Jotkut talouselämän esittämät ehdotukset saavat minut mietteliääksi ja tunnustamaan, etten ymmärrä tätä nykyistä markkinatalouttamme ollenkaan.
Viime keväänä esimerkiksi Helsingin sanomat lähestyi minua mainiolla tarjouksella: maksamalla 50 senttiä lisää kuukaudessa sain viikonlopputilaukseni laajennettua jokapäiväiseksi. Toki vain rajalliseksi kolmen kuukauden ajaksi.
Äsken tartuin vielä edullisempaan tarjoukseen: maksamalla viisi euroa vähemmän sain viikonlopputilauksen muutettua jokapäiväiseksi. (Yhdeksi kuukaudeksi tosin vain.)
Olen myös kokeiluluonteisesti liittynyt kirjakerhojen tavoin toimiviin kalsari- ja askartelukerhoihin. Ensimmäiset näytepaketit sain ilmaiseksi, ja toisin kuin kirjakerhoissa ennen vanhaan, ei tutustuminen sitonut mihinkään. Kalsarikerhosta, samoin kuin askarteluvälinekerhosta sai erota välittömästi.
Mihin noiden bisnesten voittosuunnitelmat oikein perustuvat? Siihen, että joku ihan oikeasti mieluummin tilaisi kuukauden kalsarit kuin käväisisi valitsemassa itse? Tai että haluaisin jonkun muun valitsevan, mitä askartelutarvikkeita lapsemme tässä kuussa tarvitsee? Really? Tai että tässä iässä, tällä hesarihistorialla kehittäisin riippuvuussuhteen joka-aamuisiin uutisiin?
Edellä esitetyt markkinointimenetelmät, samoin kuin internetissä ilmaiseksi jaettavat mutta takuulla resursseja nielleet palvelut, ehdottavat vienosti jotakin seuraavanlaista: asiakkaan tehtävä on ainoastaan kuluttaa.
Aika pitkään kuvittelin, että yrityksen näkökulmasta kuluttajan tehtävä on maksaa rahaa. Mutta entäpä, jos ensisijainen tehtäväni Sanoma-WSOY:n kuluttajana onkin osoittaa, että lehteä tilataan paljon, joten siinä kannattaa mainostaa? Ehkä kalsarikerhon kokeilijoiden tehtävä onkin vain näyttää, että kyllä näitä kalsareita menee.
Kuinka suuressa määrin me kuluttajat olemme pelkkiä tilastoyksiköitä, joiden avulla nyhdetään raha (tai jotain muuta) jostakin aivan toisaalta? Kuinka suuri osa nykytaloudesta onkin pelkkää fantasiataloutta, jonka kosketuskohdat todellisuuteen ovat olemattomia tahi aika kummallisia? Onko sitten mikään ihme, että pörssit välillä vähän romahtelevat? Vai osaako joku ehkä selittää kaiken parhain päin?
Jukka Laajarinne 
No minua on enemmän ihmetyttänyt vanhojen asiakkaiden syrjiminen, esim. kännykkä- ja nettiliittymissä ja viimeeksi jopa lehtitilauksissa.
Esim. meille on HBL aiemmin tullut vaimon nimellä kunnes kotiimme tuli minun nimelläni tarjous uudelle tiljaalle, joten vaimo sanoi tilauksen irti ja nyt lehti tulee minun nimelläni ja maksamme parikymppia vuodessa vähemmän.
Kummallista ettei vanhoille tilaajille viitsitä tehdä tarjouksia, ilmeisesti oltetaan etteivät jo koukkuun saadut asiakkaat viitsi vaihtaa liittymää tai peruuttaa tilaustaan.
Niin tosiaan, joo. Ehkä nuo Hesarin tarjoukset ovatkin vain tilaajan palkitsemisia, niin kuin ne toisessa tapauksessa sanoivatkin. Jonkinlaista sitouttamista myönteisten fiilisten muodossa.
Olen vain niin tottunut ajattelemaan, että eritoten pörssiyhtiöillä olisi aina jokin välittömästi, korkeintaan kolmen kuukauden sisään netottavan hyödyn tavoittelu taustalla, ettei tuommoinen asiakassuhteen vaaliminen käynyt edes mielessä.