Fiktion rajoilla

Philip K. Dick sanoi joskus jotakin sen suuntaista, kuin että hänen tavoitteenaan oli herättää lukijassaan aivan erityinen tunnereaktio, ihmeen tuntu: ”Hyvänen aika, jos nurmikko olisikin tietoinen olio!”

Kun 19-vuotiaana untuvikkona luin Umberto Econ Foucaultin heiluria, tajusin, että oli mahdollista mennä pidemmälle kuin Dick oli mennyt. Siihen aikaan ei ollut internetiä, josta olisi voinut tarkistaa kaikki eteen tulevat tiedot, mutta olin jo silloin intohimoinen faktantarkistaja. Olin utelias. Halusin tietää, miten romaani shtautuu todellisuuteen.  Käytin siis apunani suppeahkoa tietosanakirjasarjaa, joka minulla oli hallussani, kun törmäsin ensimmäistä kertaa eläessäni salaliittoteorioihin temppeliherroista, ruusuristiläisistä ja vapaamuurareista. Ja järkytyin. Kaikki, minkä pystyin tarkastamaan, oli paikkansa pitävää, ja hyvin kirjoitetun romaanin suggestiivinen voima sai niskakarvani pystyyn. Foucaultin heiluri oli upea, käänteentekevä lukukokemus, joka on vaikuttanut omiin kirjoittamisiini siitä lähtien.

Oli mahdollista herättää lukijassa reaktio, ei ainoastaan: ”Hyvänen aika, jos näin olisi!” vaan: ”Hyvänen aika, jos näin onkin!”

(Myöhemmin ärsyynnyin siitä, miten kritiikittömästi ihmiset nielivät Dan Brownin Da Vinci -koodin historiakertomuksen. Kysymys oli kuitenkin olennaisesti samasta asiasta kuin oma Foucaultin heiluri -kokemukseni. Ehkä sitä lukuunottamatta, että kirjan luettuani ja hetkisen henkeä haukottuani tulin romaanin maailmasta ulos. Hmmm… Onko jostain syystä nimenomaan salaliittoteoria sellainen aspekti, joka helpoiten saa sadun muuttumaan lukijalleen todeksi?)

Tunsin riemullisesti onnistuneeni, kun eräs dekkarinlukija blogissaan haukkui romaanini Pinnan alla pimeä foliohattuhuuhaaksi, koska se ei edustanutkaan sen tyyppistä ”realismia”, kuin mihin hän oli tottunut. Seuraavassa, toista kirjaa käsittelevässä kirjoituksessaan hän kuitenkin palasi aiheeseen. Hämärät yhteensattumat, jotka noudattelivat kirjani jungilaista logiikkaa, olivat herättäneet kammon tuntemuksia.

Kirjoittaessani, kulloiseenkin aiheeseeni uppoutuessani, olen saattanut elää tätä hyvänen aika -tunnetta itsekin. Ja vieläpä voimakkaasti. Eksynyt hulluihin kertomuksiini. Nauttinut siitä, miten hämmästyttävän eri tavoin maailmaa on mahdollista hahmottaa. Nauttinut kaunokirjallisuuden kyvystä hämärtää todellisuudentajua.

Mykistyneen miehen parissa työskennellessäni alkuperäinen visioni oli, että en lainkaan alleviivaisi sitä, että olen kirjoittanut romaanin itse. Kirjan esipuhe ja selitysosio olivat akateemisen asialliset, niin kuin antiikin tekstien käännöksissä on tapana. Ehkä minut voisi otsikkosivuillakin mainita pelkkänä kääntäjänä? Jos kirjaa muuten markkinoitaisiin minun romaaninani, ihmiset varmasti osaisivat olla sen verran valppaina, että ymmärtäisivät epäillä lukemaansa.

Kustannustoimittajani meni ensi lukemalla aluksi lankaan. Kriittisenä ja fiksuna lukijana tajusi kyllä jossakin vaiheessa, että kaikki oli huijausta. Mutta toisin kuin olin ajatellut, hän ei pitänytkään huijatuksi tulemisestaan! Samanlaisen kommentin sain toiseltakin lukijalta. Hyvä on. Kaikki eivät pulikoi yhtä iloiten ironisten illuusioiden vesissä kuin minä.

Ja sitten oli kustantajani kommentti: akateemisen kuivakka kehystys saattaisi karkottaa lukijoita.

Mietin asiaa vielä ja taivuin lopulta esipuheessa toisenlaiseen tyyliin. Nyt romaanin kehystys on hassutteleva ja läpinäkyvän fiktiivinen. Ratkaisu näyttää onnistuneelta. Muutamat kirjan esittelyt netissä ovat olleet hyvin myönteisiä, lehtikritiikit jopa ylistäviä.

Skeptikko ja filosofi Pyrrhonin elämänkulkua seuraileva veijari- ja seikkailukertomus viittaa tieteelliseen tutkimukseen ja monenlaiseen kirjallisuuteen, mutta tekee sen täysin omalla tavallaan leikitellen. Lopputulos on herkullinen, sivistävä, filosofinen, viisas ja nautinnollinen. Ihan omanlaisensa.
Anna Pihlajaniemi, Kodin kuvalehti

”On aina ilahduttavaa löytää valtavirtakirjallisuuden seasta jotain omalaatuista. […] Huumorin ja äärimmäisen vakavan filosofisen ajattelun risteyttäminen ei ole aivan tavanomaista kirjallisuudessa, vaan rohkea valinta kirjailijalta.” – Virpi Alanen, Suomen kuvalehti

Ehkä hieman hitaana ajattelijana olen lopulta havahtunut myös ironisen, faktan ja fiktion rajaa hämärtävän lähestymistapani eettisiin ongelmiin.

Olen kirjoittanut, kuin ihmiset olisivat valppaita, uteliaita ja kriittisiä. Osa onkin. Heille voi kirjoittaa mitä tahansa.

Mutta suuri osa lukijoista, ehkä valtaosa, ei lainkaan tarkista, mikä heidän lukemassaan pitää paikkansa, mikä ei. Näyttää siltä, että valtavan monet ihmiset eivät tarkista tai epäile mitään lukemaansa, silloinkaan, kun se tarjoillaan uutisen tai tosiasiaväittämien muodossa. Silloinkaan, kun sillä on todellisia seurauksia heidän elämälleen. Ja jos ei tarkista lukemaansa, voi käydä niin, ettei ymmärrä tulla ulos kauhukertomuksesta, johon on tullut vedetyksi sisään.

Ymmärrän nautinnon, joka päätähuimaavassa, uskomattoman jännittävässä kertomuksessa eläminen tuottaa. Ehkä juuri siksi niin monet kajahtaneen räikeitäkin sepitteitä netissä jakavista ihmisistä on niin haluttomia tarkistamaan lähteidensä oikeellisuutta. Arki on joskus aika tylsä paikka. (Varmaan osansa on silläkin, että netissä keskustelu on hieman kärjistynyt. Olen itsekin menettänyt huumorintajuni ja saatan kommentoida kohtaamaani disinformaatiota tarpeettoman hyökkäävästi.)

Kritiikittömyys niitä tarinoita kohtaan, joita levittää edelleen, on joka tapauksessa vastuutonta.

Olenkin hyvin kiitollinen ensimmäisille lukijoilleni siitä, että Mykistyneen miehen fiktiosta tuli alusta loppuun asti fiktion näköistä. Valheita jaetaan jo riittävästi internetissä. Juuri nyt maailma ei tarvitse yhtään enempää todellisuudentajua hämärtäviä kirjoituksia.

Tietoa kirjoittajasta

Jukka

Jukka Laajarinne Ota yhteyttä: jukka (piste) laajarinne (ät) gmail (piste) com

3 vastausta artikkeliin “Fiktion rajoilla”

  1. No niin.

    Se jungilainen pimeä kirjasi sai minut näkemään kaameita painajaisia. Se tosin johtui ehkä siitä, että olin juuri silloin toipumassa polvileikkauksesta, yhdestä niistä, ja unet olivat omituisia muutenkin. Kun ajattelee salaliittoteorioita, niin varmaan niiden äiti tai isoäiti on se, kun oman ruumiin jäsenet rupeavat kapinaan. Ihan niin kuin minä olisin se pahis eivätkä polvet jotka hajoavat.

    Nyt pystyisin sen lukemaan. Ja painajaisista ei ole pulaa varmaan ikinä.

    Sain juuri loppuun sen Pyrrhonin, mutta vielä en ole päässyt miettimään sitä tarkemmin. Kun luen noita kreikkalaisia ja tällä hetkellä Euripideen tragedioiden uusia suomennoksia, niin minusta se Pyrrhonin sotaretki oli aika tavalla jatkoa niille sankarijutuille. Ja ennen kaikkea niille olympolaisille tarinoille.

    Oli jo ehtinyt tulla mieleeni muutenkin, että jumalten toilailut ovat aika huvittavia. Se johtuu ehkä siitä, että se on niin tyhmänylpeää porukkaa. Menandros näkyy sanoneen että Euripidestäkään ei pitäisi ottaa tosissaan. Yksi noista kuudesta suomennetusta ei ehkä ole tragedia. Raja on häilyvä.

    On hyvä että pysyttelet poissa tosissaan ja ”tosissaan” kirjoittamisesta. Eiköhän kirjailijoille sentään suoda myös fantasiamaailmansa. Jotain siitä tulee aina myös lukijan osaksi.

  2. Pyydän anteeksi painajaisia, vaikka samalla toki olen ilahtunut siitä, että kirja onnistui tekemään voimakkaan vaikutuksen.

    Sankaritarinoista. Dee L. Clayman esittää Timon Fleiuslaista koskevassa teoksessaan ajatuksen, että pyrrhonismin vaikutuksesta kreikkalaiseen kirjallisuuteen syntyi uudenlainen sankari, sellainen kuin esimerkiksi argonauttien Jason: tyyppi, joka ei enää käykään määrätietoisesti päin vastuksia, vaan empii ja on epävarma. Ei ajelehdi vain fyysisesti niin kuin Odysseus, vaan myös henkisesti.

    Ja sitten vielä keskustelun polarisoitumisesta, vastaus ennemminkin omaan blogaukseeni kuin sinulle. Tämä on nyt tärkein kehitystehtäväni. Olla polttamatta päreitäni harhaanjohtavien tai suoranaisesti valheellisten kirjoitusten äärellä. Jos kommentoin semmoisia kiukuspäissäni, ei siitä ole kenellekään mitään muuta kuin haittaa. Kohti parempaa keskustelua, kohti ihmisenä kasvamista.

  3. Sitä kohti!

    Minulla ei ole siinä suhteessa ollut hirveästi ongelmia. Tietävät kyllä että minulla on terävä kieli jos jotain yrittävät. Ja olen pohjalainen. Paitsi että sillä ei ole enää niin väliä. Metelin voi ohittaa olkapäiden kohautuksella. Keskittyä omaan työhön.

    Kärjekkyys ainakin nuoremmissa ihmisissä johtuu varmasti olemisen kaikinpuolisesta arvaamattomuudesta. Euripides on kirjoittajana pragmaatikko ja lisäksi selvästi poliittinen kirjailija. Sitä paitsi hän tuntuu asettuvan naisten puolelle, mikä on sympaattista, koska naiset, jumalattaria ja erästä Helenaa lukuunottamatta, eivät olleet vapaita.

    Mutta vielä tuosta viestinnästä:on suuri helpotus että ei tarvitse päivittäin lukea siitä ex-pressasta Amerikassa. En minä varmaan ole ollut ainut joka siitä tyypistä hermostuivat.

    Aion selättää sen sinun pimeänopuksesi kunhan pääsen näistä kreikkalaisista! Sinun Pyrrhonisi oli paitsi hauska niin myös hyvin inhimillinen. Sen räytyneen hahmon näki silmissään siellä omituisessa saaristossa. Oli siinä myös semmoinen asia, että tulivat mieleen köyhyydet ja kurjuudet ja vaikka tämän hetken Intian kuolemat.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s