Vuoristokiipeily spektaakkelina, osa 2

(Jatkoa edelliseen osaan.)

Kuten olen aiemminkin kertonut, myös oma kiipeilyharrastukseni sai alkunsa voimakkaasta luontokokemuksesta, pelkojeni ja ennen kaikkea itseni kohtaamisesta vuorilla. Vai saiko sittenkään?

Henkilökohtaisia kokemuksiani oli luonnollisesti edeltänyt altistuminen kaiken näköiselle kiipeilykuvastolle, sellaisille kuin Aku Ankka ja veljenpojat hakkuineen jyrkällä vuorenseinämällä. Nuo kuvat olivat kuitenkin jääneet etäisiksi hassuiksi. Niillä ei ollut mitään tekemistä minun elämäni kanssa. Vuonna 1998 luin Jon Krakauerin kirjan Jäätäviin korkeuksiin. Teos on trillerimäisesti etenevä kuvaus eräästä tunnetusta Everestin rinteillä tapahtuneesta tragediasta. Krakauer raottaa kiipeilijöiden mielenmaisemaa ja kritisoi voimakkaasti Himalajan-kiipeilyn kaupallistumista. Kirja on luullakseni varhaisin sellainen kokemus, joka on herättänyt minut oikeasti hieman miettimään, mistä niinkin

kummallisessa harrastuksessa on kysymys. Ja mikä olennaisinta: tuo lukukokemus oli keskeinen vaikuttaja kiipeilemään sysäävien luontoelämysteni taustalla. Luonnon avautuminen seikkailun, vaarojen voittamisen ja vapauden kenttänä ei ollutkaan autenttinen tai puhdas kokemus. Huippujen merkitys ei tullut sisältäni eikä huipuista itsestään, vaan oli kulttuurisesti välittynyttä.

Tämän kulttuurivirtauksen juuret ovat pitkälti yläluokkaiset ja imperialistiset. Huiput ovat näyttäytyneet tavoittelun kohteina ennen kaikkea niille, joilla on ollut riittävästi vaurautta ja riittävän vähän tähdellisempiä haasteita.

Vuosisatojen ajan kiipeilijät ovat olleet pääasiassa keisareita, kuninkaita, pappeja, runoilijoita ja tutkijoita, jotka ovat myös halunneet dokumentoida tekemisiään ja ajattelemisiaan. Sen sijaan ihmiset, jotka ovat todella joutuneet nyhtämään niukan elantonsa karusta vuoristoluonnosta, ovat vain harvoin olleet kiinnostuneita huippujen valloittamisesta – ennen kuin turistit ovat tuoneet haasteen tullessaan.

Se, että vuoristokiipeily on alusta asti ollut nimenomaan varakkaiden ihmisten kiinnostuksen kohde, on luonnollisestikin jo hyvin varhaisessa vaiheessa johtanut siihen, että puuhassa on liikkunut rahaa. ”Pyyteetön ja puhtaasti aatteellinen toiminto” se on ollut vain turisteille itselleen – eikä läheskään aina edes heille.

(Jatkuu.)