Vaikka kirjan kirjoittaminen on yksinäisen sorttista puuhaa, se ei tapahdu eriössä. Lähimmät omaiset ja ystävät saattavat joutua kuuntelemaan tietyn teeman ääneen ajattelua vuosikaupalla. Kustannustoimittaja, tai tietokirjan tapauksessa jopa joukko asiantuntijoita pääsee tekemään ehdotuksiaan. Ja lopulta: kirjaa ei kirjoiteta pöytälaatikkoon. Sen lopullinen päämäärä on kommunikatiivinen. Tavoitteena on teoksen jakaminen maailman kanssa.
Julkaiseminen on usein koko prosessin raskain vaihe. Oma osuus työstä on tehty, mutta jäljelle jää kauhunsekainen odotus: otetaanko työn tulos vastaan? Jos otetaan, niin millä tavoin?
Suomessa julkaistaan valtavat määrät kaiken tasoista kirjallisuutta, jonka olemassaolosta kukaan ei ole koskaan kuullut. Teoksia, joiden arviot eivät mahdu lehtien sivuille. Teoksia, joiden kohtalo on hautautua unohduksen maaperään. Päälle kasaantuu yhä uusien kuolemaan syntyneiden teosten karikekerroksia. Sellaisessa tapauksessa kirjailija voi lohduttautua ajatuksella, että ehkä joku jossain on lukenut kirjan. Usein näin todella on. Ehkä joku on ymmärtänytkin, saanut lukemastaan jotakin suurta. Usein näin todella on! Mieltä jää kuitenkin kaihertamaan kysymys: pystyykö laatu korvaamaan määrän? Harvoin kirjaa on painettu suuria määriä tarkoituksena marginaaliin jääminen.
Joskus teos nähdään. Kritiikki ilmestyy isossa lehdessä, mutta kriitikko on ollut kirjalle väärä, ei ole jaksanut lukea huolella tai ei ehkä ole ymmärtänyt lukemaansa. Itselleni käy lukijana näin alinomaa. Samakin kirja voi avautua ihan eri tavoin, jos sen lukee eri aikaan, eri ikäisenä – tai kokonaan eri ihminen. Tietenkin negatiivisen tai haalean kritiikin syy voi voi olla kirjassakin.
On joka tapauksessa suuri mahdollisuus, että hyväkin teos syystä tai toisesta hukkuu. Tämä vastaanoton satunnaisuus ja epävarmuus lienee yksi kirjailijan työn kuormittavimmista piirteistä ja kyseenalaistaa aika ajoin koko tekemisen mielekkyyden.
Keväällä minulta julkaistiin kaksi kirjaa: Mykistynyt mies, romaani hellenistisen filosofian syntyajoista, sekä Kadonneen madon jäljillä, tarinallinen lasten tietokirja luonnon monimuotoisuudesta. Vastaanotto on ollut positiivinen. Monta vuotta kirjoittamani romaanikin on ymmärretty hyvin ja kehuttu.
Kun näin pääsee käymään, saa olla vähän aikaa tyytyväinen ja hyvillä mielillä. Aikanaan saa sitten taas pelätä seuraavan teoksen puolesta.
”Jukka Laajarinne on kirjoittanut parhaan romaaninsa, joka tosin esittää olevansa käännös antiikin Kreikasta.” (Vesa Rantama, Helsingin Sanomat)
”[…] herkullinen, sivistävä, filosofinen, viisas ja nautinnollinen. Ihan omanlaisensa.” (Anna Pihlajaniemi, Kodin kuvalehti)
”Huumorin ja äärimmäisen vakavan filosofisen ajattelun risteyttäminen ei ole aivan tavanomaista kirjallisuudessa, vaan rohkea valinta kirjailijalta.” (Virpi Alanen, Suomen Kuvalehti)
”Länsimaisen ajattelun suurmiehiä vilisevä Jukka Laajarinteen ´Mykistynyt mies´ herättää villejä ajatuksia. Romaani on kiinnostava ja vetävä, sujuva ja erikoinen.” (Kalle Keränen, Skeptikko)
”Jos saa urallaan kirjoitettua yhdenkin Mykistyneen miehen kaltaisen teoksen, se riittää.” (Marko Hautala)
”Kuvittaja Mari Luoman täyteläiset värit ja moni-ilmeiset muodot imaisevat lukijan matojen maailmaan, sammalmättäiden, karikkeen ja maaperän kerrosten immersioon. Kuvitus on riittävän realistinen ja lajivalikoima ylenpalttisen runsas.[…] Taitava kirjailija Laajarinne valuttaa lapsiin monimuotoisuuden lumon ja pitää aikuisia pihdeissään merkitysten kerrostumilla.” (Ilta-Kanerva Kankaanrinta, Agricola)
”Kokonaisuuden kruunaa Mari Luoman herkullinen kuvitus […] Kirjassa käsitellään monimuotoisuutta monelta kannalta. Aikuinenkin pääsee poimimaan uusia tiedonsiruja. Lapselle sulateltavaa riittää useammaksi kerraksi, vaikka hän olisi ahkerastikin katsonut Avaraa luontoa.” (Minna Yli-Karjanmaa, Savon Sanomat)
Jukka Laajarinne 