Maan alla taas

Lauantaina kävimme Lohjalla Niemisillä ja Niemisten kanssa luolastamassa. Myös Torholan luola on hauska vierailukohde ja vieläpä kauniissa lehtomaisemassa.

Tuonne!

Luolan etuosa on täälläkin varsin avara.

Luonnonkohteiden tuhrimista en oikein osaa arvostaa, mutta tämä graffiti sopi paikan tyyliin juuri ja juuri.

Kotimaista kalkkikiveä.

Jyrkkä hormi alimpaan kerrokseen. Tästä eteenpäin menivät vain miehet ja lapset.

Ja takaisin maan pinnalle!

Luolan ehkä kiehtovin yksityiskohta jäi kuvaamatta. Torholassa, aivan kuten Luolavuoressa pari viikkoa sitten, oli runsaat määrät yöperhosia, joilla oli kullanväriset silmät. Ja hämähäkkejä. Ja sitten siinä lattialla oli paikka, johon oli kasaantunut kymmeniä perhosen siipiä. Ehkä jossain siinä yläpuolella oli hyvä saalistuspaikka.

Tuntuu erityisen merkitykselliseltä jakaa näitä paikkoja ja kokemuksia lapsen kanssa. Ne ovat yksi niistä yhteisistä jutuista, jotka me koemme luullakseni suhteellisen samalla tavoin: jännää ja seikkailullista. Konttaamisessa ja ryömimisessä on jotakin ilahduttavan tasa-arvoista, ja ahtaimmissa paikoissa etu on lapsen puolella.

Manalaiset virtaukset

Maasta kohoavat ilmanvaihtotorvet ja vastaavat putket kiehtovat mieltäni. Ne muistuttavat siitä, ettei maa ole pelkkää maata, vaan ihmisten rakentama Koneisto ulottaa lonkeronsa myös jalkojemme alle. Siellä kulkee informaatio. Siellä kulkee paska. Siellä kulkee vesi ja sähkö ja lämpö, autoja ja junia. Jossain niistä vallitsee polttava kuumuus, jossain kauhea paine, mutta pinta on tyyni.

Siellä on myös tyhjyyttä. Joskus kadulla, kun bussi kulkee ohi, huomaa kamaran notkuvan ja tajuaa, miten ohuella kuorella kävelee.