Autoilusta

Olimme perheen Islannissa harrastamassa turismia. Vuokrasimme pienen auton, jolla ei saanut mennä sisämaan nelivetoautoille varatuille kärrypoluille. Säännön rikkomisesta oli tarjolla sakkoja tai jopa vankeutta, joten eräänä päivänä jouduimme jättämään auton risteykseen ja jatkamaan 4W-tietä jalkaisin. Aivan kuten viime kesänä Lofooteilla, isossa kartassa lyhyeltä näyttävä matka luolalle oli 7 kilometrin pituinen.

Laavakentällä meitä vaivasivat pienet kärpäset, jotka menivät silmiin ja hengityselimiin, mutta jopa 9-vuotias tyttäremme pärjäsi aika hyvin. Tällä kertaa luola, Surtshellaren, oli kaiken kävelemisen arvoinen: lähimmältä sisäänkäynniltä pääsi puolen kilometrin päähän (se on jo melko jännittävä etäisyys maan pinnalle), ja paikka oli muutenkin aika iso. Tällainen:

Paluumatkalla liftasimme kuitenkin maasturin kyytiin, jolloin huomasin jotakin kiinnostavaa: Auton kyydissä matka tuntui paljon pidemmältä! Noinko pitkän matkan me kävelimme?! Luultavasti matkan piteneminen johtui siitä, että auton kyydissä matkan taittumisen huomaa silmissä. Lapsen kanssa jalkaisin etenemistä ei sen sijaan lainkaan tapahdu –jotenkin sitä vain siirtyy paikasta toiseen.

Auton matkaa pidentävä vaikutus ei jäänyt kuitenkaan tähän. Jos vertaan tätä lomamatkaa (vuokra-autoilua jännästä paikasta toiseen) muihin lomamatkoihini tai -matkoihimme (noin yhden jännän paikan lähistöllä touhuamista), joudun toteamaan, että vietimme aikaa tien päällä ihan samperisti. Melkoinen osa hereilläoloajasta kului johonkin aivan muuhun kuin hauskuuteen. Autossa istumiseen. Auto ei pidentänyt ainoastaan kokemaamme vaan myös mitattavaa matkaa. Ehkä jopa näimme vähemmän auton kanssa kuin mitä olisimme nähneet ilman autoa.

Ja pistetään nyt samaan blogaukseen lisääkin luolakuvia, Leiđarendista. Täälläkin päästiin tekemään melkein kilometrin kävely- ja konttausmatka:

Mentaalitopologian perusteet, 1. luento

On tunnettu tosiseikka, että etäisyys Helsingistä Espooseen on merkittävästi pidempi kuin Espoosta Helsinkiin, ja siksi espoolaisten on helpompi mennä Helsinkiin viettämään iltaa kuin helsinkiläisten Espooseen. Henkisen topologian teoriani antaa myös ennusteen, jonka mukaan Tampereelta on lyhyempi matka Helsinkiin kuin esimerkiksi Poriin.

Paikkojen epäsymmetriset etäisyydet johtuvat spektaakkeliattraktioiden avaruutta vääristävistä ominaisuuksista. Tässä pohdiskelussa spektaakkelilla tarkoitetaan aika- ja tilasidonnaisia inhimillisiä sekä kaupallisten vuorovaikutusten prosesseja, joihin liittyy voimakas paikallaolemisen kokemus.

Pelkistetyimmillään tarkkailijan ja yksittäisen spektaakkelin välinen henkinen etäisyys on laskettavissa kaavasta

L = l/(s*a),

jossa L on mentaalinen etäisyys, l geografinen etäisyys, s subjektin (tarkkailijan) spektaakkelispesifi tilafunktio, ja a spektaakkelin kokonaisattraktiivisuus. Mentaalinen etäisyys toisin sanoen kääntäen verrannollinen suhteessa subjektin tilafunktion ja spektaakkelin vetovoimaisuuden tuloon.

Subjektin tilafuktion tarkempi erittely on tässä yhteydessä syytä jättää vähemmälle huomiolle, mutta todettakoon, että se kuvastaa subjektin spektaakkelihakuisuutta, ja siihen vaikuttavat lukuisat sellaiset muuttujat kuin sosiaaliset fobiat, mahdollinen sosiaalinen deprivaatio, henkilökohtainen asenne suhtessa käsiteltävänä olevaan spektaakkeliin jne.

Madonnan konsertti oli hyvä esimerkki erityisen vetovoimaisesta spektaakkelista, mutta mikäli kuvittelemamme tarkkailija on kovin Madonna-vastainen, saattoi viimekesäinen konsertti jopa etäännyttää Helsinkiä hänestä.

Hyviä esimerkkejä vähäisemmän vetovoiman spektaakkeleista ovat esimerkiksi tietyssä kahvilassa istuminen tai tuttavien tapaamisen mahdollisuus. Yksittäiseen tarkkailijaan ne vaikuttavat edelleen hyvin subjektiivisilla tavoilla.

Todellisuus ei tietenkään ole niin yksinkertainen, kuin yllä oleva kaava antaa ymmärtää: erisuuruiset spektaakkelit ovat levittäytyneet kaikkialle. Spektaakkelitiheyden jatkuvat muutokset tekevät tarkat etäisyyslaskelmat hyvin vaikeiksi ja kaoottisiksi, mutta pääperiaate on selvä: suurten spektaakkelikeskittymien kokonaisvetovoima on valtava, ja se kutistaa keskittymään koettua henkistä etäisyyttä.

Spektaakkelien yhteisvaikutuksen psykologinen perusta syntyy tehokkuusajattelusta (subjektin tilafunktion eräs tekijä) – siitä, että keskittymä tarjoaa mahdollisuuden usean spektaakkelin kokemiseen hyvin lyhyellä ajanjaksolla ja pienellä vaivalla. Voimakkaassa spektaakkelikeskittymässä kuten Helsingin ytimessä voi istua viihtyisässä kahvilassa, nähdä 25 tuttavaa ja 176 kaunista ihmistä sekä kuulla pari konserttia yhden ja saman illan aikana.

Yksittäistä tarkkailijaa houkuttavimmat kulkusuunnat (henkisesti lyhimmät reitit) voidaan laskea hänen tiedostamiensa spektaakkeleiden vektorisummien avulla. Kaikkein tarkimpiin tuloksiin päästään spektaakkelitodennäköisyyskenttiä integroimalla. Näiden kaavoittamiseen blogialustan editoritoiminnat eivät valitettavasti riitä. Yllä esittämäni perusyhtälön pohjalta välkky psykomaantieteilijä voi kuitenkin johtaa tarpeelliset kaavat itse.