa käsityksiään esimerkiksi viisaan Antitädin blogissa, jossa keskustellaan kirjan kokonaisuudesta:
http://antitati.blogspot.com/2009/10/kukkahattu-paassa.html
Lisäksi voi lukea Salla Simukan arvostelun kirjasta:
http://www.hs.fi/kirjat/artikkeli/Anarkistista+menoa+Kurttilassa/HS20090929SI1KU02cf0
Toiseksi:
Olin omien googlailujeni perusteella luullut, että Kurttila – Kurtby sijaitsee täällä Espoossa. Reetta on parempi googlailija ja löysi vaarallisen lahkon todellisen esikuvan:
http://www.expressen.se/noje/bocker/1.1304003/succeforfattaren-loe-skriver-barnbok-om-knutby
Kolmanneksi vastaan tammikuu44:n kommentteihin:
1. Suurissa laumoissako kirjoja luetaankin?
2. Ymmärrän, että opettajat, kirjastovirkailija sun muut ovat puun ja kuoren välissä. Vaan eipä ole minun asiani:) Kirjailijan asia on juurikin kyseenalaistaminen eli kysymysten herättäminen.
3. Mihin skatologisiin teorioihin perustuvat oletukset
a) vaippaikäisten ulosteilla leikkimisestä? Omien havaintojeni ja kuulemisteni perusteella ulosteilla aletaan leikkiä vasta siinä iässä, kun niistä ruvetaan rakentamaan jotain elämää suurempaa. (Laki aiheuttaa synnin, niin kuin kristinuskossa usein ajatellaan.)
b) oletetun aktiviteetin ja koulukypsyyden välisestä yhteydestä?
Siinä samassa kirjassa taisi olla myös kertomus nimeltä ”Miekannielijä”. Porvarillisen kasvatuksen saaneena tyylini on tosiaan hieman… porvarillisempi. Mutta kukin tyylillään, en minä turhan päiten rupea pökäleitä heittelemään. (Ja kun sitä Kurttilaa lukee, kokonaisuutena, on vähän sellainen vaikutelma, ettei Loekaan ole hommaan pelleilyn vuoksi ryhtynyt.)
Selvennykseksi:
1. Suurilla laumoilla tarkoitan kokonaista luokkaa, jossa luetaan, pidetään kirjallisuusesitelmia, keskustellaan. Tämä lauma voi joskus lukea kukin kirjaansa tunnillakin. Tämä siksi, että joukossa on aina muutamia, joilla kotona ei ole siunaaman rauhaa keskittyä kirjaan. Yhdessä käydään myös kirjastossa. Mielellään hiukan (siis hiukan vain) ohjaisi sitä kirjavalintaakin sen mukaan, kuinka tottunut lukija lapsi on.
2. Kyllä kirjailija on asioiden kyseenalaistaja mutta kirjat kirjastoon valitsee kirjaston täti ja monet vahmemmatkin ovat vielä kiinnostuneita siitä, mitä lapsi lukee. Opettaja tekee suosituslistoja. Konservativista tarkkailijaa on joka puolella niin, että ketä tahansa kirjailijaa hirvittää. Hirveästi ei kannata kyseinalaistaa..
3. a) Lapsi käy 1-3 vuoden iässä läpi pissa ja kakkavaiheen kehityksessään. Tällöin hän on erityisen kiiinnostunut eritteistään. Feud puhuu anaalivaiheesta.
b) jos 7-vuotias on vielä erityisen kiinnostunut eritteistään ilman testejäkin voi havaita, että lapsi ei ole vielä koulukypsä. Miksi siis kirjallisuuden avulla pitää herätellä tuota kiinnostusta uudelleen.
Luin Kukahattutädin mielipiteen ja ihastuin siihen. Salla Simukan arvotelusta kuulsi, että opuksen varsinainen sanoma ei tavoita kuin harvan lapislukijan.
Silti menen nyt kirjastoon ja lainaan sieltä kyseisen opuksen.
Minäkin arvostan ”kukkahattutäti” Reettaa ja hänen mielipiteitään.
1. Lukeminen on hyvä homma, yksin tai ryhmässä!
2. ”Konservativista tarkkailijaa on joka puolella niin, että ketä tahansa kirjailijaa hirvittää. Hirveästi ei kannata kyseinalaistaa.”
Kirjailijan ammatti ei ylipäätään _kannata_ jos tuolle linjalle lähdetään. Tämä on kannattamaton kutsumustyö. Erlend Loe teki hommansa hyvin ja saavutti juuri sen, millä painotuotteiden tekemistä ylipäätään voi puolustella: pisti meidät ajattelemaan.
3. ”jos 7-vuotias on vielä erityisen kiinnostunut eritteistään ilman testejäkin voi havaita, että lapsi ei ole vielä koulukypsä.”
Osaatko tarkemmin eritellä (”Eritellä! Höhöhöhö, eritellä, höhö.”), millä tavoin anaalifiksaatio, josta Freudkin puhui, haittaa koulunkäyntiä?
Ja sitä paitsi… ettei vain kakkahuumorin vastustaminen itsessään olisi osoitus koulukypsymättömyydestä?
”1.2. Anaalinen vaihe (1œ – 3 v)
Ulostamistapahtumat alkavat saada merkitystä, pidättely ja säätely on tässä vaiheessa mielihyvää tuottavaa. Vaihe ajoittuu lapsen itsenäistymisaikaan. Pyrkimys hallintaan, pidättämiseen ja kontrolliin korostuu, tällöin erityisesti anaaliset tapahtumat saavat suuren merkityksen. Puhutaan myös ns. anaalisesta luonteesta: pakonomainen taipumus pikkutarkkuuteen ja järjestelmällisyyteen tunnusomaista. Liioiteltu siisteyskasvatus saattaa johtaa liiallista pidättyvyyttä ja kontrollia ihannoivaan persoonallisuuteen.”
Koko psykoanalyytikkoartikkeli (”Analyytikko! Höhö! Höhöhö! Mutta mitä se yytikko muka tarkoittaa?”) täällä:
http://www.edu.lahti.fi/~kmakinen/PSYKOANALYYTTISEN%20%20%20%20KOULUKUNNAN%20%20KEHITYSTEORI1.htm
Olis pitänyt arvata, että mies tarttuu tuohon Freudiin. Mutta kyllä totta totisesti vieläkin kiinitetään huomiot lapsen tuohon vaiheeseen, jota kai sanotaa kevyesti pissa- ja kakavaiheeeksi. Ja koska silloi opetetaan sitä potalla käyntiä niin lapsi on kiinostunut myös siitä mitä sinne pottaan lupsahti.
Että mitökö haittaaa? haittana se että lapsi palaa siihen pottavaiheeseen, Onkin kinnostunut enimmäkseen siitä, mitä vessanpöntössä killuu.. kakkakirja herättää jo sivuutetun kakavaiheen. Ei ehdi seurata opetusta lapsipolo, kun pitää tarkkailla suolta.Ja itsehän kirjoitit: ”pidättyvään ja kontrollia ihannoivaan persoonallisuuteen”. Ei ainkaan kirjailijoita ala tulla.
Mutta perun kaikki, jos vähänki alat epäillä,että kirjailijan työ on kannattamaton kutsumustyö. Paskat! Se on kutsumustyö, annat itsellesi ja muille.
”Olis pitänyt arvata, että mies tarttuu tuohon Freudiin.”
Kiusaus tuli ylivoimaiseksi, kun sitä niin auliisti tarjoiltiin:)
Jos nyt jätämme sanan peisten kalistelun, lakkaamme piittaamasta siitä, kuka voittaa, ja menemme ihan rehelliseen ja suoraan puheeseen, niin en voi muuta kuin todeta, että tuo ehdottamasi kirjallisuuden regressiovaikutus ei oikein vakuuta minua. Uskotko siihen oikeasti itse? Käsi sydämellä?
Itsestäni näyttäisi ennemminkin, että lasten viehtymys kakkahuumoriin on nimenomaan etäisyyden ottamista siihen suolen- ja rakonhallinnan opetteluvaiheeseen. Kakkapuhe ja -taide ovat symbolista käyttäytymistä ja siksi ihan olennaisesti eri asia kuin se, mihin pelkäät sen johtavan.
Jos olen ihan rehellinen niin oikeastaan pelästyi itseäni tai sitä koulumaailmaa, jossa olen elänyt , että kuinka mahtavan otteen sen eudustama ajattelutapa voi ihmisesta saada.
Se pelästys tuli salamannopeasti niistä kakasanoista, en pystynyt edes ajattelemaan mitään. Ensimmäinen reaktioni oli: ei käy, stop. Olin kuin opetettu koira, tai se Pavlovin kuolaava koira.
Koko koulumaailma edustaa tätä hyvät tavat, kiltit sanat -ajattelua., Olin siihen hetkeen asti luullut, että tällä siistillä siveysajattelua ei ole minuun mitään vaikutusta. Mutta kyllä vaan on siis ollut! Perkutarallaa.
Eli lohdutan sinua: täysin naurettavahan on ajatus, että lapsi nyt pilaantuisi luettuaan jotain em. kirjaa. Joku viaton voi vähän ihmetellä, ja hyivnkin moni saattaaa pelästyä hetkeksi, jos tuota uskontoa kovin rumasti rienataan.
Mutta sen sanon, että kyllä kouluissa joskus näkee melkoista kakkaidetta ja -puheita, joilla on vaikea kuvitella olevan mitään tekemista edes hiukan järjellisen käyttäytymisen kanssa.
Tuommoiset tapaukset ehkä myös tulivat yllättäen mieleeni. Mutta en kyllä toissani usko minkään kakkahuumorin ketään pilaavan.
Holy shit!
No niin, hyvähän siinä on nyt ihmetellä! Arvaa vaan onko hiki? Ei tuommoista dosenttia saa hiljaiseksi millään. Sopii yrittää!
Ystävyydellä
Hymyilevä
Ei mutta! Englannin kielellähän tabun luonne lausutaan ääneen!