Mieskö passiivi murhauutisissa?

Avoin kirje Katja Marteliukselle




”Mies on passiivi murhauutisissa”, kirjoitit tämän päivän Hesarissa. ”Perhesurma”, ”ammuskelun seurauksena kuoli” ja ”laajennettu itsemurha” ovat mielestäsi julkisen sanan käyttämiä kiertoilmaisuja, joilla vältetään kertomasta, että tekijä on mies.

En tiedä millaista julkista sanaa sinä seuraat, mutta omiin silmiini en muista tulleen ainoankaan perhesurman uutisointia, josta tekijän sukupuoli ei olisi ilmennyt, mikäli se on ollut tiedossa.

On kuitenkin totta, että jos nainen tappaa perheensä, sukupuoli päätyy heti otsikkoon.

Syyn luulisi sinullekin, toimittajalle, olevan selvän. Se, että tappaja on mies, ei ole uutinen. Niin paljon me miehet kanssaihmisiämme täällä lahtaamme. Nainen tappajana on harvinaisempi, joten sen informaatioarvo on luonnollisesti suurempi.

Arvelet, että sukupuolittunut perheväkivalta kuvastaisi todellisuutta, jossa miehet kuvittelevat perheensä omaisuudekseen, jonka voi tarvittaessa tappaa. En lähtisi tuolle linjalle. Vastaavalla logiikalla voisimme ehdottaa, että vauvansa tappanut äiti pitää lasta omaisuutenaan, jonka voi päästää päiviltä, kun alkaa risoa. Vauvaikäisen tappaja kun on useimmiten äiti.

Minä puolestani ehdotan, ettei umpikujaan joutuneen, mielenterveydeltään pahasti järkkyneen ihmisen ajatuksenjuoksu ole ihan noin heppoisesti määriteltävissä.

Lopetuskappaleessasi korostat, että kyseessä olisi nimenomaan naisiin kohdistuva väkivalta. Tästä ei kuitenkaan ole kysymys. Kysymys on miesten harjoittamasta väkivallasta mutta se ei kohdistu erityisesti naisiin. Päin vastoin: naiset ovat väkivallan suhteen jokseenkin suojatussa asemassa. Huomattavasti useammin väkivallan ja henkirikoksen uhri on edelleen mies.

Haluankin ehdottomasti korostaa seuraavaa erottelua: Naisiin kohdistuva väkivalta ei ole naisvihamielisyyden seurausta. Sen sijaan se on miesten väkivaltaisuuden seurausta. Tietyn vähemmistöksi jäävän uhriryhmän korottaminen ongelman ”oikeaksi nimeksi” ei asiaa auta, vaan päin vastoin hämärtää kokonaiskuvaa ja pönkittää erinäisiä asiattomia vastakkainasetteluja.

Ystävällisin terveisin, Jukka Laajarinne

Kuluttajan hommissa

Jotkut talouselämän esittämät ehdotukset saavat minut mietteliääksi ja tunnustamaan, etten ymmärrä tätä nykyistä markkinatalouttamme ollenkaan.

Viime keväänä esimerkiksi Helsingin sanomat lähestyi minua mainiolla tarjouksella: maksamalla 50 senttiä lisää kuukaudessa sain viikonlopputilaukseni laajennettua jokapäiväiseksi. Toki vain rajalliseksi kolmen kuukauden ajaksi.

Äsken tartuin vielä edullisempaan tarjoukseen: maksamalla viisi euroa vähemmän sain viikonlopputilauksen muutettua jokapäiväiseksi. (Yhdeksi kuukaudeksi tosin vain.)

Olen myös kokeiluluonteisesti liittynyt kirjakerhojen tavoin toimiviin kalsari- ja askartelukerhoihin. Ensimmäiset näytepaketit sain ilmaiseksi, ja toisin kuin kirjakerhoissa ennen vanhaan, ei tutustuminen sitonut mihinkään. Kalsarikerhosta, samoin kuin askarteluvälinekerhosta sai erota välittömästi.

Mihin noiden bisnesten voittosuunnitelmat oikein perustuvat? Siihen, että joku ihan oikeasti mieluummin tilaisi kuukauden kalsarit kuin käväisisi valitsemassa itse? Tai että haluaisin jonkun muun valitsevan, mitä askartelutarvikkeita lapsemme tässä kuussa tarvitsee? Really? Tai että tässä iässä, tällä hesarihistorialla kehittäisin riippuvuussuhteen joka-aamuisiin uutisiin?

Edellä esitetyt markkinointimenetelmät, samoin kuin internetissä ilmaiseksi jaettavat mutta takuulla resursseja nielleet palvelut, ehdottavat vienosti jotakin seuraavanlaista: asiakkaan tehtävä on ainoastaan kuluttaa.

Aika pitkään kuvittelin, että yrityksen näkökulmasta kuluttajan tehtävä on maksaa rahaa. Mutta entäpä, jos ensisijainen tehtäväni Sanoma-WSOY:n kuluttajana onkin osoittaa, että lehteä tilataan paljon, joten siinä kannattaa mainostaa? Ehkä kalsarikerhon kokeilijoiden tehtävä onkin vain näyttää, että kyllä näitä kalsareita menee.

Kuinka suuressa määrin me kuluttajat olemme pelkkiä tilastoyksiköitä, joiden avulla nyhdetään raha (tai jotain muuta) jostakin aivan toisaalta? Kuinka suuri osa nykytaloudesta onkin pelkkää fantasiataloutta, jonka kosketuskohdat todellisuuteen ovat olemattomia tahi aika kummallisia? Onko sitten mikään ihme, että pörssit välillä vähän romahtelevat? Vai osaako joku ehkä selittää kaiken parhain päin?

ADHD ja ympäristö

Luontoon meneminen auttaa ADHD:sta kärsivien kesittymiskykyä yhtä tehokkaasti kuin lääkitys. Tämä antaa aiheen kysyä: missä määrin koko oireyhtymä on vääränlaisen ympäristön aiheuttama? Kuinka moni muukin käyttäytymishäiriö on todellisuudessa elinympäristön eikä ihmisyksilön sairautta?

Espoolle kehuja EVAlta

Espoo saa EVAlta kiitoksia. EVA-raportti näkee pahana sen, miten kaupungit käyttävät suojattua asemaansa väärin: tuottavat verorahoilla palveluja asukkailleen. Sen sijaan tulisi avautua markkinoille. Korkea ulkoistamisaste on EVAn konsulttien silmissä hyvän talouden indikaattori.

Raportissa kerrotaan esimerkiksi seuraavaa:

    ”Espoo ei ole läsnä kansallisesti tai kansainvälisesti kilpaillussa teollisessa toiminnassa, vaan on irtaantunut näistä toiminnoista pyrkien optimoimaan omistustensa arvoa. Näitä varoja rahastoidaan ydintoimintojen, etenkin peruspalveluiden, kehittämisen turvaamiseksi.”

Mitä tämä EVAn kehuma ulkoistaminen ja peruspalveluiden kehittämisen turvaaminen käytännössä tarkoittavat?

Esimerkiksi sitä, miten Espoo möi energiantuotantonsa. Myyntirahoilla ostettiin osakkeita, joiden arvo ei ole noussut läheskään yhtä paljon kuin energiatuotannon. Sama suomeksi: menetettiin tarpeellisen kunnallispalvelun hallinta ja siihen päälle hävittiin kaupoissa.

Esimerkiksi sitä, miten useiden päiväkotien ruoanlaitto ulkoistettiin. Ruoka tuleekin päiväkoteihin nykyään jäähtyneenä, erityisruokavalioita ei kyetä ottamaan huomioon ja päiväkotien keittiöissä keitetään nyt hätäpuuroa oikean ruoan asemesta.

Samaa tehdään toki muuallakin. Lyhyen ajan sisällä olen kuullut peräti neljästä koulusta, joiden siivous on äskettäin kilpailutettu isoille tehokkaille siivousfirmoille, ja siivouksen laatu on välittömästi romahtanut.

Kaikessa tässä kilpailuttamisessa ja tehostamisessa on unohdettu yksi ihan olennainen juttu: se halvin tuote on vain harvoin erityisen hyvä. EVA taas on unohtanut, etteivät kilpailu ja yksityistäminen ole itseisarvoja, ja kunnan voi olla joskus hyvinkin edullista omistaa toimintoja, joiden parissa joutuu kuitenkin puuhaamaan.

Vastarintamiehen kuolema

Kirjallisuuden kenties keskeisin tehtävä on kapinahengen lietsominen. Kirjallisuuden ja kirjailijan on seistävä antiteesinä, käytävä lukijain kuvittelemaa maailmantilaa vastaan. Sillä harhat meitä hallitsevat. Erityisesti tästä syystä olen kunnioittanut akateemikko Paavo Haavikkoa yhtenä valtakuntamme älyllisen elämän kärkihenkilönä.

Vieläkö hänenlaisiaan tyyppejä tehdään? En tiedä mutta toivon sitä hartaasti, koska muuten meillä menee jo muutaman vuoden päästä todella huonosti.