Maasta kohoavat ilmanvaihtotorvet ja vastaavat putket kiehtovat mieltäni. Ne muistuttavat siitä, ettei maa ole pelkkää maata, vaan ihmisten rakentama Koneisto ulottaa lonkeronsa myös jalkojemme alle. Siellä kulkee informaatio. Siellä kulkee paska. Siellä kulkee vesi ja sähkö ja lämpö, autoja ja junia. Jossain niistä vallitsee polttava kuumuus, jossain kauhea paine, mutta pinta on tyyni.
Siellä on myös tyhjyyttä. Joskus kadulla, kun bussi kulkee ohi, huomaa kamaran notkuvan ja tajuaa, miten ohuella kuorella kävelee.
Mikä ihme tuon alin kuva on. Mistä?
Kaupungissa se, että elää keinotekoisessa ympäristössä, tuntuu aivan luonnolliselta. Paljon enemmän hätkähdyttää metsässä, kun sieniretkellä törmää johonkin härveliin ja tajuaa ettei metsäkään ole ihmisen myyräntyöltä turvassa.
Raili: Pompidou-keskuksen vierestä.
Kansalainen Perttu, onnittelut! Minua itseäni ehkä hämmästyttää enemmän kaupinkiympäristön onttous.