Korona-aikaan, kun vuorille ei ole ollut pääsyä, on pitänyt tunnelmoida vuoristofiktion parissa. Paolo Cognettin Kahdeksan vuorta ja Robert Seethalerin Kokonainen elämä ovat olleet mainioita kirjamatkoja alppimaisemiin ja pikkukylien elämänmenoon.
Vähän dramaattisempaa meininkiä on tarjonnut Jirô Taniguchin sarjakuvasovitus Yumemakura Bakun romaanista Kamigami no itadaki – Jumalten huippu.
Enimmäkseen 70- luvulta 90-luvun puoliväliin ajoittuva tarina käynnistyy Katmandussa, jossa valokuvaaja nimeltä Fukamachi yrittää toipua kahden toverinsa kuolemaan päättyneestä Everestin-retkueesta. Hän löytää käytettyjen tavaroiden myymälästä ikivanhan kameran – samanlaisen, jollainen Mallorylla oli mukanaan, kun hän katosi vuorelle vuonna 1924! Olisiko kyseessä sama kamera? Miten se on päätynyt myymälään? Onko filmikin ehkä tallella?
Salapoliisikertomuksen tavoin etenevä juoni johdattaa Fukamachin Habu Jôjin jäljille. Pakkomielteinen, epäsosiaalinen kiipeilylegenda on tehnyt aikanaan vaarallisia ensinousuja kilpaillut ankarasti Japanin pelottomimman kiipeilijän tittelistä soolonousuistaan tunnetun Hase Tsuneon kanssa.
Ja nimenomaan Habu Jôjin kertomus tämä, noin 1500-sivuinen manga-eepos on. Miksi Habu oli sellainen kuin oli? Mihin hänen tiensä on vienyt, ja mitä hänellä on suunnitelmissaan? Jos Habu kiipeää kuin riivattu, alkaa Fukamachikin muuttua obsessiiviseksi etsiessään Habua ja yrittäessään selvittää kameran arvoitusta.
Kunnolla tehtyä taustatyötä arvostan aina – niin tarinoissa kuin kuvituksissakin. Jirô Taniguchin taide on kerta kaikkiaan tyylikästä. Aikakauden kiipeilyvarusteet ja kiipeilytekniikat osuvat melko lailla kohdilleen, samoin itse vuoret ja niiden seinämät ovat erinomaisen tunnistettavia. Ihmisten kuvaajanakin Taniguchi on mainio: samat henkilöt eri ikävaiheissa piirtävät mainioita, uskottavan näköisiä elämänkaaria.
Viiteen osaan jaetun kokonaisuuden kaksi ensimmäistä osaa sisältävät sekä teoksen dramaattisesti kiinnostavimmat että ongelmallisimmat vaiheet.
Omassa elämässään hieman irrallinen ja angstaileva Fukamachi jututtaa tyyppejä, jotka ovat aiemmin tunteneet Habun tai Hase Tsuneon. Nämä kertovat hurjista kiipeilyreissuista ja elämänkäänteistä, joita on kiinnostava seurata, mutta kehystyksenä toimivat kuppilatapaamiset toistava itseään. Näissä jaksoissa keskenään kilpailevat Habu ja Hase Tsuneo kiipeilevät Japanin tiukimpia reittejä – ja sooloilevat lopulta Euroopan Alppien vaikeimmilla seinämillä.
Eepoksen loppupuoli fokusoituu Habun tavoitteeseen tehdä jotakin ennennäkemätöntä Everestin rinteillä, ja siihen, miten hänen ja Fukamachin tiet yhtyvät. Tässä vaiheessa itse kiipeily muuttuu pykälän tylsemmäksi, mutta draaman kaari rakentuu muuten varsin mainiosti. Tarina lähestyy supersankarimaisia inhimillisen rajoja mutta pysyy enimmäkseen realismin puolella. Toisteisuus on edelleen tarinan ongelma: nyt vain päädytään uudelleen ja uudelleen päivittelemään, miten hurjaa on, kun ilma on raakaa ja kovaa mutta kovin, kovin ohutta.
Teoksen isona kysymyksenä pyöritellään tekemisen mieltä: Miksi kiivetä? Miksi altistaa itsensä kuoleman vaaralle? Mikä on elämän merkitys?
Kiipeilysarjakuva on kaiken kaikkiaan tavattoman harvinaista herkkua (vinkki lajityypistä kiinnostuneille: Instagramissa julkaistava Betamonkeys kannattaa ottaa seurantaan). Ilman, että tästä johtuen tarvitsisi antaa mitään tasoituksia, Jumalten huippu on pienine ongelmineenkin erinomaisen vaikuttava ja suositeltava sarjakuvaromaani.
Sarjakuva on käännetty ainakin ranskaksi, englanniksi ja saksaksi, ja kirjan pohjalta on tehty jo kaksi filmatisointiakin: toinen ihmisten näyttelemä, toinen anime-elokuva (Tsekkaa trailerit: https://youtu.be/0PUVHqpAAig ja https://vimeo.com/428137439).
Jukka Laajarinne 