Kuten taannoin totesin, olen pariin otteeseen päätynyt radioon puhumaan. Enkä edes osannut olla hiljaa vaan vastailin harkitsematta kysymyksiin.
YleX:n Poptehtaassa haastateltiin Minttu Hapulia ja minua erilaisista elämäntulkintamenetelmistämme.
Kultakuumeessa jouduin vastaamaan Maria Ala-Kuhan kysymyksiin ihan yksin.
Tänään kuuluville tulee sitten Kirjakerho, jossa juttelemme Kaisa Pulakan ja Torsti Lehtisen kanssa ja minä pingotan ääntäni jotenkin ihan pieleen, menetän sen ja alan yskiä. Onneksi Torsti on kuitenkin nopeaälyinen, hyvin jäsennelty ja asiaan perehtynyt puhuja, ja siksi uskonkin, että ohjelma on kuuntelemisen arvoinen.
Yhden näistä ohjelmista olen kuunnellut, kahta muuta en uskalla.
Jukka Laajarinne 
Anna-lehdessä mainittiin Muumit ja olemisen arvoitus, hyvänä syksyn uutuuskirjana!
En lue kylläkään Annaa.
Voin vakuuttaa etten lue.
Ihan oikeasti, en lue.
Minäkään en lue Annaa. Erilaisissa odotustiloissa kyllä ahmin naistenlehtiä, koska niiden kulttuurijournalismi on usein aika korkeatasoista. Kuten tuo listamainintakin selvästi osoittaa.
En kuullut Kirjakerhosta kuin aivan loppua. Mutta käsittääkseni sen saa kuulumaan netitse.
Olin aika yllättynyt siitä, että siinä oli psykoanalyyttisvivahteinen keskustelu. Siihen ilmeisesti sitten viittaat kirjassakin (jota en ole saanut käsiini, kirjastosta enkä kaupasta…).
Ennemminkin olisin olettanut että Muumien yhteydessä puhutaan lapsista. En ollut ajatellut Tove Janssonia itseään oikeastaan lainkaan.
Ihan niin kuin ne kirjat olisivat syntyneet tuosta vain. Ja sitä paitsi olleet olemassa aina. Mutta olen samaa mieltä siitä, josta sanoit jossain tuolla alempana: lastenkirjallisuudesta ei juuri keskustella, että keskustelu siitä olisi tärkeätä juuri siksi että ne ovat lastenkirjallisuutta.
Kai Kirjakerhossa saa yskiä?
Oliko siinä jotain psykanalyyttisvivahteikasta? Voi pahus, kai se on sitten varmuuden vuoksi kuunneltava. Enkä minä kai sellaiseen kirjassani viittaa? Haluaisitko pikkuriikkisen täsmentää, että minulle hahmottuisi paremmin, mitä oikein olen mennyt sanomaan tai kirjoittamaan?
Ei sitä yskimistä tietenkään kukaan muu kieltänyt kuin minä itse.
No kuule Jukka, kun minä en ole kuullut sitä vielä kokonaan.
Enkä ole varma kuka semmoista siinä sanoi, se juontajahan oli nainen, ja se johdatteli jossain vaiheessa asiaa niin, että ”kun olen äiti, siis minä, Muumi-mamma, niin minun on pidettävä huoli siitä että varsinkin Muumi-pappa saa sen merensä vaikka minä en sitä rakasta ja joka tapauksessa Muumilaakson talvi oli semmoinen joka kuvasti puberteetista kärsivää Muumi-peikkoa”. Loppuun jonkunmoinen kysymyksen tapainen.
En ollut varma siitä kumpi oli Lehtinen ja kumpi olit sinä. Ohjelma oli kiinnostava, ainakin tuossa kohden, koska kumpikin teistä torjui Muumi-mamman alistumisen perheensä miehille. Tai esitti jonkun heiton toiseen suuntaan.
Kierkegaardista varmaan puhui Lehtinen tapansa mukaan.
Elä kiellä yskimistäsi, muuten keuhkot repeävät!
Niin, siis Kierkegaard on jonkunmoinen filosofi, jonka lukemista aloitan tavan takaa enkä ikinä pääse loppuun, mutta mielestäni Kierkegaard on kierolla tavalla psykologinen.
En tiedä voisiko häntä kuvata sanalla esi-freudilainen.
Hyvä kirjailija,
ei mitään huolta radiojuttujen suhteeen. Kuuntelin niistä kaksi ja ne kummatkin olivat kuuntelemisen arvoisia. Kirjailija Laajarinne puhui jokseenkin järkeviä, ei sekaantunut sanoissaan, ei yrittänyt puhuä älyttömän viisaita osottaakseen olevansa ihan viisas.
Kumipikin eksistentialisti Kirjakerho-ohjelmassa hoksasi puhua ihmisille, joista suurin osa on seikkaillut Muumien maailmassa ilman yhtäkää Kierkegaardia, Heideggeria tai Sartrea. Filosofit puhuivat hyvin, eivät ollenkaan muistuttaneet noita kuivakkaita käppäniä (anteeksi siella haudosissa makaavat).
Lisäksi Laajarinteen ääni on hauskalla tavalla iloinen ja kuin nuoruutta tulvillaan. Ei mitään hätää yhdessäkään haastattelussa. Ihmiset kuuuntelevat myös äänen sävyjä ja puhetempoa, innostuneisuutta – ja kun pakostakin filosofi vastaa yksinkertaiseenkin kysymykseen jotenkin viisaasti, se takaa onnistumisen radio-ohjelmassa.
Pitkä jaarittelu saa kuulijan pahalle tuulelle. Haastattelija tai juontaja kyllä kysyy lisää, vaikka vastaisi lyhyestikin. Tämänkin pitkäpiimäisyyden sudenkuopan hoksasivat Kirjakerhon urhot välttää. Kuulijalle tuli hyvä mieli.
.
Ripsa: Emme me kai kiistäneet Muumimamman alistumista miehille vaan sen, että pappa olisi hänet alistanut. Mikään kirjoissa ei viittaa siihen, että pappa olisi hänet pakottanut yhtään mihinkään, vaan mamma oli tuossa alistamis/alistumishommassa aktiivinen toimija, papan ”kanssarikollinen”, kuten muistaakseni asian ilmaisin.
Psykologia/filosofia-kuviosta: Freudia tunnen varsin marginaalisesti, mutta se, minkä tiedän, ei nyt jotenkin soita Kierkegaard-kelloani. Kuulostaa joka tapauksessa kiinnostavalta. Haluaisitko kirjoittaa ajatustasi vähän enemmän auki?
Niin juu, ja monet filosofit ovat olleet melko psykologisia, mikä johtunee osin siitä, että psykologia erosi omaksi tieteekseen hyvinkin myöhään, olisikohan ollut reilut sata vuotta sitten niillä hujakoilla. Vielä 50-luvulla suomalaiset filosofian oppikirjat eivät tuntuneet oikein erottavan filosofiaa ja psykologiaa toisistaan. (Ja näyttää siltä, että osa psykologian osa-alueista hakee tieteellisyyttään edelleen.)
Kiitos, Hymyilevä eläkeläinen, rohkaisevasta palautteesta. Eivät ne kuolleet käppänät tosin vielä eläessään tainneet kuivakkaita olla, vaan päin vastoin hyvinkin värikkäitä tyyppilöitä.
Jukka, lupaan kirjoittaa Freudista ja Kierkegaardista sitten enemmän kun olen viimeinkin saanut sen ohjelman kuunnelluksi YNNÄ kirjasi käsiini! Mutta ihan auki en varmaan kirjoita.
Sillä välin olen miettinyt ittekseni Aleksandar Semonia, Susan Sontagia, Jukka Pakkasta sekä hänen Triesten taivastaan, ja tietenkin Herbert Marcusea, joka kirjassaan Eros and Civilisation kirjoittaa mm. Freudista. Politisoi sitä.
Eläkeläisen kanssa muuten ihan samaa mieltä.
Minä olen varttikuuloinen, joten riippuu päivästäkin milloin sen ohjelman saa kuulluksi, oli sitten kuulokoje ja induktiosilmukka eli ei. Rakastan radiota ja sen kirjallisia keskusteluja. Kuuntelen tarkemmin kuin moni hyväkuuloinen, mutta ajattelen liikaa.
Ai niin se eteni että Muumi-mamma oli alistumisessa kompuksessa Papan kanssa. Outo kuvio! Siinä oli joku lukemassa otetta Muumikirjasta ja Mamma selvästi huokasi että kaipaa omaa puutarhaansa ja toivoo että tämä meri-hullutus loppuisi.
Niin, ja samaistun Muumi-mammaan sikäli, että olen selvästi maakrapu aivan niin kuin hänkin, vaikkei minulla olekaan käsilaukkua.