Avainsana: Demokratia

Arabimaailma Emmanuel Toddin mukaan

Kaikki varmaan muistavat Emmanuel Toddin, antropologin ja historioitsijan, joka vuonna 1976 ennakoi Neuvostoliiton hajoamisen ja vuonna 2002 ilmestyneessä Imperiumin jälkeen -kirjassaan arvioi Yhdysvaltain johtoaseman rapautuvan aivan lähiaikoina.

Imperiumin jälkeen avasi silloin joskus minulle uuden, mielenkiintoisen tulkinnan jihadismista. Todd ei nähnyt radikaalia islamia todellisena uhkana demokratialle vaan oireiluna arabimaailman demokratisoitumisesta. Väkivaltaiset levottomuudet ovat miltei aina olleet osa demokratiaan siirtymistä: tyypillisinä esimerkkeinä mainittakoon Ranskan vallankumous ja Suomen sisällissota. Demokratisoitumiskriisi on puhjennut lukutaidon yleistyessä, ja sitä on kiihdyttänyt nuorten aikuisten suhteellisen osuuden kasvaminen. Toddin mukaan islamilainen maailma on siis ollut jo jonkin aikaa demoktratiaa enteilevässä tilassa: demokratiaa ei siis oikeastaan tarvitse viedä lännestä sinne, missä se on muutenkin sikiämässä. Fundamentalistinen liikehdintä on tässä tulkinnassa muutosvastarintaa, vanhan järjestyksen kuolinkouristuksia.

Toddin analyysi on viime päivinä muistunut mieleeni, ja se näyttää innostavalla tavalla osuneen oikeaan. Jatkan tilanteen seuraamista uteliaana. Miten tilanne etenee? Kuinka käy Yhdysvaltain imperiumin?

Vallasta vieraantuneet kaupunkilaiset

Kävelin eilen illalla eduskuntatalon ohi, huomasin hautakynttilät portailla ja kävin ihmettelemässä hautakiveä. Sinne oli haudattu demokratia.

Nyt vasta, ajattelin. Kun raato alkoi haista.

Raatokin alkoi haista vasta, kun vainajaa vuosien ajan säilyttänyt pakastin jäi vahingossa auki.

Kuolinpäiväksi oli kuitenkin merkitty vasta 24.9.2009.

Mutta eihän demokratia eilen kuollut. Viime aikoina ovat alkaneet kupsahdella lähinnä joidenkin ihmisten illuusiot.

Ennen kaikkea suurimmissa kaupungeissa vaalitut illuusiot. Jos en väärin muista, jo muutama kuukausi sitten julkistettiin kysely, jonka mukaan vaalirahoitussotkut olivat vieneet luottamusta politiikkaan erityisesti Uudellamaalla.

Miksi näin?

Pienemmissä kunnissa päätöksenteko on lähempänä kansalaista, ja sen korruptoituneisuus jokaiselle tuttua. Pihtiputaan Mummo tuntee henkilökohtaisesti jonkun kunnallispoliitikon, ja kaikki Pihtiputaan kunnallispoliitikot ovat hänen tutuntuttujaan. Siksi hän tietää, kuka on kenenkin kaveri ja millä perusteella rakennuslupia kenellekin keplotellaan.

Täällä meillä päin valta on kasvotonta ja kaukana useimmista. Sitä käytetään samalla tavalla kuin pienemmissä kunnissa, mutta me saamme tietää siitä ainoastaan sen, mikä tiedotusvälineissä julkaistaan. Siksi monelle näyttää täällä päin tulleen yllätyksenä, että demokratia onkin vain julkinen kulissi. Pihtiputaan Mummolle, joka elää vallankäytön lähellä, asia on ollut selvä jo pitkään.

Demokratian vastustajat

Paavo Lipponen yhtyy kokkeleiden sun muiden näkemyksiin siinä, että presidentin ulkopoliittinen valta pitäisi lakkauttaa ja siirtää ulkoministerille. Lipposelta on ennenkin totuttu kuulemaan antidemokraattista puhetta. Vaan mikä juuri tästä ajatuksesta tekee antidemokraattisen? Se, että presidentin valtaoikeuksien kaventaminen merkitsee vallan siirtämistä niille tahoille, joilla kaikki muu valta jo on: isoimmille puolueille.

Isoin ongelma tässä lienee se, että presidentin – toisin kuin ulkoministerin – valitsee kansa.